Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt
2012 suom. 2013
163 s./WSOY

En taidakaan pitää ranskalaisesta kirjallisuudesta ihan niin paljon kuin olen näihin päiviin asti luullut. Karkumatka ja Äidin pikku pyöveli ovat puhutelleet, mutta muuten ranskalainen tyyli on lopulta jättänyt kylmäksi ja niin tälläkin kertaa.


En edes oikein tiedä mitä kirjasta sanoisin, kun tuntuu ettei siitä ole juurikaan sanottavaa. Kirja ei ilahduttanut, ei saanut miettimään onnen haurautta, ei puhutellut eikä saanut arvostamaan elämää enemmän. Yleensä ihan kiva riittää useankin kirjan suhteen, mutta kun onnesta kertovaa kirjaa markkinoidaan maailmanlaajuiseksi jymymenestykseksi, niin kieltämättä sitä odottaa enemmän ja silloin ihan kiva ei enää riitä.

Jo, joka on koko elämänsä hoivannut muita - muistisairaudesta kärsivää isäänsä, lapsiaan, miestään ja ystäviään - voittaa lotossa 18 miljoonaa eikä tiedä mitä tekisi. Hänellä on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä mitä vain, mutta onko rikkauden hinta kuitenkin liian kova maksettavaksi? Kuinka paljon elämä muuttuu ja positiiviseen vai negatiiviseen suuntaan?

Tarina ei tosiaan tehnyt minuun sen kummoisempaa vaikutusta, joten nyt tuntuu, että koko kirja vain ärsyttää. Eniten ehkä ärsyynnyin vakavuudesta, joka lottovoittoon liitettiin. Näkökulma on toki tuore, enkä olisi halunnut lukeakaan pelkkää listaa siitä, mitä hankintoja tehdään kun sitä pätäkkää nyt tuntuu löytyvän. Mutta silti jotenkin masentavan nuiva suhtautuminen siihen, että on saanut mahdollisuuden tehdä sellaisiakin asioita, joihin lankakaupan omistajana ei olisi varaa. Minä en ainakaan näe rikastumista pelkästään asiana, joka johtaa kartanon omistamiseen, kalleimmalla mahdollisella autolla ajamiseen ja jalokivien keräilyyn. Toki tarina olisi ollut vallan toinen, jos päähenkilö olisi suhtautunut lottovoittoonsa eri tavalla, mutta kunhan valitan.

Jännittävä yksityiskohta: Jon mieshän sijoittuu kamaluusasteikossa melko korkealle, mutta tajusin asian vasta oikein pysähtyessäni ajattelemaan asiaa oikein kunnolla. Mielenkiintoista, ettei tuollainen ihmisluonne hyppää silmille vaivaamaan heti alusta asti, vaikka vihjeitä siihen suuntaan annetaankin useaan otteeseen, kun Jo kertoo perhe-elämästään.

Ei muuta sanottavaa. Onnellisuus-teema ei tästä paljon kostunut... Mutta onneksi nyt on meneillään ihan huippuhyvä kirja teemaan liittyen!

Kuukauden nuortenkirja: Käärmeenlumooja

Annukka Salama
2012
330 s./WSOY
Sain vihdoin aikaiseksi tarttua Salaman paljon kehuttuun esikoisteokseen, joka aloittaa Faunoidit-sarjan. Kirjaa oli oikein kiva lukea, tarina on vauhdikas ja päähenkilöt ovat kiinnostavia ja vaikka juoni on omalla tavallaan hyvinkin arvattava ja tuttuja polkuja kulkeva, tuo Käärmeenlumooja jotain uuttakin genreen.

Kirjassa tutustutaan faunoideihin eli ihmisiin, jotka saavat osan luontaisesta voimastaan eläimiltä ja ovat näin ollen tavallisia tallaajia voimakkaampia, ennalta-arvaamattomia ja no, eläimellisempiä. Tarinan päähenkilön Unnan voimaeläin on orava ja vaikka ketteryys ja uhkarohkeat temput tuottavatkin tytölle iloa, hän on aina luullut olevansa friikki, yksin maailmassa outoine kykyineen. Maailmassa omaa paikkaa etsivän poikatytön elämä mullistuukin, kun öinen skeittiretki johtaa erikoisen kaveriporukan tykö, palavasilmäisen ja hurjan komean Rufuksen luo. Uudet ystävät ovat suuri onni yksinäiselle tytölle, mutta ongelmiakin on luvassa - kasapäin.

En yleensä pidä kirjallisuudesta tai elokuvista, jotka esittelevät suomalaista arkea liian rankoin keinoin. Kirosanan ilmestyminen joka toiseen lauseeseen, vaikeat ihmissuhteet, vaikea suhde itseensä, alkoholin ja huumeiden kanssa läträäminen ykkösharrastuksena ja mitä näitä nyt on. Yleensähän nuortenkirjoissa ei näitä teemoja ehkä ihan niin rankalla otteella käsitellä, mutta omien kokemuksieni perusteella väitän, että kotimainen ja esimerkiksi amerikkalainen nuortenkirja eroavat selkeästi toisistaan, vaikka molemmissa teemat olisivat samat ja päähenkilöt olisivat samanlaisissa elämäntilanteissa. Tällä kertaa suomalaisuus huokuu tarinasta hyvällä tavalla. Päähenkilöihin pystyy samaistumaan ja dialogi on aitoa. Elämä saattaa olla ehkä hieman hankalaa, mutta ei helvetin hankalaa. Unnan ja Rufuksen voi olettaa tulevan vastaan kadulla ihan milloin vain.

