2010 suom. 2011
223s. /Otava
Varmasti vuoden oudoin lukukokemus - eikä vuosi ole vielä edes kunnolla päässyt käyntiin! Tarinan keskiössä on 16-vuotias Mifti, joka on menettänyt otteensa normaaliin elämään. Äiti on kuollut alkoholisoituneena, isä ei jaksa välittää ja sisarussuhteet ovat vähintäänkin epämääräiset. Ystävät ovat samanlaisia huumeaddikteja ja alamaailman kasvatteja kuin Mifti itse. Mielipuolisia piirteitä saava rakkaus Aliceen ei tunnu tuovan onnellista loppua eikä irtoseksi tarjoa tyydytystä. Mifti on ajautumassa tilaan, josta pelastautuminen ei välttämättä ole enää mahdollista. Valitsin muuten tämän kirjan, koska etukannen lieveteksteissä vihjaistaan Miftin elävän lähinnä Berliinin kaduilla. Olisi ollut mielenkiintoista lukea kodittomuudesta.
Kirja on suurelta osin sekavahkoa tajunnanvirtaa Miftin häröilyistä pitkin Berliiniä. Välillä on seesteisempiäkin hetkiä, jolloin käydään läpi henkilöiden keskusteluja - jotka nekään eivät ole sieltä perinteisimmästä päästä. Muutamia kertoja lukija saattaa ahdistua kamaluuksista, joita tyttö kohtaa, kunnes osa niistä paljastuu hallusinaatioiksi. Mifti ei ole kertojana luotettavimmasta päästä, joten oikeastaan mistään ei voi olla varma: ei ihmisistä eikä tapahtumista.
Jos takakannen lievetekstejä on uskominen, saksalaiset ovat vallan ihastuneita 18-vuotiaaseen esikoiskirjailijaan. Mielenkiintoinen ajatus, että valtavirta pitäisi näinkin sekavasta huumeiden täyttämästä elämänkuvauksesta. Tai sitten sillä suunnalla ollaan hieman coolimpaa kansaa kuin täällä Suomessa;) Muutenkin minua kiinnostaisi tietää kirjailijasta hieman enemmän. Millainen hän on naisiaan, kun on päätynyt kirjoittamaan juuri tällaisen kirjan ja niin nuoressa iässä.
Kirjan povataan myös olevan 2000-luvun Sieppari ruispellossa. Itse jopa inhosin (vahva sana!) J.D. Salingerin tuotosta. Jos nuo kaksi kirjaa rinnastetaan, niin kyllä on päästy pitkälle muutamassa vuosikymmenessä. Jos "Sieppari" oli ärsyttävä pikkukovis niin Mifti on jo täysin toisissa sfääreissä huumesekoiluineen. Niin ne ajat muuttuvat. Tänä päivänä "Sieppari" olisi jokaisen äidin unelmavävy.
Lukemisen jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Tässä on teos, joka ei oikeastaan antanut minulle mitään. Päähenkilön vaikeudet eivät surettaneet, olin jopa hieman ärtynyt siitä ettei Mifti ota itseään niskasta kiinni. Ensimmäisten sivujen jälkeen harkitsin lopettamista, mutta sitten huomasin lukevani edelleen ja hups, oltiinkin jo sivulla 50. En vain oikein jaksa innostua näistä huumetarinoita. Koen ne jopa tylsiksi jollain tavalla. Niissä tuntuu aina olevan (kärjistettynä) likaisia ihmisiä, jotka sekoilevat ympäriinsä ja nauravat omille inside-jutuilleen. Kyllä siinä väkisinkin jää ulkopuoliseksi.
Lukekaa nyt ihmeessä joku muukin tämä kirja, niin saan tietää, mitä lopussa oleva äidin kirje tarkoitti. Oliko se syy alamäen alkamiselle?
