2009 suom. 2010
437 s./WSOY
Ensimmäisen pidemmän kirjasarjan läpikahlaaminen näin aikuisiällä on nyt saatu kunnialla loppuun. Miten kertakaikkisen hienoja muistoja minulle jäikään Anna-sarjan lukemisesta!
Panttasin sarjan viimeisiä osia muutaman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin sain patisteltua itseni lukemaan tämän ihan viimeisenkin Blythen perhettä sivuavan teoksen. Kirjassa on 15 novellia ja 41 runoa, jotka käsittelevät aikaa ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Novellien aikana lukija pääsee näkemään Blythen perheen muiden Prinssi Edwardin saaren asukkaiden silmin ja runojen loppuun on puolestaan lisätty pientä dialogia Blythen perheen jäseniltä.
Pidin itsestään selvänä kyynelvirtaa, jonka olisi luullut liittyvän vahvasti lukukokemukseen, mutta lopulta kävikin niin, että selvisin kirjan loppuun asti sen suuremmin liikuttumatta. En ole runotyttöjä, joten Annan ja hänen poikansa Walterin runot eivät niinkään koskettaneet minua, mutta niihin liitetyt dialogit lyhykäisyydestään huolimatta tavoittivat hyvin Annan kodin tunnelman. Novelleissa Blythet ovat harmillisesti täysin sivuroolissa. Perhe herättää muissa saarelaisissa tunteita niin hyvässä kuin pahassakin ja näitä tunteita ruoditaankin sitten välillä oikein olan takaa.
Odotin kirjalta enemmän Annaa ja vähän petyinkin siihen, että hän lymysikin vain tarinan taustalla. Ensin Annan lapset varastivat valokeilan kahdessa edellisessä kirjassa ja nyt muut saarelaiset... Annan jäähyväisissä Blythen perheen siirappista onnea välillä kadehditaan ja välillä epäillään. Minuunkin taisi hieman tarttua kyläläisten kyräily, vaikka ehdottomasti uskonkin onnellisiin perheisiin.
Anna-sarja kokonaisuudessaan on tarjonnut minulle ihanan seikkailun maailman kauneimmalla saarella 1800-luvulta aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Onnea on saada seurata kirjallista suosikkihahmoaan läpi tämän elämän. Toisaalta kuitenkin mietin, että piileekö Runotytön vetovoima juuri siinä, ettei hän koskaan vanhene...
Seuraavaksi pitäisikin kunnostautua Myrskyluodon Maija ja Pieni talo preerialla -sarjojen parissa. Myös Maastamuuttajat-sarja vaikutti ensimmäisen osan perusteella todella mielenkiintoiselta.
Kyllähän Runotyttö ja Annakin vanhenivat, mitä itse "surin", koska minusta vanheneminen on niin ikävää. Lukiessani laskelkelin aina Emilian ja Anna ikää missäkin vaiheessa ja mietin, olivatko he jo niin vanhoja? Ei sillä, että se olisi lukunautintoa pilannut, sillä nämä teokset ovat ehdottomasti ikinuoria tarinaltaan.
VastaaPoistaVaikka Annan tarinan on nyt lukenut alusta loppuun, jää hän silti mieleeni varmasti nuorempana tyttönä ja naisena eikä niinkään äitinä ja isoäitinä:)
PoistaSonja, sinulla on ollut hieno lukumatka! :) Pitäisi tarttua tähän Annan jäähyväisiin uudestaan ja syventyä lisää. Tämä oli mielestäni hieman mystinen kirja, koska juuri se ristiriita, mikä esiintyy Blythen perheestä ja Annasta saarelaisten näkökulmista, on kiinnostavaa.
VastaaPoistaMinulla on menossa Pieni talo preerialla-projekti parhaillaan. :)
Ristiriita on kyllä kiinnostava, varsinkin jos alkaa miettimään, että saarelaisten puheissa olisi perää. Jotenkin vain onnistuin lukemaan kirjan niin, että ajattelin ihan automaattisesti, että saarelaiset ovat vaan katkeria ja kateellisia toisten onnesta ja nyrpistelevät nenäänsä todelliselle onnelle. Mutta juu, jos niissä onkin pieni totuudensiemen haudattuna...
PoistaPieni talo preerialla -projekti jatkuu minullakin toivottavasti syksyllä:)