Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows
2008 suom. 2010
298 s./Otava

Erinäisten suosituksien jälkeen valitsin häämatkalle lukemiseksi tämän ihastuttavan kirjan. En osannut villeimmissä haaveissanikaan toivoa lukukokemuksesta niin hyvää kuin se loppujen lopuksi oli. Mielikuvani tarinasta oli lähinnä sellainen Pieni lankakauppa -tyylinen, jossa neulominen on korvattu kirjallisuudella enemmän tai vähemmän kepeästi. Pian selvisi, että lukukokemus oli jotain paljon parempaa. Olenkin hykerrellyt iloisena siitä, että sain taannoin blogiarpajaisissa kotiuttaa tämän kirjan. Nyt sillä on rakastava koti luonani.

Tarinasta en tohtisi kertoa kovinkaan paljon, sillä lukukokemuksessa hienoa oli osaksi se, että ei tiennyt etukäteen mitään tulevista tapahtumista. Lukiessa tuntui siltä, että mitkä tahansa käänteet saattavat olla mahdollisia. Alkuasetelmista kuitenkin sen verran, että lontoolainen kirjailija Juliet Ashton päätyy yllättäen tiiviiseen kirjeenvaihtoon Kanaalisaarten Guernseylla asuvan Dawsey Adamsin kanssa. Mies kertoo kirjeissään saarella asuvista ystävistään ja näiden yhdessä kokemistaan raskaista ajoista Saksan miehityksen alaisina. Juliet huomaa olevansa täysin näiden kirjeiden pauloissa ja haluaa tietää lisää saaren ihmisistä ja näiden perustamasta kirjallisesta piiristä, jota on siunattu varsin mielenkiintoisella nimellä.

Kirjan viehättävyyttä korostaa entisestään se, että tarina on kirjoitettu kokonaan kirjemuotoon. Juliet käy kirjeenvaihtoa niin kustantajansa, parhaan ystävänsä kuin muutaman muunkin kanssa. Kirjassa on julkaistu myös osa vastausviesteistä, joten lukijan on helppo tutustua Julietin lisäksi myös tämän lähipiiriin. Aluksi olin hieman hämmentynyt kirjemuodosta enkä oikein saanut otetta tarinasta tai sen henkilöistä. Pikkuhiljaa eri hahmojen persoonalliset kirjoitustyylit toivat kuitenkin heihin syvyyttä ja uskottavuutta. Toki ensin piti kokea uskottavaksi se, että kaikki tärkeät hahmot osaavat kirjoittaa niin hyviä ja sisältörikkaita kirjeitä taustastaan riippumatta...

Mikä tarinassa nyt sitten oli niin sykähdyttävää? En oikein löydä sanoja kuvaamaan kirjaa. Osaksi tunnelmaa loi Juliet hauskoilla ja nokkelilla kirjeillään, minäkin haluaisin saada häneltä kirjeen! Osaksi kiitosta saa sota-aihe, joka yleensä jotenkin puuduttaa ja on jotenkin alleviivaavaa ja ehkä tietokirjamaistakin. (Saa olla eri mieltä, tämä on vain minun tapani kokea juuri tämä aihe!) Pyrin tietoisesti välttelemään sotakirjallisuutta, on kirjan lähestymistapa mikä hyvänsä. En olisi välttämättä tähänkään kirjaan viitsinyt tarttua jos olisin tiennyt, että siinä muistellaan sota-aikoja. Tällä kertaa tarina oli kuitenkin erilainen ja se teki siitä jotenkin tärkeän. Useinhan sotakirjojen sanotaan kertovan pienten ihmisten kokemuksista sodan jaloissa. Tällä kertaa kuitenkin pitkästä aikaa oikeasti tuntui siltä, että mukaan ei ollut sekoitettu sodan syitä ja sodan politiikkaa ja taustoja, vaan todellakin pitäydyttiin siinä pienten ihmisten arjessa ankeuden keskellä. Siksi kirja oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ja vähäeleisyydessään todella koskettavaa.

Tämä kirja kannattaa lukea!

P.S. Te muut TB-haasteen osallistuvat, onko tämä TB kirja?! Muistaakseni haasteessa sai olla mukana myös briteistä kertovia kirjoja, jotka eivät ole brittien kirjoittamia. Mutta mihin alakategoriaan tämä silloin menisi? Kun kirjoittaja on kuitenkin ymmärtääkseni amerikkalainen. No, ehkä tämä ei sitten kuulu haasteen piiriin...?