C.S. Lewis
1954
175s./Lions
Tanskalaisen Ib Michaelin trilogian myötä minulle iskostui hyvin ajatus siitä, että saman sarjan kirjojen väliin ei kannata jättää liikaa väliä, joten nyt tuli pieni kiirus jatkaa ikuisuusprojektiksi muuten jämähtävää Narnian tarinat -sarjaa.
Olen nyt siis edennyt sarjan kolmanteen osaan. Kirjassa vilahtaa aikaisemmasta ja tunnetuimmasta osasta tutut High King Peter, King Edmund, Queen Susan ja Queen Lucy, mutta pääosassa on tällä kertaa sekalainen seurue, joka matkaa kohti Narnian vapaita maita. Nuori poika Shasta aloittaa pitkän ja vaarallisen matkansa puhuvan hevosen Breen kanssa ja pian he kohtaavat Aravisin ja Hwinin, joilla on sama määränpää. Vaarallisilta tilanteilta ei vältytä, mutta päivä päivältä Narnia tulee lähemmäksi.
Aluksi lueskelin vähän takellellen. Englanniksi lukemisesta on taas ehtinyt vierähtää tovi ja lukeminen ei muutenkaan oikein idean tasolla lähtenyt käyntiin, kun mielessään ajatteli, että mitä tätä sarjaa kokonaan kahlaamaan kun toinen osa eli The Lion, the Witch and the Wardrobe on kuitenkin se paras. Vaan kolmas osa osoittautuikin aikas kivaksi tarinaksi!
The Horse and His Boy on mukavan erilainen tarina verrattuna kahteen edelliseen osaan, melkeinpä voisi sanoa itsenäinen osa isosta kokonaisuudesta. Mielenkiintoiseksi tarinan teki myös se, että tarinan alussa oltiin jo valmiiksi Narnian maailmassa eikä vaatekaapilla ollut tällä kertaa osaa eikä arpaa tarinan kulussa. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut osa Narnian tarinoita, jota oli ilo lukea ihan näin aikuisenkin näkökulmasta.
tiistai 16. helmikuuta 2016
maanantai 8. helmikuuta 2016
Kirje kuulle
Ib Michael
1995 suom. 1999
360 s./Nemo
Luin Michaelin romaanitrilogian ensimmäisen osan melkein 10 vuotta sitten ja toisenkin osan lukemisesta on ehtinyt vierähtää nelisen vuotta. Näin jälkikäteen voin vain todeta, että eihän moisessa tahdissa ollut minkäänlaista järkeä!
En muista mitään Vanilijatytöstä ja Kahdestoista ratsastajakin on painunut unholaan aika hyvin. Näin ollen kolmannen romaanin viittaukset aikaisempien osien tapahtumiin ja henkilöihin menivät ihan ohi. Sääli, trilogian loppu taisi nivoa aika hienosti kirjojen tapahtumat yhteen, mutta enhän minä siitä mitään hyötynyt. Takakansitekstinkin koin hämmentäväksi, sillä siinä muistutettiin, että kaikilla kolmella kirjalla olisi sama päähenkilö, mutta en mitenkään saa mieleeni, että niillä olisi sama kertoja tai mitään vastaavaa. Siinä mielessä siis todellakin hukkaan heitetty mahdollisuus nauttia laadukkaasta romaanikerronnasta.
Pientä lukujumia oli havaittavissa muutenkin koko lukukokemuksen ajan. Edelliset osat tekivät minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, mutta kolmas osa oli niihin verrattuna yllättävän pitkäveteinen. Varsinkin aluksi oli vaikea heittäytyä tarinan maailmaan, koska ratsastusharrastukseen liittyvät asiat eivät oikein tuppaa kiinnostamaan minua. Lisäksi päähenkilön vaikea isäsuhdekin tuntui melko perinteiseltä kasvukipuilulta. Kirjassa olisi siis jo lähtökohtaisesti vähän liikaa teemoja ja elementtejä, jotka eivät yleensä kiinnosta minua kirjallisuudessa.
Kirje kuulle -kirjan päähenkilön elämää seurataan nuoruusvuosista varhaisaikuiseksi: ratsastusharrastuksen parista reppureissaajaksi ja oman tiensä kulkijaksi. Kaiken taustalla häärii paheksuva isä, joka ei hyväksy poikansa valintoja ja petaa tälle toisenlaista tulevaisuutta. Pakkaa tulee sekoittamaan vielä Kate, salaperäinen nuori nainen, jolla on iso kasa omia ongelmia.
