Kultarinta

Anni Kytömäki
2014
644s./Gummerus

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kultarinta on kertomus isästä, tytöstä, metsästä ja karhusta. Eletään 1900-luvun alkuvuosikymmeniä ja muutosten tuulet puhaltavat kaikkialla: maailmalla, Suomessa, metsissä kuin varakkaassa Stenforsin perheessäkin. Erik kasvaa kipuillen mieheksi, sillä hänen elämänsä naiset katoavat yksi toisensa jälkeen. Vaikka mihinkään ei voi enää luottaa, metsä on kuitenkin ikiaikainen ja sitä on suojeltava.

Alkufiilikset?
Aloittelin kirjan parissa joulukuun alussa ja vaikka tarina etenikin kiinnostavan oloisesti eteenpäin, tarina ei tuntunut sopivalta lukuseuralta hektisen joulukuun keskellä. Olin päässyt Erikin osuuden loppuun asti, kun päätin pistää kirjan tauolle. Varsinkin kirjan ensimmäiset kappaleet olivat todellista rämpimistä. En yleensä ajaudu tieten tahtoen maalailevan kerronnan pariin, joten vauhtiin pääsemisessä menee aina oma aikansa. Nyt kun olen lukenut kirjan loppuun, olen todella iloinen, että uskaltauduin tarttumaan kirjaan vielä uudelleen sillä kokonaisuus oli juurikin niin hieno kuin monet lukijat ovat kehuneet.

Lukukokemuksesta.
Tarinassa viehätti toisaalta metsän ikiaikaisuus ja toisaalta maailman muuttumisesta johtuva surumielisyys, tarinan maailmaahan ei enää ole. Kytömäki kirjoittaa tarinaa auki niin, että lukija tuntee itsekin olevansa keskellä metsämaisemaa. Rinnassa on tunne, että kaikki ei voi päättyä hyvin, mutta voi jos voisi päättyä edes keskinkertaisesti, että ei jäisi niin raskas olo. Luonnosta täysin vieraantunutta lukijaa lohduttaa ajatus, että metsää ei tarvitse pelätä. Tarina kestäisi hyvin toisenkin lukukerran, ehkä seuraavalla kerralla keskittyisin enemmän henkilöhahmojen tarinoihin, nyt luonto vei enemmän mukanaan.