Camilla Läckberg
2008 suom. 2011
486 s./Gummerus
Camilla Läckbergin uusin kirja tarttui mukaan aika lailla heti sen ilmestymisen jälkeen. Kirjaan oli hauska tarttua varsinkin nyt, kun kaikki edelliset osat on vihdoin luettu ja olen kaiken kaikkiaan tilanteen tasalla. Lukukokemus oli varsin hyvä, vaikka pienoista uupumista jännitysgenreen oli ehkä havaittavissa. Tämän jälkeen onkin ehdottoman tärkeää tarttua johonkin kaunokirjalliseen teokseen ja jättää dekkarit hetkeksi kesälaitumelle odottelemaan.
Pienessä Fjällbackan kylässä sattuu ja tapahtuu jälleen. Pari kuukautta kadoksissa ollut mies löydetään kuolleena ja pian selviää, että miehen ystävä on saanut uhkauskirjeitä jo pidemmän aikaa. Poliisit epäilevät, että tapaukset liittyvät toisiinsa ja pikkuhiljaa menneisyyden traagiset tapahtumat alkavat nousta pintaan.
Tarina oli jälleen tuttua ja turvallista Läckbergiä. Toisaalta pientä turhautumista oli ilmassa, kun huomasin kuinka paljon samoja asioita toistetaan kirjasta toiseen. Alussa kun olin lukenut vasta muutaman kirjan, en vielä huomannut tätä toistoa, mutta nyt Läckberg-konkarina tietynlainen alleviivaavuus häiritsee. Mellbergin huonosta johtamiskyvystä voi toki mainita muutamaan otteeseen, koska uusiakin lukijoita saattaa ilmaantua juuri tämän kirjan kohdalla, mutta kun esimerkit tästä johtamistyylistä ovat niin kovin samanlaiset kirjasta toiseen niin en osaa oikein muuta kuin turhautua. Ja kaikki jotenkin toimivat samalla tavalla kirjasta toiseen eikä kukaan opi mitään. Patrik pyytää toistuvasti ettei tämän puoliso Erika sotkeutuisi poliisitutkimuksiin, mutta tämä sotkeutuu niihin silti. Göstä haaveilee golf-kierroksistaan aina vaan ja oivaltaa myös jotain suurta murhatutkimuksen aikana, mutta ei ikinä saa ajatuksesta kiinni tarpeeksi nopeasti. No, muut ovat varmasti kiinnittäneet huomiota samoihin asioihin eikä tämä kaikki välttämättä huononna kirjaa, mutta silti...
Ylläoleva kritiikki ei kuitenkaan kohdistu tähän nimenomaiseen kirjaan vaan lähinnä koko sarjaan - satuin vain kiinnittämään noihin asioihin huomiota tällä kertaa. Tarina oli tällä(kin) kertaa todella mielenkiintoinen ja jännittävä. Tarinan yhteydessä palattiin tuttuun tapaan synkkään menneisyyteen, jonka tapahtumilla on kauaskantoiset vaikutukset. Tarina toimii, muuta ei voi sanoa. Tällä kertaa kirjan loppukin oli sen verran dramaattinen ja seuraavaa kirjaa alustava, että uutta osiota tarinasta jää todella odottamaan.
Samaa olen ajatellut minäkin, Läckbergin hahmot ovat varsin kliseisiä, eikä mikään tunnu muuttuvan. Vaikka sarjojen ystävät pitävät samanlaisuuden turvallisuudesta, rajansa kaikella! Siksi näitä ei kannata ihan putkeen lukea, vaikka ihan laatuviihdettä ovat. Tätä osaa en ole vielä lukenutkaan.
VastaaPoistaKirsi: Minullekin tuli mieleen tuo, että jos olisin nämä kaksi edellistä Läckbergiä lukenut pidemmällä aikavälillä niin en välttämättä vieläkään olisi kiinnittänyt huomiota tuohon toistoon. Nyt täytyy varmaan hetki jos toinenkin odotella seuraavaa suomennosta, joten aikaväli kasvaa tällä kertaa sopivan pitkäksi, uskoisin:)
VastaaPoistaItse kun olen lukenut muutaman John Irvingin kirjan, niin olen huomannut niissäkin samankaltaisuuksia, samojen ideoiden kierrätystä ja tietyt Irvingille tyypilliset jutut.
VastaaPoistaMutta mielestäni se, että Irving jokainen kirja on tähän mennessä tuntunut silti erilaiselta, hyvältä ja luettavalta tekee Irvingistä hyvän kirjailijan. Harva pystyy kierrättämään samoja juttuja kirjasta toiseen kiinnostavasti :D
Kauhia, en ollut noteerannut ollenkaan, että Läckbergiltäkin on ilmestynyt uusi kirja. Lukulistalle menee :)
VastaaPoistaKatri: Juu, Irvingin kirjoissa toistuvat mielenkiintoisesti erilaiset kiinnostuksenkohteet, joita on sitten hauska bongailla lukiessa, että "Tää on nyt tää pakollinen painiharrastus!":)
VastaaPoistaLäckbergin kirjoissa toistuvuus on enemmänkin ihmisten kuvailussa eli kirjasta toiseen henkilöhahmojen tekemistä kuvaillaan samalla tavalla - tuntuu että henkilöt ovat hieman paikallaan junnaavia eikä kuvailu oikeastaan uusiudu mitenkään. Ei se mitään, jos joku henkilöhahmo on aina juonut teetä ja juo seuraavissakin kirjoissa teetä, mutta... No se on vain vähän tylsää, kun samanlaisia kohtauksia tulee kirjasta toiseen, kuten esimerkiksi että Patrikin kaasujalkaa pakottaa joka ajokerta ja kyydissä olevat pelkäävät henkensä edestä. Tai että Martin muistelee ainakin kerran joka kirjassa villiä nuoruuttaan joka päättyi kun hän tapasi naisystävänsä Pian. Välillä saisi keksiä uusiakin muistoja, ei ihmisten ihan noin yksinkertaisia tarvitse olla, vaikka olisikin keksitty henkilö:D
Rachelle: Juu, eipä tuo ole vielä kauan pölyä kerännyt kirjakaupan/kirjaston hyllyllä:)
VastaaPoista