Liane Moriarty
2013 suom. 2014
442 s./WSOY
Ihan kiva ja viihdyttävä välipalakirja tämä Hyvä aviomies.
Jos lukemista aloitellessani olisin ollut liikenteessä täysin erilaisella lukufiiliksellä, olisin voinut ärsyyntyä kyseisestä tarinasta. Kepeällä tyylillä kirjoitettu kirja lukijan puolesta valmiiksi pureskeltuine ratkaisuineen olisi tosiaan voinut katkoa verisuonia päästäni, mutta nyt lukufiilis oli otollinen tarinalle ja osasin olla armollinen.
Cecilia Fitzpatrik pähkäilee avatako ullakolta löytämänsä, miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Toisaalta kirjekuoressa lukee selvästi, että lukemisen pitäisi tapahtua vasta miehen kuoltua ja mies on edelleen hengissä. Cecilialla on kuitenkin pahoja aavistuksia kirjeen sisällöstä, sillä työmatkalla oleva mies oli käyttäytynyt puhelimessa hyvin erikoisesti Cecilian kerrottua kirjeen löytymisestä. Lopulta uteliaisuus voittaa... Cecilian tuttu Rachel Crowley puolestaan on vaipumassa synkkyyteen kuultuaan poikansa perheen suunnitelmista muuttaa Yhdysvaltoihin. Rachelin elämäntarkoitus on edellisinä vuosina ollut lapsenlapsensa Jacobin helliminen ja nyt hänen elämänsä valo ollaan viemässä häneltä pois! Eikö riitä, että Rachel menetti jo tyttärensä vuosia sitten? Toisaalla myös Tess seisoo elämänsä raunioilla: hän on juuri kuullut menettäneensä aviomiehensä parhaalle ystävälleen.
Moriartyn tarina etenee mukavan vauhdikkaasti. Ote tarinankerrontaan on leppoisa ja hillitty elämänmakuinen huumori on mukana kaikissa käänteissä. Kolmen naisen elämä on muuttumassa radikaalisti ja tarinat saavat tummiakin sävyjä, mutta liialliseen synkkyyteen ei vaivuta missään vaiheessa. Varsinaista kiintymistä henkilöhahmoihin ei tapahtunut eikä naisten kohtalot jääneet mietityttämään tarinan loputtua. Ihan kiva tarina kuitenkin.
Kepeämpiä lukuromaaneja lukiessani todellinen minä kytee aina jossain pinnan alla. Ja todellinen minä ärsyyntyy helposti, kun alkaa olla selvää, että tarinassa voi lopulta käydä vain yhdellä tavalla, koska kaikkien täytyy saada oma onnellinen loppunsa. Synkemmissä lukuromaaneissa arvostankin juuri sitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja moni käänne aiheuttaa kutkuttavan katkeransuloisen tunteen. Lukukokemusta todellinen minäni ei tällä kertaa pilannut, mutta nyt kun näpyttelen teksiä läppärillä, huomaan olevanikin aikamoisen ärsyyntynyt näin jälkikäteen;)
2013 suom. 2014
442 s./WSOY
Ihan kiva ja viihdyttävä välipalakirja tämä Hyvä aviomies.
Jos lukemista aloitellessani olisin ollut liikenteessä täysin erilaisella lukufiiliksellä, olisin voinut ärsyyntyä kyseisestä tarinasta. Kepeällä tyylillä kirjoitettu kirja lukijan puolesta valmiiksi pureskeltuine ratkaisuineen olisi tosiaan voinut katkoa verisuonia päästäni, mutta nyt lukufiilis oli otollinen tarinalle ja osasin olla armollinen.
Cecilia Fitzpatrik pähkäilee avatako ullakolta löytämänsä, miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Toisaalta kirjekuoressa lukee selvästi, että lukemisen pitäisi tapahtua vasta miehen kuoltua ja mies on edelleen hengissä. Cecilialla on kuitenkin pahoja aavistuksia kirjeen sisällöstä, sillä työmatkalla oleva mies oli käyttäytynyt puhelimessa hyvin erikoisesti Cecilian kerrottua kirjeen löytymisestä. Lopulta uteliaisuus voittaa... Cecilian tuttu Rachel Crowley puolestaan on vaipumassa synkkyyteen kuultuaan poikansa perheen suunnitelmista muuttaa Yhdysvaltoihin. Rachelin elämäntarkoitus on edellisinä vuosina ollut lapsenlapsensa Jacobin helliminen ja nyt hänen elämänsä valo ollaan viemässä häneltä pois! Eikö riitä, että Rachel menetti jo tyttärensä vuosia sitten? Toisaalla myös Tess seisoo elämänsä raunioilla: hän on juuri kuullut menettäneensä aviomiehensä parhaalle ystävälleen.
Moriartyn tarina etenee mukavan vauhdikkaasti. Ote tarinankerrontaan on leppoisa ja hillitty elämänmakuinen huumori on mukana kaikissa käänteissä. Kolmen naisen elämä on muuttumassa radikaalisti ja tarinat saavat tummiakin sävyjä, mutta liialliseen synkkyyteen ei vaivuta missään vaiheessa. Varsinaista kiintymistä henkilöhahmoihin ei tapahtunut eikä naisten kohtalot jääneet mietityttämään tarinan loputtua. Ihan kiva tarina kuitenkin.
