sunnuntai 4. elokuuta 2013

Onnellinen sunnuntaina x5

Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, elokuusta tulee kaikkien aikojen inspiroivin kirjakuukausi, sillä teemaksi lanseeraan onnellisuuden.

Ja mikä olisikaan parempi ajankohta kyseiselle teemalle, olenhan syksytyttöjä henkeen ja vereen. Kesä on kaikin puolin ihanaa aikaa, lomaviikot antavat energiaa kohdata pimeä syksy, hyvässä seurassa vietetyt hetket ilahduttavat vielä viikkojenkin päästä eikä mikään tee sielulle ja ruumiille niin hyvää kuin järvessä pulikointi. Vaan syksy tulee aina lopulta ja hyvä niin. Jotkut kääntävät ns. uuden lehden elämässään tammikuussa, mutta minulle luonnollisen aika pieniin ja suuriin muutoksiin on aina syksyisin. Ja muutoksiahan suunnitellaan, jotta voisi tehdä itsestään vielä himpun verran onnellisemman. 

Tällä kertaa on kyse pienistä muutoksista, sillä elämäni juuri nyt sellaisena kuin se on... No, sanotaan vaikka näin, etten voisi olla kovin paljoa onnellisempi. Kaikki on hyvin. Näin ollen muutokset liittyvät jonkin verran harrastuksiin, ajankäyttöön, omaan hyvään oloon ja tasapainon löytämiseen, jotta arki olisi mahdollisimman hyvää ja aikaa riittäisi haluamilleni asioille.

Kaikki lähti matkailublogista Converting vegetarians, jossa suomalainen nuori nainen kertoo elämästään Kiinassa, jonne hän lähti toteuttamaan itseään. Minun ja hänen unelmansa eivät ehkä voisi olla kauempana toisistaan, mutta koen hänen jokapäiväisen elämänsä Kiinassa todella inspiroivaksi ja olen jo parin kuukauden ajan miettinyt asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Minulle luonteenomainen stressaaminen ja jännittäminen sekä turhankin epäspontaani käytös ovat myös pyörineet mielessä ja koen, että kyseinen matkailublogi on antanut paljon ajateltavaa yrittäessäni selättää noita pikkuongelmia.

Tämän hetken mielenkiintoisimman blogin lisäksi otan apujoukoiksi muutaman kirjan, jossa pohditaan tavalla tai toisella onnellisuutta - ja ehkä tehdäänkin jotain radikaalia onnellisemman minän tavoittamiseksi. Ensimmäinen kirja on vielä kesken, joten siitä myöhemmin, mutta nyt vielä sunnuntai-illan iloksi muutama onnelliseksi tekevä asia.

1. Antero Lindgrenin albumien kuunteleminen. Esikoisalbumi Mother on jo fiilistelty läpi ties kuinka monta kertaa ja tämän kevään uutuus Talking with the dead ihastuttaa kerta toisena jälkeen. Lempparina tällä hetkellä biisit Bells of Liberty ja Last Summer, joita molempia hoilasimme tänä viikonloppuna miehen kanssa mökkiteillä huristellessamme. Suosittelen muillekin melankolisen musiikin ystäville. 
 

2. Ystävän pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen. Mies ehti haaveilla vuosia maratonista mahdollisimman aidoin kokemuksin - siis ilman että kuitenkaan osallistuu viralliseen maraton-tapahtumaan. Aikaisempina kesinä mies on puurtanut itsekseen Tuusulanjärveä ympäri ja pistäytynyt matkallaan juomaan niin sukulaisilla kuin kaupan kassankin kautta - ei kovin fiksua, jos juoksuaika on tärkeä. Miehen viimeisellä lomaviikolla pakkasin pyöränkorin täyteen vesipulloja ja urheilujuomaa ja lähdettin yhteistuumin Tuusulanjärveä valloittamaan. No, päivää emme olisi voineet valita huonommin, sillä tietenkin sattui olemaan yksi kesän kuumimmista päivistä, mutta tulipahan tehtyä ja toinen oli niin liikuttavan onnellinen, kun sai oman juomamestarin mukaan tsemppaamaan.

3. Kanapatonkien mussuttaminen. Ai että, hyvä leffa tai tv-sarjan osa ja kanapatonkia ja cokista, ei kuule tarvita muuta onnistuneeseen iltaan! Meidän versiossa on aurajuustopatonki, fetaa, jäävuorisalaattia, hunajamarinoituja kanafileesuikaleita, keltaista paprikaa ja creme fraichea. Nam!

4. Harrastuksen pieni päivittäminen. Täksi syksyksi hankin juoksukaveriksi siskontytön ja on kyllä sata kertaa mukavampaa hölkytellä menemään kaksistaan, jolloin vanha harrastuskin tuntuu taas ihan uudella tavalla motivoivalta. 