Sattuneesta syystä tuntuu, että kirjan lukeminen herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkäpä tästä viisastuneena en lue yhtä trilogiaa vuodesta toiseen vaan pyrin jatkossa vähän tiiviimpään tahtiin!
1995 suom. 1999
360 s./Nemo
Luin Michaelin romaanitrilogian ensimmäisen osan melkein 10 vuotta sitten ja toisenkin osan lukemisesta on ehtinyt vierähtää nelisen vuotta. Näin jälkikäteen voin vain todeta, että eihän moisessa tahdissa ollut minkäänlaista järkeä!
En muista mitään Vanilijatytöstä ja Kahdestoista ratsastajakin on painunut unholaan aika hyvin. Näin ollen kolmannen romaanin viittaukset aikaisempien osien tapahtumiin ja henkilöihin menivät ihan ohi. Sääli, trilogian loppu taisi nivoa aika hienosti kirjojen tapahtumat yhteen, mutta enhän minä siitä mitään hyötynyt. Takakansitekstinkin koin hämmentäväksi, sillä siinä muistutettiin, että kaikilla kolmella kirjalla olisi sama päähenkilö, mutta en mitenkään saa mieleeni, että niillä olisi sama kertoja tai mitään vastaavaa. Siinä mielessä siis todellakin hukkaan heitetty mahdollisuus nauttia laadukkaasta romaanikerronnasta.
Pientä lukujumia oli havaittavissa muutenkin koko lukukokemuksen ajan. Edelliset osat tekivät minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, mutta kolmas osa oli niihin verrattuna yllättävän pitkäveteinen. Varsinkin aluksi oli vaikea heittäytyä tarinan maailmaan, koska ratsastusharrastukseen liittyvät asiat eivät oikein tuppaa kiinnostamaan minua. Lisäksi päähenkilön vaikea isäsuhdekin tuntui melko perinteiseltä kasvukipuilulta. Kirjassa olisi siis jo lähtökohtaisesti vähän liikaa teemoja ja elementtejä, jotka eivät yleensä kiinnosta minua kirjallisuudessa.
Kirje kuulle -kirjan päähenkilön elämää seurataan nuoruusvuosista varhaisaikuiseksi: ratsastusharrastuksen parista reppureissaajaksi ja oman tiensä kulkijaksi. Kaiken taustalla häärii paheksuva isä, joka ei hyväksy poikansa valintoja ja petaa tälle toisenlaista tulevaisuutta. Pakkaa tulee sekoittamaan vielä Kate, salaperäinen nuori nainen, jolla on iso kasa omia ongelmia.
Sattuneesta syystä tuntuu, että kirjan lukeminen herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkäpä tästä viisastuneena en lue yhtä trilogiaa vuodesta toiseen vaan pyrin jatkossa vähän tiiviimpään tahtiin!
torstai 4. helmikuuta 2016
Vieras
Riikka Pulkkinen
2012
299 s./8 cd-levyä/Otava
Kun ulkomaalaistaustainen pikkutyttö pahoinpidellään, seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää kaiken tutun taakseen ja suuntaa kohti New Yorkia. Miljoonakaupungissa, kaikille tuntemattomana, on aikaa pohtia omaa uskoaan, menneisyyttään ja sitä mitä tapahtui pikku-Jasminalle.
Riikka Pulkkinen saattaa hyvinkin olla ainoa kotimainen kirjailija, jonka koko tuotannon olen lukenut. Luonnollisestikin pidän kirjailijan tyylistä, mutta loppujen lopuksi Pulkkinen ei kuitenkaan kuulu suursuosikkieni joukkoon. Siinä mielessä onkin vähän hämmentävää, että esimerkiksi Irvingiltä, McEwanilta ja Atwoodilta on lukematta vielä vino pino kirjoja, mutta sen sijaan olen lukenut kaikki Pulkkisen kirjat. Tarinat itsessään eivät juurikaan jää mieleen, mutta Pulkkinen on lahjakas kirjoittamaan kauniisti, valitsemaan oikeat sanat.
Vieras ei ole oikeastaan missään vaiheessa kiinnostanut minua kovinkaan paljon. Uskonto on musiikin ja vaikean isäsuhteen ohella yksi niistä kirjallisista aiheista, jotka eivät ensisijaisesti herätä mielenkiintoani. Kirja kuitenkin päätyi aikoinaan 100 naiskirjailijan kirjaa -listalleni ja kun teos tuli kirjastossa äänikirjana vastaan, päätin ottaa sen illan imetyshetkiä täydentämään.