Kepeämpiä lukuromaaneja lukiessani todellinen minä kytee aina jossain pinnan alla. Ja todellinen minä ärsyyntyy helposti, kun alkaa olla selvää, että tarinassa voi lopulta käydä vain yhdellä tavalla, koska kaikkien täytyy saada oma onnellinen loppunsa. Synkemmissä lukuromaaneissa arvostankin juuri sitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja moni käänne aiheuttaa kutkuttavan katkeransuloisen tunteen. Lukukokemusta todellinen minäni ei tällä kertaa pilannut, mutta nyt kun näpyttelen teksiä läppärillä, huomaan olevanikin aikamoisen ärsyyntynyt näin jälkikäteen;)
Heh, minusta taas loppu oli mukavasti vähemmän positiivinen kuin pahimmillaan/parhaimmillaan olisi voinut olla... täytyy myöntää, että jos kaikki olisi mennyt ihan putkeen kaikilla kolmella, olisin ollut aika ärtynyt :-)
VastaaPoista:) Hitsi kun näistä loppupuolen ratkaisuista ei voi tilittää kunnolla, kun ei halua spoilata muita. Sanottavaa kyllä löytyisi:D
PoistaHehe, I feel ya. Lukiessani tätä (e-kirjana) sivut kääntyivät ja tarina viihdytti, mutta mitä kauemmin lukemisesta on, sitä ärsyyntyneempi olen. Tämä on ihan höpö kirja, enkä voi käsittää, miksi se on saanut niin suurta hehkua osakseen. Onhan se joo sujuva stoori, mutta siinä kaikki. (No toisaalta, pakkoko sitä on muuta kirjalta vaatiakaan, mutta...)
VastaaPoistaJuu, kävin lukemassa sun jutun kun tuli vastaan kustantajan sivuille mennessäni. Minäkin ensin kelailin, että miten tämä voi olla niin iso juttu maailmalla, mutta toisaalta, jos keskimäärin vaikka 12 (kevyttä) kirjaa vuodessa lukevat amerikkalaisrouvat tämänkin kohdeyleisöä ovat, niin ehkäpä se selittää suosion. Meille ennalta arvattava juoni ehkä näyttäytyy heille sellaisena, mitä ei ole vielä aikaisemmin tullut vastaan kirjallisuudessa:) Veikkaan, että joulumyynneissäkin tämä voi osoittautua oikein vetäväksi lahjakirjaksi kevyen kirjallisuuden ystäville.
PoistaTämä on odottamassa minulla lukuvuoroaan ja taidan tosissani säästää sen sellaiseen välipala- tai vähän hömpän kirjallisuuden nälkään. Luen nyt toista aika kevyehköä kirjaa, joten väliin pitänee ottaa jotain hyvin, hyvin vakavasti otettavaa :D
VastaaPoistaMulla ainakin toimii nyt hyvin Elämä elämältä, juuri sopivan painavaa asiaa keveyden jälkeen:)
PoistaTästä on tullut paljon kehuja, mutta sinun hieman varovaisempi arvio asettaa tämän enemmän siihen paikkaan, jonne tämän mielessäni sijoitinkin. Kun kaipaan välipalaa, niin sitten... :)
VastaaPoistaLuen aika vähän tämäntyyppistä kirjallisuutta, joten en ihan osaa lokeroida tätä "oikein". Fiilis kuitenkin on, että Hyvä aviomies ei ole ihan niin kevyttä kuin Kinsella, ei niin yltiöherttaista kuin Binchy mutta ehkä aika samankaltaista kuin Pancol tai Kelly tai tietyissä tapauksissa Ahern. Tosin tämä on ihan mututuntumaa... ;)
PoistaVälipalana ihan mainio, mutta kuitenkin astetta syvemmälle sukeltava teos. Kyllä minä lopuksi ihan tykkäsinkin. :)
VastaaPoistaTakakansitekstin luettuani tiesin heti, että nyt tarina on luettava, että saisi selville mikä kauhea totuus Ceciliaa odottaa kirjeessä. Sama tiedonhalu kannattelikin lukukokemusta hyvin loppuun asti.
PoistaOi, minä pidin tästä enkä yhtään pitänyt hömppänä, vaan yllätyin. Tämä ei ole lukuromaanien aatelia, ei Oatesia, ei Shriveriä, ei Shieldsiä, mutta viihdyttävä lukuromaani. Minulla ei ollut mitään aikomusta tätä lukea ja kun aloitin, kirja veikin mennessään. Ainoa mistä voisin valittaa on kirjan loppuratkaisu.
VastaaPoistaOlen ihan yllättynyt miten moni tähän on tarttunut kirjabloggaajistakin. Luin kirjan jymymenestyksestäkin vasta kirjan luettuani. Jotenkin kuvittelin, että kurja jää kokonaan noteeraamatta "suurelta yleisöltä" :) Kivempi tietenkin näin päin:)
Poista