5. Korallinpunaiset ballerinat. Jos päättää hankkia asioita periaatteella vähemmän on enemmän, on ainakin minun tapauksessani se vaara, että esimerkiksi vaatteissa mennään liian neutraaleilla väreillä ja kerta toisensa jälkeen huomaankin ostavani mustan neuletakin. Tämän kesän nahkaiset ballerinat sain kuitenkin hankittua varsin herkullisessa sävyssä ja vielä ei ole tullut sellaista päivää vastaan, etteikö uudet kengät olisi tuottanut iloa joka kerta kun ne jalkoihinsa on sujauttanut. 

Mutta nyt jään odottamaan, että teemakuukausi pääsisi oikein kunnolla vauhtiin!

14 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Syksystä tulee varmasti ihana ja onnellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo, vaikka vielä oli kiva lähteä keveässä mekossa aamulla töihin. Tällä viikolla olisi tarkoitus ottaa kalenteri käteen ja alkaa suunnittelemaan syksyn menoja, Se on aina yhtä kivaa:)

      Poista
  2. Hykerryttäviä ajatuksia. Onnellisuuden lisääminen saisi olla kaikkien päämäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten tässä käy. Nyt pitäisi esimerkiksi miettiä miten saisin espanjan itseopiskelun jatkumaan "ihan aikuisten oikeasti", niin että pääsisin alkeiden kertaamista pidemälle ja oppisin jotain uutta...

      Poista
  3. Mulle on myöskin alkava syksy aina kuin uusi alku. Kesän aikana on tullut kerättyä aurinkoenergiaa. Odotan innolla kansalaisopiston runonlausuntapiirin jatkumista ja toivon että tänä syksynä alkaisi elämänkaarikirjoittamisen kurssi. Lukupiirikin alkaneen jälleen naapuripitäjän kirjastossa ja ehkä ehdin osallistumaan kotipaikkakuntanikin kirjallisuuspiiriin. Syksyllä on ihanan raikasta kulkea metsässä koiran kanssa. Odotan innolla minkälaisia kirjoja luet ja mitä niistä postailet. Mun lemppari onnellisuuskirjoista on yhä 12 000 syytä olla onnellinen jonka sain vuonna 1994 läksiäislahjana kirjastotyökavereiltani. Vaikka kirja on ollut minulla jo lähes parikymmentä vuotta, en silti ole vielä läheskään loppusivuille asti päässyt alleviivatessa omat suosikkini vuosien varrella - tästä kirjastahan voisin muuten tehdä postauksen seuraavaksi.

    VastaaPoista
  4. Oi, inspiroiva syksy tulossa sinullekin! Minullakin on ihania muistoja kirjasta "12 000...". Luin sitä aikoinaan hyvälle ystävälle ääneen aina kun kävin istumassa iltaa. Sitten merkkasin kaikki hänet onnelliseksi tekeviä juttuja. Nyt ei olla kyllä vuosiin tartuttu kirjaan... :)

    VastaaPoista
  5. Minullekin syksy on aina muutosten aikaa, mikä johtunee siitä, että opettaja elää aina lukuvuoden mukaan. Kesä on ollut ihana ja rentouttava, joten syksyä (ja töiden alkua) jo odottelen innolla.

    Ihanaa ja onnellista syksyä sinulle! Teema sopisi hyvin ihan jokaiselle meistä. Onnellisuutta ei kai koskaan voi olla liikaa.

    Ps. Minäkin ostin korallinpunaiset ballerinat ja rakastan niitä! Huono puoli on se, että ne jalassani törmäilen ihmisiin, kun tuijottelen kävellessäni jalkoihini ja hymyilen typerästi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania syksyseikkailuja myös sinulle! Saas nähdä millaiset syksy- tai talvisaappaat sitä vielä innostuu ostamaan, väreihin jää koukkuun:)

      Poista
  6. Kiva teema sinulla tiedossa! :)
    Näin nälkäisenä alkoi heti tehdä mieli kanapatonkia, kuulostaa äärettömän herkulliselta! Onneksi tässä ei ole kuvaa, muuten tulisin näppäimistöä pitkin ;)
    Kiva kun mainitsit tuon blogin, luin sitä aikoinani paljonkin mutta nyt en ole pitkään aikaan enää muistanut käydä tutkailemassa.
    Jään innolla odottamaan onnellisia kirjoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sama setti on herkullinen myös salaattina, kun patongin korvaa täytepastalla ja wrappeinä, kun patongin vaihtaa lättyihin:) minäkin seurasin converting vegetarians -blogia aikoinaan, kun Se oli muotiblogi, mutta nyt ei kirjoittajaa ihan samaksi tyypiksi tunnista:)

      Poista
  7. <3! Olet niin oikeassa tuossa mustien neuletakkien asiassa...

    VastaaPoista
  8. Ihana sinä! Ja onnellista syksyä odotellessa :)

    VastaaPoista