Marian itsensä etsimiseen keskittyvä tarina ei mullistanut maailmaani, mutta hyvin ajankohtainen sivujuonne pysäytti miettimään rasismia, koulukiusaamista, koulumaailmaa... Tuoreena äitinä kävinkin näiden ajatusten kanssa aika syvissä vesissä. Kaikenlaiselta pitäisi osata lastaan suojella, miten siinä mitenkään pystyy onnistumaan?
Nyt jään odottamaan Pulkkiselta jotain Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -tyyppistä teosta, se on ehdoton suosikkini hänen tuotannostaan.
2012
299 s./8 cd-levyä/Otava
Kun ulkomaalaistaustainen pikkutyttö pahoinpidellään, seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää kaiken tutun taakseen ja suuntaa kohti New Yorkia. Miljoonakaupungissa, kaikille tuntemattomana, on aikaa pohtia omaa uskoaan, menneisyyttään ja sitä mitä tapahtui pikku-Jasminalle.
Riikka Pulkkinen saattaa hyvinkin olla ainoa kotimainen kirjailija, jonka koko tuotannon olen lukenut. Luonnollisestikin pidän kirjailijan tyylistä, mutta loppujen lopuksi Pulkkinen ei kuitenkaan kuulu suursuosikkieni joukkoon. Siinä mielessä onkin vähän hämmentävää, että esimerkiksi Irvingiltä, McEwanilta ja Atwoodilta on lukematta vielä vino pino kirjoja, mutta sen sijaan olen lukenut kaikki Pulkkisen kirjat. Tarinat itsessään eivät juurikaan jää mieleen, mutta Pulkkinen on lahjakas kirjoittamaan kauniisti, valitsemaan oikeat sanat.
Vieras ei ole oikeastaan missään vaiheessa kiinnostanut minua kovinkaan paljon. Uskonto on musiikin ja vaikean isäsuhteen ohella yksi niistä kirjallisista aiheista, jotka eivät ensisijaisesti herätä mielenkiintoani. Kirja kuitenkin päätyi aikoinaan 100 naiskirjailijan kirjaa -listalleni ja kun teos tuli kirjastossa äänikirjana vastaan, päätin ottaa sen illan imetyshetkiä täydentämään.
Marian itsensä etsimiseen keskittyvä tarina ei mullistanut maailmaani, mutta hyvin ajankohtainen sivujuonne pysäytti miettimään rasismia, koulukiusaamista, koulumaailmaa... Tuoreena äitinä kävinkin näiden ajatusten kanssa aika syvissä vesissä. Kaikenlaiselta pitäisi osata lastaan suojella, miten siinä mitenkään pystyy onnistumaan?
Nyt jään odottamaan Pulkkiselta jotain Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -tyyppistä teosta, se on ehdoton suosikkini hänen tuotannostaan.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Tyttö joka muuttui lasiksi
Ali Shaw
2009 suom. 2011
393 s./Atena
Tyttö joka muuttui lasiksi näkyi blogeissa varsin tiheään tahtiin muutama vuosi takaperin ja päätyi silloin minunkin lukulistalle. Muistaakseni tarina ei vakuuttanut kovinkaan monta kirjabloggaajaa, mutta en kai ehkä oikein tahtonut uskoa, että kyseinen aikuisten satu voisi osoittautua pettymykseksi.
Parin vuoden sisään kirjallisiin kokokohtiin on kuulunut Alaskan karun luonnon keskelle sijoittuva Lumilapsi, tunnelmallinen ja kauniisti kirjoitettu aikuisten satu. Tällekin talvelle kaipasin vähän maagisempaa tunnelmaa ja ajattelin vihdoin tarttua Shawn teokseen.
Tyttö joka muuttui lasiksi kertoo Ida Maclairdin eriskummallisen tarinan. Paljon maailmaa nähnyt Ida päätyy takaisin St Hauda's Landin saariryhmälle, kun hän huomaa muuttuvansa pikkuhiljaa lasiksi. Saarella tyttö tapaa Midaksen, nuoren miehen, joka harrastaa mustavalkoisia valokuvia ja työskentelee kukkakaupassa. Yhdessä he yrittävät selvittää mikä lasittumisen aiheuttaa ja voiko sen etenemisen pysäyttää. Tutkimusten edetessä selviää, että saariryhmällä tapahtuu yhtä jos toistakin kummaa.
Kirja ei lunastanut odotuksiani, harmi vaan. Tarina oli välillä yllättävänkin pitkäveteinen ottaen huomioon että kyseessä oli kuitenkin maagisia elementtejä sisältävä kertomus. Tarinan lähtökohdista ja ylipäätänsä kantavasta ideasta olisi saanut mielestäni kiinnostavammankin kokonaisuuden. Pidin kuitenkin tarinan melankolisesta yleistunnelmasta: Shaw marssittaa tarinan edetessä estraadille toinen toistaan surullisempia ihmiskohtaloita, tehden sen miellyttävän vähäeleisesti.
