Miehet jotka vihaavat naisia


Stieg Larsson
2005 suom. 2006
541 s./WSOY

Sen suurempia esittelyjä Larssonin Millenium-trilogian ensimmäinen osa tuskin tarvitsee. Hassu juttu, mutta kirjojen suursuosiosta huolimatta olen onnistunut elämään jonkinlaisessa kuplassa, sillä kirjan juonikuviot olivat minulle luku-urakan alussa täydellinen yllätys. Niinpä en mielelläni paljasta turhan paljon kirjan tapahtumista ja sen henkilöistä nytkään, jotta muutkin pääsevät jännittämään tarinan parissa. Kirjan alussa toimittaja Mikael Blomkvist on joutumassa vankilaan kunnianloukkauksesta. Hän on kirjoittanut pieleen menneen paljastusjutun teollisuuspohatta Wenneströmistä. Samaan aikaan erään suuryrityksen entinen johtaja Henrik Vanger pyytää Blomkvistiä selvittämään minne hänen veljentyttärensä katosi sukusaarelta vuonna 1966. Mysteeriä selvittämään liittyy muutaman mutkan kautta vertaansa vailla oleva hakkeri Lisbet Salander.

Mistään muusta kirjasta ei ole tullut juteltua asiakkaiden kanssa yhtä paljon kuin tästä. Niinpä onkin vähän surkuhupaisaa, että vasta nyt päädyin tämän kirjan pariin. Jostain syystä en osaa lukea niitä kaikkein eniten puhuttavia kirjoja tuoreeltaan. Ajattelen helposti, että ehtiihän tuon myöhemminkin. Ja pikkuhiljaa kasaan kirjalle hirveät odotukset ja alan kärkkymään sitä täydellistä hetkeä kirjan korkkaamiselle. Odotan ja odotan ja kaikki päättyy lopulta siihen, että luen kirjan sitten kun se on muille jo vanha juttu.

Pidin kirjasta ja niin olin arvellutkin käyvän. En usko, että runsaasti suosiota niittänyt jännityskirja voisi muunlainen ollakaan. Juonenkulku on helposti lähestyttävä niille, jotka lukevat vain sen yhden kirjan vuodessa. Kirja on tarpeeksi pitkä, jotta henkilöihin ja heidän menneisyyteensä voidaan syventyä vähän tarkemmin. Kirjan aiheet ovat tarpeeksi hätkähdyttäviä, joten lukija ei ehdi kyllästymään. Luen jonkin verran jännityskirjoja, joten jotkut tarinan osaset tuntuivat kovin tutuilta ja ehkä loppuun kolutuiltakin. Pitää toki muistaa, että toimiviksi todetut jutut kierrätetään kirjasta toiseen. Kiitokset siis Larssonille siitä, että aihe kuitenkin tuntui tuoreelta ja mukaansa tempaavalta. Harriet Vangerin kohtalo kiinnosti minua eniten. Kun tämä klassinen suljetun huoneen mysteeri oli saatu päätökseen, en olisi jaksanut enää keskittyä talousrikosjuttuihin. Pieni mahalasku siis loppua kohden.    

Pidin siitä miten mutkaton lukukokemus kirja oli. Tarina soljui eteenpäin mukavasti enkä ehtinyt pitkästymään. Talousrikoksista voisi halutessaan kirjoittaa todella pitkäveteisesti, mutta tällä kertaa kirjailija on osannut tiivistää hienosti vaikeat (tylsät) asiat. Henkilöhahmoista en pitänyt mitenkään erityisesti, mutta tarinan edetessä päähenkilöt tulivat pikkuhiljaa tutummiksi ja pian huomasin välittäväni heidän kohtalostaan. Ja onhan se kieltämättä hienoa, että kerrankin nainen on kirjoitettu kykeneväiseksi toimimaan mailan kanssa, kun henki on vaarassa.  

Lasiavain-palkinto kirjasta vuonna 2006: "Vuoden paras pohjoismainen rikosromaani."

P.S. Onko monia jännityksen ystäviä, joihin Miehet jotka vihaavat naisia ei olisi iskenyt ollenkaan?