Kuulostaa kiintoisalta... Nuoresta kirjailijasta löytyy vähän lisätietoa Hesarin tuoreehkosta jutusta: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Huumekeitos+on+koottu+toisten+teksteist%C3%A4/HS20110130SI1KU02e02
VastaaPoistaMua on kiinnostanut lukea tämä, mutta samalla vähän "pelottanutkin", koska ajattelin kirjan olevan vähän just tuota mistä kirjoititkin - sekava, kärjistetty ja aiheeltaan sellainen, mikä ei ehkä iske. Mun kiinnostus onkin täysin ollut kirjan nimen (aksolotlit ovat söpöjä) ja kirjailijan nuoren iän varassa. Mutta ehkä mä luen tän kuitenkin joskus :--)
VastaaPoistaMinua kiinnostaa lukea tämä kirja, mutta eipä ole näköjään vieläkään tullut kirjastoomme.
VastaaPoistaMinäkin laitoin tämän lukulistalleni, mutten ole vielä edes laittanut varaukseen kirjastosta. Minuakin jossain määrin ärsyttää kirjat, joissa on vain sitä huumesekoilua ilman edes yritystä päästä parempaan elämään, irti huumeista jne..Mutta saas nyt nähdä, luenko kuitenkin jossain vaiheessa.
VastaaPoistaLuru: Kiitos artikkelivinkistä. Pitäisi muistaa alkaa taas käymään Hesarin kulttuurisivuilla kurkkaamassa kirja-arvosteluja.
VastaaPoistaLauren: Tämä oli sikäli yleissivistävä kirja, koska nyt minäkin tiedän mitä aksolotlit ovat:)
Hanna & Susa: Kannattaa ehdottomasti lukea. Tai siis. Jos lukisi tosi vähän, niin sitten ehkä kannattaisi etsiä jotain muuta eikä tuhlata aikaansa tähän, mutta kun te kuitenkin luette paljon, niin siitä vaan!:) Jos ei muuta, niin on tämä kuitenkin sellainen erilainen kirja, ettei ihan tusinakamaa.
tästä oli viimesimmässä imagessa Itkosen arvio. Se oli sitä mieltä et kenenkään EI pitäisi lukea tätä. Mä luulen et mä luotan siihen... Kirjastahan tekee erikoisen se, että iso osa siitä on kopioitu eri lähteistä eli käytännössä plagioitu joltakin toiselta. Mutta nostan hattua että luit ja onhan tämä tosiaan ollut melkoinen kirjailmiö.
VastaaPoistaanni.m: Pitää käydä varmaan kaverilla lukemassa Image:) Ja täytyy varmaan olla Saksassa hengaileviin kavereiden yhteydessä ja kysästä, että onko tämä nyt oikeasti ollut ilmiö siellä päin.
VastaaPoistaOn tästä ainakin Hesarin kulttuurisivuilla kirjoitettu useampaan otteeseen. Muistelen, että eka oli uutinen, että näin nuori kirjailija tekee niin suuren vaikutuksen. Seuraava uutinen oli tätä copypaste-osastoa: iso osa tekstistä on napattu milloin mistäkin. Sitä seuraava taisi olla sellainen, että kirjailijan mielestä kopioiminen on ihan ok ja nykyaikainen tapa rakentaa romaani. No sitten tietty uutisoitiin vielä sekin, että tämä suomennetaan.
VastaaPoistaYhtä kaikki, ei ole hirmuisia lukuhimoja herättänyt. :)
Salla: Kirjan lopussa olikin monisivuiset lähdeviittaukset. Eli ihan runsaasti on tullut kopsattua. Olisi varmaan pitänyt jaksaa hieman käydä läpi niitä viittauksia. Että mitä se on oikeasti ottanut ja mitä se on keksinyt itse. Tosin ne olisi varmaan kaikki ollut saksaksi, blogit ja muut. Niin en mä mitään olisi ymmärtänyt kuitenkaan:)
VastaaPoistaKaveri Saksassa ei ollut Hegemannista kuullutkaan:) Ei siis taida olla ihan samanlainen ilmiö siellä kuin esimerkiksi Oksanen täällä meillä. No, ainahan noissa takakansiteksteissä pistetään ns. parastaan:)
VastaaPoista