2009 suom. 2011
393 s./Atena
Tyttö joka muuttui lasiksi näkyi blogeissa varsin tiheään tahtiin muutama vuosi takaperin ja päätyi silloin minunkin lukulistalle. Muistaakseni tarina ei vakuuttanut kovinkaan monta kirjabloggaajaa, mutta en kai ehkä oikein tahtonut uskoa, että kyseinen aikuisten satu voisi osoittautua pettymykseksi.
Parin vuoden sisään kirjallisiin kokokohtiin on kuulunut Alaskan karun luonnon keskelle sijoittuva Lumilapsi, tunnelmallinen ja kauniisti kirjoitettu aikuisten satu. Tällekin talvelle kaipasin vähän maagisempaa tunnelmaa ja ajattelin vihdoin tarttua Shawn teokseen.
Tyttö joka muuttui lasiksi kertoo Ida Maclairdin eriskummallisen tarinan. Paljon maailmaa nähnyt Ida päätyy takaisin St Hauda's Landin saariryhmälle, kun hän huomaa muuttuvansa pikkuhiljaa lasiksi. Saarella tyttö tapaa Midaksen, nuoren miehen, joka harrastaa mustavalkoisia valokuvia ja työskentelee kukkakaupassa. Yhdessä he yrittävät selvittää mikä lasittumisen aiheuttaa ja voiko sen etenemisen pysäyttää. Tutkimusten edetessä selviää, että saariryhmällä tapahtuu yhtä jos toistakin kummaa.
Kirja ei lunastanut odotuksiani, harmi vaan. Tarina oli välillä yllättävänkin pitkäveteinen ottaen huomioon että kyseessä oli kuitenkin maagisia elementtejä sisältävä kertomus. Tarinan lähtökohdista ja ylipäätänsä kantavasta ideasta olisi saanut mielestäni kiinnostavammankin kokonaisuuden. Pidin kuitenkin tarinan melankolisesta yleistunnelmasta: Shaw marssittaa tarinan edetessä estraadille toinen toistaan surullisempia ihmiskohtaloita, tehden sen miellyttävän vähäeleisesti.
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Brooklyn
Colm Tòibìn
2009 suom, 2011
313 s./Tammi
Taas yksi kirjalistoilla pienen ikuisuuden roikkunut teos on saatu luettua. Pitkä odotus ei valitettavasti tehnyt lukukokemukselle hyvää (vaikka en sinänsä hirveän suuria odotuksia ehtinytkään latoa kirjalle...), sillä tarina osoittautui lopulta pettymykseksi.
Eilis Laceyn isosisko haluaa tälle mahdollisuuden parempaan elämään, joten nuori nainen päätyy monien muiden irlantilaistyttöjen tapaan New Yorkiin. Eletään 1950-lukua ja nuorilta naisilta odotetaan siveellistä käytöstä suurkaupungissa. Tutun papin kautta Eilis saa oman huoneen asuntolasta, jota pitää irlantilainen rouva Kehoe. Työpaikka puolestaan järjestyy tavaratalosta. Viikonloppuna huvituksia haetaan kirkon tanssiaisista, jossa Eilis tapaa mukavan italialaistaustaisen miehen. Elämä asettuu pikku hiljaa uomiinsa, vaikka yksinäisyys onkin jokapäiväinen ystävä.
Ihastun aina ajatuksen tasolla New Yorkiin sijoittuviin tarinoihin, itse asiassa taidan tietoisesti hakeutua niiden pariin. Myöskin maahanmuuttajien tarinat kiehtovat. Koin Tòibìnin kirjan kuitenkin liian hidastempoiseksi ja vähän pitkästyttäväksikin, vaikka varmasti sitä arvostetaan juuri eleettömyytensä takia.
Lähivuosina samankaltaisen yhdentekevän fiiliksen minuun on jättänyt mm. Oatesin Putous ja Haudankaivajan tytär sekä Munroen Kerjäläistyttö. Nautin laadukkaista lukuromaaneista, joten on aina mielenkiintoista huomata, miten jotkut iskee ihan täysillä ja osa enemmänkin turhauttaa. Voi kun olisikin sellainen supervoima, jonka avulla aistisi heti mikä teoriassa kiinnostava kirja on oikeasti itselle lukuhelmi...
