Ars Magica

Nerea Riesco
2007 suom. 2011
400s./Otava

Vuonna 1610 noidat pitävät Espanjaa pelon vallassa. Lukuisat ihmiset ovat nähneet noitien lentävän yöllisiin kokouksiinsa, joissa jopa itse Pirun sanotaan vierailevan. Väki on kauhuissaan, ystävät ja naapurit ilmiantavat toisiaan ja muutamia noitia on jopa poltettu roviolla. Inkvisiittori Salazarin tehtäväksi lankeaa rauhan tuominen noitien terrorisoimille alueille. Salazar joutuu kamppailemaan pyhän tehtävänsä kanssa, sillä hän on alkanut kyseenalaistamaan noitien olemassaolon. Hänen asemassaan olevan miehen vain ei soisi hyssytellä tällaisissa vakavissa asioissa: tuloksia pitäisi syntyä ja mielellään uusien rovioiden muodossa. Oman osansa tarinasta saa Mayo-tyttönen, joka etsii kadonnutta kasvatusäitiään Ederraa. Hänet on luultavasti suljettu inkvisition vankityrmään, jossa viruu kymmeniä noidaksi epäiltyjä. Salazarin ryhmän seuraaminen näyttää olevan ainoa keino löytää Ederra.   

Heti noita-aiheisen uutuuden nähdessäni tiesin haluavani lukea sen. Kirjaa aloitellessani into hieman laantui, olin ehkä kohdistanut kirjaan turhan suuret odotukset. Ars Magica on kirja, josta olisin halunnut pitää oikein kovasti. Lukukokemus oli kuitenkin lopulta ihan kiva. On aina ilo sukeltaa vanhoihin ja mystisiin aikoihin. Tällaista kirjan muodossa tapahtuvaa pakoa arjesta olinkin odottanut jo hyvän tovin. Ainakin osaksi pettymystä aiheutti se, että kirja ei ollut tarina noidista vaan tarina aikakaudesta, jolloin uskottiin noitiin.

Tarina on luonnollisesti hyvin uskonnollissävytteinen, inkvisitio kokonaisuudessaan näyttelee isoa osaa. Olinkin ilahtunut siitä, että Salazar päähenkilönä kyseenalaistaa kristinuskon ja kykenee rationaaliseen ajatteluun aikana, jolloin olisi ollut helpointa ja turvallisinta mennä valtavirran mukana. Oli myös kutkuttavan ärsyttävää lukea niistä monista kymmenistä ihmisistä jotka taas olivat täysin muiden johdateltavissa. Kumpi olisin itse ollut noina aikoina? Maalaistalon nainen, joka pyörtyy nähdessään jotain kummaa metsän reunalla ja uskoo toivuttuaan nähneensä noidan vai maalaistalon nainen, joka pyörtyy nähdessään jotain kummaa metsän reunalla, mutta tietää toivuttuaan että pahuus on usein lähtöisin pahoista ihmisistä. Joukkohysterialla kun tahtoo olla oma voimansa. 

Ennen kirjan lukemista en tiennyt kuinka paljon tarina nojaa faktoihin. Niinpä päädyin siihen, ettei mitään lukemaansa kannata uskoa. Vasta kirjan lopussa selvisi, että esimerkiksi päivämäärät ja historialliset tiedot ovat kaikki totta. Myös manaukset, taiat ja maagiset rituaalit ovat kaikki sellaisia, joita noina aikoina käytettiin. Tämä tieto antoi ikään kuin uutta arvoa kirjalle ja muistelinkin tarinaa heti hellämielisemmin. Tietenkin olisi ollut ihan kätevää painattaa etusivulle tuo faktajulistus. Olisin lukenut tarinan jotenkin hartaammin, tietäen sen olevan osin todellista historiaa. Vaikka kaikki tarinat eivät tarvitsekaan loppuyhteenvetoa (mitä tapahtui kenellekin koko loppuelämän ajan), tähän kirjaan se sopi ja luin sen suurella mielenkiinnolla. Taisinpa jopa liikuttuakin hieman. Sitä se teettää, kun on historialliset henkilöt kyseessä.

Monet himolukijat tuntuvat usein kiinnittävän huomiota kirjoitusvirheisiin ja epäonnistuneisiin suomennoksiin. Itse olen vain harvoin huomannut näiden asioiden häiritsevän lukukokemusta. Toisin sanoen en tunne itsekään pilkkusääntöjä niin justiinsa. Ja aina en muista tuleeko pilkun jälkeen joka vai mikä vai miten se nyt meni. Kankeaan suomennokseen saatan ehkä välillä havahtua. Tästä kirjasta bongasin kuitenkin monia kirjoitusvirheitä, monia ylimääräiseltä tuntuvia pilkkuja ja outoja lausejärjestyksiä. Tulipa vastaan lausekin, jota ei oikein tahtonut uskoa 1600-luvulla eläneen hartaan miehen sanomaksi: "Herra, minun on kerrottava teille yksi juttu...Ei, ei, vaan kaksi juttua..." Mitäpä pienistä. Oli vain pakko jakaa tämä uskomaton havainnointikykyni!;)

Olisiko muita noita-aiheisia kirjoja, jotka kannattaisi lukaista? Tuntuu, että hyviä noitaelokuvia löytyy muutamiakin, mutta kirjojen suhteen lyö pää tyhjää.