Kuukauden nuortenkirja: Punainen kuin veri

Salla Simukka
2013
264 s./Tammi

Innostuin näemmä vuoden vaiheessa Salla Simukan aikaisemmista, Topelius-palkituista, kirjoista Jäljellä ja Toisaalla enemmän kuin aluksi ymmärsinkään. Nappasin nimittäin heti mukaani Lumikki-tilogian ensimmäisen osan ennakkokappaleen, kun se työpaikalleni saapui. Olen jo työni puolesta kiinnostunut siitä, mitä kotimainen nuortenkirjallisuus tarjoaa tänä päivänä fantasiatarinoiden lisäksi. (Vastaus: Sisältörikkaita laadukkaita jännitystarinoita, joissa tapahtuu paljon muutakin kuin pyssyillä paukuttelua.)


Luulin jännityskiintiöni olevan jo täynnä tässä kuussa, sillä olenhan lukenut jo kaksi kuukauden talviteemaan liittyvää jännäriä. Kuumeen ja flunssan kaadettua tämän lukijan sänkyyn, parasta viihdykettä tuntui kuitenkin tarjoavan nuorten jännityskirjallisuus. Aluksi oli hankalaa muistaa kaikki tarinan etenemisen kannalta tärkeät henkilöhahmot niin koululaisten, virkavallan kuin alamaailmankin keskuudesta ja siihen lisäksi vielä heidän keskinäiset suhteensa ja nokkimisjärjestyksensä. Hyvä tarina kuitenkin vei mukanaan ja kuumeinenkin pää pysyi mukana. Yleensä pyrin välttelemään jännitysgenren sisällä alamaailmaan liittyviä kirjoja, sillä niiden suhteen ajattelen kärjistetysti, että yhden kirjan luettuaan on lukenut ne kaikki. Varsinkin huumebisnes on aihe, josta en juurikaan jaksa innostua.

Mielenkiintoiseksi kirjan tekee tietenkin päähenkilö. Odotin jännityksellä, millaiseksi minun ja Lumikki Anderssonin suhde tarinan edetessä muodostuisi. Syrjäänvetäytyvät ja kaikkia arvostelevat päähenkilöt kun saattavat antaa itsestään melko ylimielisen ja sitä kautta ärsyttävän kuvan itsestään. Lumikin ajatuksia maailmasta oli kuitenkin helpompi ymmärtää, kun hänen rankoista kasvuvuosistaan kerrottiin enemmän. Lopulta pidin paljonkin tästä tarkkanäköisestä nuoresta naisesta, jonka oli aikoinaan jokapäiväisen selviytymisen nimissä ollut pakko pitää ympäristöään silmällä eri tavalla kuin niiden, joiden ei ole koskaan tarvinnut pelätä.

Lumikki ajautuu keskelle huumebisnekseen liittyvää välienselvittelyä, kun hän eräänä kylmänä maanantaiaamuna päättää pistäytyä koulun pimiössä. Sieltä veren hajun keskeltä hän löytää viidensadan euron seteleitä kuivumasta ja saa pian selville, kuka opiskelijoista on ne sinne tuonut. Lumikki on tottunut tekeytymään huomaamattomaksi. Elämä on helpompaa - ja turvallisempaa - kun pitää muut etäällä eikä sekaannu muiden asioihin. Valitettavasti seteleihin liittyvä opiskelija tietää Lumikin tietävän rahoista, joten Lumikilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa, mihin suuntaan seuraavat vuorokaudet häntä kuljettavat.

Punainen kuin veri sopii hyvin kuukauden talviteemaan ja esittelee talvenkin hieman eri näkökulmasta kuin aikaisemmat lukukokemukseni. Talvi otetaan jatkuvasti huomioon tarinan edetessä, mutta siitä ei tehdä liian suurta numeroa. Tampereella paukkuu kovimmat pakkaset miesmuistiin ja tapahtumat huipentuvat salaperäisen Jääkarhun kartanolla pidettävissä vuoden kovimmissa juhlissa, joihin on kutsuttu vain harvat ja valitut. Talvi on tarinassa isossa osassa, mutta sen voimaa ei ole alleviivattu ihan niin paljon kuin ruotsalaisissa kirjoissa Yömyrsky ja Mantelintuoksua lumimyrskyssä. Toisaalta taas Taikatalvi esittää hyytävän vuodenajan maagisessa valossa, omana salaperäisenä maailmanaan, jossa sattuu paljon kauniita, mutta jännittäviäkin asioita. Simukan kirjassa talvi on arkisempi, ehkä ankara, mutta tuttuakin tutumpi. Suomalaisille talvi on pakollinen paha, jonka kanssa on vain opittava elämään sen ehdoilla.