2009 suom, 2011
313 s./Tammi
Taas yksi kirjalistoilla pienen ikuisuuden roikkunut teos on saatu luettua. Pitkä odotus ei valitettavasti tehnyt lukukokemukselle hyvää (vaikka en sinänsä hirveän suuria odotuksia ehtinytkään latoa kirjalle...), sillä tarina osoittautui lopulta pettymykseksi.
Eilis Laceyn isosisko haluaa tälle mahdollisuuden parempaan elämään, joten nuori nainen päätyy monien muiden irlantilaistyttöjen tapaan New Yorkiin. Eletään 1950-lukua ja nuorilta naisilta odotetaan siveellistä käytöstä suurkaupungissa. Tutun papin kautta Eilis saa oman huoneen asuntolasta, jota pitää irlantilainen rouva Kehoe. Työpaikka puolestaan järjestyy tavaratalosta. Viikonloppuna huvituksia haetaan kirkon tanssiaisista, jossa Eilis tapaa mukavan italialaistaustaisen miehen. Elämä asettuu pikku hiljaa uomiinsa, vaikka yksinäisyys onkin jokapäiväinen ystävä.
Ihastun aina ajatuksen tasolla New Yorkiin sijoittuviin tarinoihin, itse asiassa taidan tietoisesti hakeutua niiden pariin. Myöskin maahanmuuttajien tarinat kiehtovat. Koin Tòibìnin kirjan kuitenkin liian hidastempoiseksi ja vähän pitkästyttäväksikin, vaikka varmasti sitä arvostetaan juuri eleettömyytensä takia.
Lähivuosina samankaltaisen yhdentekevän fiiliksen minuun on jättänyt mm. Oatesin Putous ja Haudankaivajan tytär sekä Munroen Kerjäläistyttö. Nautin laadukkaista lukuromaaneista, joten on aina mielenkiintoista huomata, miten jotkut iskee ihan täysillä ja osa enemmänkin turhauttaa. Voi kun olisikin sellainen supervoima, jonka avulla aistisi heti mikä teoriassa kiinnostava kirja on oikeasti itselle lukuhelmi...
maanantai 11. tammikuuta 2016
Vuoden 2015 TOP 10
Lukuvuoden 2015 tärkeimmät 10 kirjaa erottuivat selkeästi 63 luetun kirjan joukosta, joten valinta oli helppo tehdä.
Tärkein lukukokemus oli Hyvän mielen vaatekaappi. Olin jo aikaisemmin miettinyt vaatekuvioita uusiksi, mutta Rinna Saramäen kirja toimi ikään kuin kirsikkana kakun päällä. Pitkään (eli puoli vuotta, mutta odottavan aika on pitkä) jouduin odottamaan ennen kuin sain ottaa kirjan opit käyttöön, mutta nyt kun synnytyksestä on kaksi kuukautta, kirja on tullut uudelleen syyniin ja vaatekaapin sisältö on käyty läpi tarkkaan. Nyt hyllyillä onkin toisiinsa sopivia vaatteita, jotka ovat kantajansa näköisiä ja joista jokainen on enemmän tai vähemmän aarre. Tämän vuoden vaatebudjettikin on laadittu ja vähälle käytölle jääneet korutkin ovat olleet jo hyvässä hyötykäytössä alkaneen vuoden aikana. Suosittelen kirjaa hyvin painokkaasti!
Vuoden mutsi nousi loppuvuoden suosikiksini, sillä ajankohta oli juuri oikea ja sanoma hyvä. Uusi perheenjäsen kainalossa oli hyvä tuudittautua ajatukseen, että minun tapani olla äiti on just hyvä, vaikka toteutus ei olisikaan samanlainen kuin naapurin Taijan. Selkeä kokonaisuus ja napakat puheenvuorot toimivat muutenkin hyvin, kun aivot käyvät hetkellisesti ylikierroksilla kaikesta uudesta. Hyvä lahjaidea esikoista odottavalle!
Viime vuoden kirjapotista vain Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja on varmasti sellainen, joka tulee lukuun aina vain uudelleen. Kivoja joulunajan tarinoita hauskalla kuvituksella höystettynä. Kaikin puolin juuri sellainen kuvakirja, josta tykkään.
Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja oli myös ihastuttava. Jos olisin lukenut sen tyttösenä, se olisi varmasti yhtä tärkeä kuin Runotyttö-trilogian osat, mutta nyt ensikosketus meni liian myöhäiseksi. Tunnelma on kuitenkin juuri oikea tee+villasukat-yhdistelmälle keskelle talven viimoja.
Vuoden ehdoton klassikkorakkaus syttyi Kuin surmaisi satakielen -teokseen. Olisin lukenut kirjan aikapäiviä sitten, jos olisin tiennyt sen olevan noin ihana. Tärkeiden teemojen lisäksi tarinassa oli sellaista sydämellisyyttä, jota vain harvoihin kirjoihin onnistutaan kirjoittamaan.
