tiistai 27. tammikuuta 2015

Ihana nähä!

Anna-Leena Härkönen
2015
173s./Otava


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Ihana nähä! on kokoelma kirjoituksia, joista suurin osa on ilmestynyt Anna-lehdessä vuosina 2003-2011. Kirjoituksissa puidaan niin ihmissuhdekoukeroita, matkustelua kuin naiseuteen liittyviä asioita.

Minä ja Anna-Leena.
On muutamia lukukokemuksia, jotka ovat jääneet mieleen keskivertoa kamalampina. Nämä kirjat eivät välttämättä edes ansaitsisi niin rusentavaa arvostelua osakseen, mutta jostain ne traumat ovat syntyneet... Minun ykkösinhokkejani kautta aikain ovat mm. Häräntappoase ja Sieppari ruispellossa. Tämä selittääkin sen, miksi en saa tartuttua Härkösen kaunokirjallisiin teoksiin. Härkösen kolumneja kuitenkin suorastaan rakastan ja voisin lukea niitä aina vaan. Kaikille suomalaisille naisille tekisi hyvää lukea Härköstä silloin tällöin;)

Lukukokemuksesta.
Kultarinnan jälkeen oli kiva lukaista jotain kepeämpää hyvänmielen kirjallisuutta. Ihana nähä! tarjosikin juuri oikeanlaista sielunhoitoa. Harmistuin vähän huomatessani, että olin onnistunut lukemaan lähes kaikki kolumnit jo aikaisemmin, vaikka en ole koskaan ollut aktiivinen Annan lukija. Vaan eipä tuo mitään, Härkösen kirjoitukset tuntuvat aina ajankohtaisilta ja kestävät ehdottomasti useamman lukukerran.

2 kommenttia:

  1. Kiva kurkistella, mitä kirja pitää sisällään. Tulossa lukuun mullakin pian!

    VastaaPoista
  2. Myös mulla on huonoja kokemuksia Härkösen romaaneista, mutta kolumneista tykkään tosi paljon. Tämä kirja on vielä lukematta.

    VastaaPoista