Hiljaisuuteen hävinneet

Rosamund Lupton
2015 suom. 2016
321 s./Gummerus

Luptonin Sisar-teos viihdytti minua aikoinaan mökillä siihen malliin, että ahmin kirjan 24 tunnin aikana, joka on todella harvinaista minulle. Ei kirja ehkä tarinaltaan ihan parhaimmasta päästä ollut, mutta se oli kuitenkin kirjoitettu todella koukuttavasti. Luptonin seuraavaa kirjaa en ole yrityksestä huolimatta saanut alulle, sillä Mitä jäljelle jää vaikutti niin sekavalta ensimmäisten sivujen jälkeen, että päätin lykätä lukemista hamaan tulevaisuuteen. Nyt huomasin kolmannen kirjan ilmestyneen ja sen enempää asiaa miettimättä lainasin kirjan kirjastosta ja lyhyen laina-ajan takia kirja pääsikin heti lukupinon kärkeen.

Keskellä karua ja autiota Alaskaa on tulipalossa tuhoutunut pieni inuiittikylä, jossa poliisien tietojen mukaan on menehtynyt myös brittiläinen luontokuvaaja. Yasmin ja hänen 10-vuotias tyttärensä Ruby matkustavat Alaskaan ja lyöttäytyvät yhteen rekkamiehen kanssa, joka suostuu ottamaan heidät kyytiin matkalla Alaskan pohjoisempia osia, sillä äiti ja tytär ovat ehdottoman varmoja, että Matt, Rubyn isä on vielä hengissä ja kaipaa kipeästi apua kovien pakkasten keskellä. Matkanteko käy hitaasti ja vaaran tuntua ei puutu, kun alkaa käydä selväksi, että joku seuraa rekkaa autioilla teillä.

Hiljaisuuteen hävinneet ei ollut mitenkään ruokottoman huono, mutta se oli kuitenkin jotenkin kiusallinen, vähän niin kuin tomppeli kirjaksi. Tarinan lähtökohdissa on mielestäni eniten pielessä, sillä ei ole kerrassaan mitään syytä uskoa, että Matt olisi elossa ja silti äiti ja tytär päättävät uhmata rekkamiehienkin housunpuntteja tutisuttavaa myrskyä ja puskea eteenpäin ääriolosuhteissa. Samaan lopputulokseen olisi mielestäni päässyt uskottavamminkin. Kaikenlaista yllättävää ramboilua on luvassa alunkin jälkeen, mutta lopulta hyväksyin asian niin, että kaikki rakkauden puolesta...

Jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin. Kirjassa oli samaa page turner -meininkiä kuin Sisar-teoksessa. Tarinassa oli omat vahvuutensa kuten Alaskan järisyttävä pimeys, yksinäisyys ja luonnonvoimien rajuus. Myös Ruby-tyttären kuuroutta käsiteltiin yllättävänkin mielenkiintoisesti, kun ottaa huomioon, että kyseessä on jännäri. Hyytävä tunnelma oli myös luotu hyvin ja lukijaakin ahdisti ajatus salaperäisestä seuraajasta keskellä-ei-mitään.