Fantasiakirjallisuutta luen harvoin, dystopioita sitten senkin edestä. Maameren velho oli kuitenkin niin hieno lukukokemus, että pitäisi vakavasti harkita jonkunlaista kiintiö-fantasiakirjaa joka vuodelle:) Maameren seikkailujen parissa jatkan varmasti jossain vaiheessa, on aina ihana päästä edes vähän hipaisemaan sitä fiilistä mikä aikoinaan oli Harry Pottereita lukiessa.
Vuonna 2016 haluaisin lukea enemmän lukuromaaneita, sillä ne ovat minulle se juttu lukemisessa. Viime vuoden kirjoista kuitenkin vain Mortonin Kaukaiset hetket pääsee top-listalle. Tiiliskiviromaaniin oli ympätty ehkä turhan paljon elementtejä ja sivujuonia, mutta koska tunnelma oli kohdallaan ja viihdyin tarinan parissa loistavasti niin kirja on paikkansa ansainnut.
Anna Perhon Pientä säätöä ei varsinaisesti ole mikään kruununjalokivi muistelmateosten joukossa, mutta kirja oli todella viihdyttävä ja tykkäsin kovasti Perhon tavasta kirjoittaa hauskoja vaiheitaan auki. Kirja ei ehkä muuta maailmaa, mutta tekee arkipäivästä ehdottomasti paremman.
Koskettavia kirjoja olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta nyt kirjoista ihan omanlaisensa sykähdyksen rintaan onnistui antamaan vain Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin. Tartuin siihen jännärinä, mutta tarina yllättikin ja kauhutarinamaisten elementtien joukosta nousikin keskeiseksi nuoren miehen melankolinen kasvukertomus.
Mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän dystopiakokemuksen tarjoili puolestaan Margaret Atwood kirjallaan Oryx ja Crake. Trilogian ensimmäinen osa ei ole suosikkini kyseiseltä kirjailijalta, mutta jatkan ihan ehdottomasti sarjan osien parissa - Atwood nyt vain on ihan paras!
Top-10 ulkopuolelle jäivät Nainen junassa, Edelleen Alice ja Tee siitä tapa.
Tärkein lukukokemus oli Hyvän mielen vaatekaappi. Olin jo aikaisemmin miettinyt vaatekuvioita uusiksi, mutta Rinna Saramäen kirja toimi ikään kuin kirsikkana kakun päällä. Pitkään (eli puoli vuotta, mutta odottavan aika on pitkä) jouduin odottamaan ennen kuin sain ottaa kirjan opit käyttöön, mutta nyt kun synnytyksestä on kaksi kuukautta, kirja on tullut uudelleen syyniin ja vaatekaapin sisältö on käyty läpi tarkkaan. Nyt hyllyillä onkin toisiinsa sopivia vaatteita, jotka ovat kantajansa näköisiä ja joista jokainen on enemmän tai vähemmän aarre. Tämän vuoden vaatebudjettikin on laadittu ja vähälle käytölle jääneet korutkin ovat olleet jo hyvässä hyötykäytössä alkaneen vuoden aikana. Suosittelen kirjaa hyvin painokkaasti!
Vuoden mutsi nousi loppuvuoden suosikiksini, sillä ajankohta oli juuri oikea ja sanoma hyvä. Uusi perheenjäsen kainalossa oli hyvä tuudittautua ajatukseen, että minun tapani olla äiti on just hyvä, vaikka toteutus ei olisikaan samanlainen kuin naapurin Taijan. Selkeä kokonaisuus ja napakat puheenvuorot toimivat muutenkin hyvin, kun aivot käyvät hetkellisesti ylikierroksilla kaikesta uudesta. Hyvä lahjaidea esikoista odottavalle!
Viime vuoden kirjapotista vain Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja on varmasti sellainen, joka tulee lukuun aina vain uudelleen. Kivoja joulunajan tarinoita hauskalla kuvituksella höystettynä. Kaikin puolin juuri sellainen kuvakirja, josta tykkään.
Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja oli myös ihastuttava. Jos olisin lukenut sen tyttösenä, se olisi varmasti yhtä tärkeä kuin Runotyttö-trilogian osat, mutta nyt ensikosketus meni liian myöhäiseksi. Tunnelma on kuitenkin juuri oikea tee+villasukat-yhdistelmälle keskelle talven viimoja.
