Minä olen monta

John Irving
2012 suom. 2013
604 s./Tammi

Onpa hämmentävää laskeskella, että edellisen Irvingin lukaisin melko lailla kolme vuotta sitten. Ja se onkin ollut toistaiseksi ainoa kirja, jonka olen Irvingiltä blogiin tuonut eli viiteen kuuteen vuoteen en ole lukenut kuin yhden kirjan yhdeltä suosikkikirjailijoistani. Aikamoista. Aika näköjään vain lentää ja omiin suosikkeihin tulee huomaamattaan pidettyä hajurakoa turhankin paljon.

Kirja ehti olla hyllyssä pölyä keräämässä parin vuoden ajan, mutta nyt vihdoin psyykkasin itseni tarttumaan siihen. Pientä tsemppiä aluksi tarvittiinkin, koska tuntui etten oikein päässyt vauhtiin tarinan kanssa. Ensimmäiset parisataa sivua tuskastelin, koska tuntui ettei kirja vain mitenkään ollut niin hyvä kuin aikaisemmat lukemani teokset kirjailijalta. Keskiverron romaaninhan Irvingin tuotokset nyt voittaa mennen tullen, mutta odotukset luonnollisesti oli korkealla vaikka en asiaa sen kummemmin ajatellut tai fiilistellyt, kunhan aloin vain lukemaan.

Minä olen monta ei lopulta päätynyt suosikkikirjakseni, mutta sen arvo nousi kyllä silmissäni tahmaisen alun jälkeen. Tarinan keskiössä on kirjailija Billy, nykyisin jo vanha mies, joka kertaa kokemuksiaan lapsuudesta lähtien. Billy kasvoi teatteriperheessä, jossa mm. äiti oli kuiskaaja ja isoisä naisten rooleissa viihtyvä näyttelijä. Erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ovat vahvasti esillä niin kuin Irvingin teoksissa aina. Billy on bi-seksuaali ja hän ehtiikin elämänsä aikana kokeilemaan kaikenlaista mitä tulee seksiin ja parisuhteisiin. Luonnollisestikin tarina rönsyilee sinne tänne, henkilökaarti on herkullisen monitahoinen ja kirjailijan tavaramerkit painista karhuihin ovat enemmän tai vähemmän edustettuna.

Jäin miettimään miksi tarina lopulta voitti minut puolelleen. Kirjassa Billy hyvästelee paljon ihmisiä. On itsemurhia (joista yllättävän monesta puuttuu sydäntä pakahduttava suru) ja aids-epidemiaa. On laaja lähisuku, jossa ollaan suvaitsevaisia erilaisten elämäntapojen suhteen ja sitten ei kuitenkaan olla. On paljon kohtaamisia ja keskusteluja, joissa päädytään sanomaan vähän, mutta sekin vähä sanotaan painokkaasti ja kohtalokkaasti. What´s there not to like? Kyllä Minä olen monta osoitti jälleen kerran miksi Irving on yksi kaikkien aikojen parhaista kirjailijoista.

Jälkeenpäin harmitti ainoastaan, etten ollut lukenut laajalti Shakespearea ja Rouva Bovarya, niihin kun viitattiin niin usein läpi teoksen.