Vuoden ehdoton klassikkorakkaus syttyi Kuin surmaisi satakielen -teokseen. Olisin lukenut kirjan aikapäiviä sitten, jos olisin tiennyt sen olevan noin ihana. Tärkeiden teemojen lisäksi tarinassa oli sellaista sydämellisyyttä, jota vain harvoihin kirjoihin onnistutaan kirjoittamaan.
Fantasiakirjallisuutta luen harvoin, dystopioita sitten senkin edestä. Maameren velho oli kuitenkin niin hieno lukukokemus, että pitäisi vakavasti harkita jonkunlaista kiintiö-fantasiakirjaa joka vuodelle:) Maameren seikkailujen parissa jatkan varmasti jossain vaiheessa, on aina ihana päästä edes vähän hipaisemaan sitä fiilistä mikä aikoinaan oli Harry Pottereita lukiessa.
Vuonna 2016 haluaisin lukea enemmän lukuromaaneita, sillä ne ovat minulle se juttu lukemisessa. Viime vuoden kirjoista kuitenkin vain Mortonin Kaukaiset hetket pääsee top-listalle. Tiiliskiviromaaniin oli ympätty ehkä turhan paljon elementtejä ja sivujuonia, mutta koska tunnelma oli kohdallaan ja viihdyin tarinan parissa loistavasti niin kirja on paikkansa ansainnut.
Anna Perhon Pientä säätöä ei varsinaisesti ole mikään kruununjalokivi muistelmateosten joukossa, mutta kirja oli todella viihdyttävä ja tykkäsin kovasti Perhon tavasta kirjoittaa hauskoja vaiheitaan auki. Kirja ei ehkä muuta maailmaa, mutta tekee arkipäivästä ehdottomasti paremman.
Koskettavia kirjoja olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta nyt kirjoista ihan omanlaisensa sykähdyksen rintaan onnistui antamaan vain Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin. Tartuin siihen jännärinä, mutta tarina yllättikin ja kauhutarinamaisten elementtien joukosta nousikin keskeiseksi nuoren miehen melankolinen kasvukertomus.
Mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän dystopiakokemuksen tarjoili puolestaan Margaret Atwood kirjallaan Oryx ja Crake. Trilogian ensimmäinen osa ei ole suosikkini kyseiseltä kirjailijalta, mutta jatkan ihan ehdottomasti sarjan osien parissa - Atwood nyt vain on ihan paras!
Top-10 ulkopuolelle jäivät Nainen junassa, Edelleen Alice ja Tee siitä tapa.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Kirjavuosi 2015
Vuonna 2015 luin 63 kirjaa eli mentiin vähän yli viime vuoden lukemien. Muuten oltaisiin varmaankin jääty viime vuodesta, mutta raskauteni meni 16 päivää yliaikaiseksi ja loppuraskaudesta oli tolkuttomasti aikaa lukea, kun möllötti kotona odottaen. Lisäksi imettäminen on mahdollistanut lukemisen todella hyvin.
Kokonaisuutena kirjavuosi oli taaskin vähän mitäänsanomaton. Kovinkaan monta aarretta ei tullut vastaan, vaikka lukemisesta noin muuten nautinkin tosi paljon. Luin vuonna 2014 ison kasan oman kirjahyllyn kirjoja ja nyt jatkoin samaan malliin, omasta kokoelmasta luin 27 kirjaa.
Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 287 sivua ja luin viikossa noin yhden kirjan. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 49 sivun verran, määrä pysyi samana kuin vuonna 2014.
Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin:
kaunokirjat 28
jännitys 9
lasten kirjat 5
Kokonaisuutena kirjavuosi oli taaskin vähän mitäänsanomaton. Kovinkaan monta aarretta ei tullut vastaan, vaikka lukemisesta noin muuten nautinkin tosi paljon. Luin vuonna 2014 ison kasan oman kirjahyllyn kirjoja ja nyt jatkoin samaan malliin, omasta kokoelmasta luin 27 kirjaa.
Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 287 sivua ja luin viikossa noin yhden kirjan. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 49 sivun verran, määrä pysyi samana kuin vuonna 2014.
Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin:
kaunokirjat 28
jännitys 9
lasten kirjat 5
nuorten kirjat 4
novellit 3
scifi 3
novellit 3
scifi 3
psykologia, filosofia 2
muistelmat ja historia 1
matkakirjallisuus 1
muistelmat ja historia 1
matkakirjallisuus 1
muoti 1
sarjakuvat 2
fantasia 1
näytelmät 1
Edellisinä vuosina olen lukenut lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, mutta nyt sen osuus oli "vain" 55%. Alkuvuodesta luin tavalliseen tapaan uutuuskirjoja, mutta äitiysloman alettua ja itse asiassa jo vähän sitä ennenkin siirryin lukemaan kaikenlaista vanhempaa tuotantoa, jotka ovat aina jääneet uutuuksien jalkoihin. Vanhemmista kirjoista luettavaksi päätyy useimmiten klassikkoaseman saavuttaneet kirjat ja nytkin tuli luettua muutama kirja erilaisten kirjalistojen kannustamana. Vanhimmat klassikot olivat Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), Cranfordin naiset (1851) ja Nukkekoti (1879).
Vuonna 2015 lukemistani kirjoista 87% tuli Suomesta, Ruotsista, Iso-Britanniasta tai Pohjois-Amerikasta. Loput kirjat olivat kotoisin Ranskasta, Espanjasta, Australiasta, Venäjältä, Norjasta ja Saksasta. Kirjoja luin siis yhteensä 11 eri maasta. Tänä vuonna ei siis paljoakaan poistuttu kirjalliselta mukavuusalueelta.
Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 57% oli peräisin naiskirjailijoiden kynästä. Olisin odottanut luvun olevan jopa enemmän naisten hyväksi, mutta hyvä näin.
Kirjoista 55 % oli peräsisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa, viime vuonna luku oli hieman alhaisempi. Ylipäätänsä olen vuosien mittaan malttanut enemmän palata takaisin hyvien kirjailijoiden pariin. Kävipä jopa niin erikoisesti, että Kingiltä, Blomqvistilta, Haahtelalta, Hjort & Rosenfeldtilta ja Walt Disneyltä luin peräti kaksi kirjaa jokaiselta.
Eri kustantajat olivat aika kivasti edustettuina läpi vuoden. Otava (25%), WSOY (19%), Gummerus (12%), Bazar (8%) ja Tammi (6%). Loput 30% muodostui kotimaisista kustantajista Like, Siltala, Avain, Teos, Johnny Kniga, Atena, Loki-kirjat, Nemo ja Readme.fi. Vanhempia kustantajia edustivat Kauppakirjapaino, Koko Kansan Kirjakerho Oy, Kirjayhtymä ja Lasten oma kirjakerho. Ulkomaisista kustantajista oli DC Comics ja BBC Audiobooks.
sarjakuvat 2
fantasia 1
näytelmät 1
Edellisinä vuosina olen lukenut lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, mutta nyt sen osuus oli "vain" 55%. Alkuvuodesta luin tavalliseen tapaan uutuuskirjoja, mutta äitiysloman alettua ja itse asiassa jo vähän sitä ennenkin siirryin lukemaan kaikenlaista vanhempaa tuotantoa, jotka ovat aina jääneet uutuuksien jalkoihin. Vanhemmista kirjoista luettavaksi päätyy useimmiten klassikkoaseman saavuttaneet kirjat ja nytkin tuli luettua muutama kirja erilaisten kirjalistojen kannustamana. Vanhimmat klassikot olivat Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), Cranfordin naiset (1851) ja Nukkekoti (1879).
Vuonna 2015 lukemistani kirjoista 87% tuli Suomesta, Ruotsista, Iso-Britanniasta tai Pohjois-Amerikasta. Loput kirjat olivat kotoisin Ranskasta, Espanjasta, Australiasta, Venäjältä, Norjasta ja Saksasta. Kirjoja luin siis yhteensä 11 eri maasta. Tänä vuonna ei siis paljoakaan poistuttu kirjalliselta mukavuusalueelta.
Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 57% oli peräisin naiskirjailijoiden kynästä. Olisin odottanut luvun olevan jopa enemmän naisten hyväksi, mutta hyvä näin.
Kirjoista 55 % oli peräsisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa, viime vuonna luku oli hieman alhaisempi. Ylipäätänsä olen vuosien mittaan malttanut enemmän palata takaisin hyvien kirjailijoiden pariin. Kävipä jopa niin erikoisesti, että Kingiltä, Blomqvistilta, Haahtelalta, Hjort & Rosenfeldtilta ja Walt Disneyltä luin peräti kaksi kirjaa jokaiselta.
Eri kustantajat olivat aika kivasti edustettuina läpi vuoden. Otava (25%), WSOY (19%), Gummerus (12%), Bazar (8%) ja Tammi (6%). Loput 30% muodostui kotimaisista kustantajista Like, Siltala, Avain, Teos, Johnny Kniga, Atena, Loki-kirjat, Nemo ja Readme.fi. Vanhempia kustantajia edustivat Kauppakirjapaino, Koko Kansan Kirjakerho Oy, Kirjayhtymä ja Lasten oma kirjakerho. Ulkomaisista kustantajista oli DC Comics ja BBC Audiobooks.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)