Kotimaisista nuortenkirjoista ainakin tämä kannattaa lukaista. Minä aion jossain vaiheessa lukea myös sarjan toisen osan Piraijakuiskaaja, joka on ilmestynyt tänä kesänä.

Koen 13 kotimaista kirjailijaa

Sei Shõnagonin jalanjäljillä

Teemakuukauden ensimmäinen lukukokemus hoiti tehtävänsä: inspiroiduin ja tajusin olla onnellinen vähän kaikesta. Nyt fiilistelenkin hetken Sei Shonagonin päiväkirjamerkintöjen tyyliin ja jos kaikki menee suunnitellusti, fiilistelen samaan tapaan omassa päiväkirjassanikin, jonka aloitan taas vuosien tauon jälkeen.

Miellyttäviä asioita --- Hajuveden suihkauttaminen aamulla - Viileältä tuntuvaan veteen pulahtaminen ja veden lämpötilaan tottuminen muutamassa sekunissa - Aurinkovarjon avaaminen terassilla paahtavassa auringonpaisteessa.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin --- Yllättävä kaatosade, joka ropisee voimalla peltikattoon - Tuntemattomasta numerosta tulevat puhelut keskiyöllä - Oman vuoron odottaminen lautapeliä pelattaessa, kun ei tiedä miten kilpakumppanien siirrot vaikuttavat omiin suunnitelmiin. 

Masentavia asioita --- Kun on aikonut heti aamusta mennä uimaan järveen, muttei menekään, koska olettaa menevänsä myöhemmin eikä sitten lopulta mene ollenkaan - Autossa nukkuminen, kun huomaa, ettei siellä olekaan niin mukavaa kuin vuosien takaisella festarireissulla Provinssissa.

Ärsyttäviä asioita --- Kun GPS-laite ei matkalle lähdettäessä tunnista kohteena olevaa osoitetta.

Ilahduttavia asioita --- Kun paluumatka mökiltä alkaa, ja ajaa letkassa ystävien autojen keskellä. Tutut perävalot vilkuttaa ja on tärkeää pysyä letkamuodostelmassa moottoritiellä, vaikka määränpäänä kaikilla on oma koti - Vierashuoneen valmistelu yövieraita varten - Juhlien pullorahoilla hankitut jäätelöt kotimatkalla ja niiden syöminen parkkipaikalla.

Sympaattisia asioita --- Äkillinen suru, kun huomaa että yhteisestä autoletkasta yksi auto jatkaa matkaa muiden tehdessä pysähdyksen pikaruokaravintolaan. Autoletkan hajoaminen merkitsee, että yhteinen aika tältä reissulta on nyt virallisesti ohi.

Asioita, jotka herättävät mieluisan muiston menneisyydestä --- Valokuvakansioiden kaivaminen kaapin perältä ja niiden katsominen yhdessä ystävien kanssa - Vuosien takaa lähetetyt tekstiviestit, jotka ovat säilyneet tallessa kaikki nämä vuodet.

Asioita, jotka ovat parempia yöllä --- Syvälliset keskustelut. Kävelylenkit. Grilliltä haetut hampurilaiset.

Kadehdittavia ihmisiä --- Ne, joita pieni krapula ei pysäytä eikä masenna - Pekkaspäiviä maanantaiksi suunnittelevat ystävät.

Hurmaavia asioita --- Tyttöystävät lavatanssimekoissaan - Hiukset suihkun jäljiltä, kun on kokeillut ensimmäistä kertaa uusia aineita ja huomaa niiden toimivan toivotulla tavalla.

Huolestuttavia asioita --- Poikaystävät lavatanssivetimissään.

Yllättäviä asioita --- Kun tajuaa löytäneensä juuri oikean tyylin päiväkirjan pitämiseen, joka on lähtöisin hovinaiselta, joka eli 900-luvulla Japanissa.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia Kankimäki
2013
369 s./Otava

Olipa kerrassaan mukavaa lukea todella mielenkiintoinen kirja liian monen keskinkertaisen lukukokemuksen jälkeen! Kankimäen kutkuttava irtiotto Suomesta ja harmaasta arjesta oli syy, miksi alunperin suunnittelin kirjaan tarttuvani, mutta kaikki muuttui lukiessa. Lopulta nimittäin kävikin niin, että hänen tutkimuksiensa kohde, Japanissa Heia-kaudella 900-luvulla elänyt hovinainen Sei Shõnagon alkoi kiinnostaa Kankimäen seikkailuja enemmän.

Mitään muuta väylää pitkin en varmasti olisi tästä tuntemattomasta hovinaisesta kiinnostunut, mutta Kankimäen tyyli kertoa jo Heia-kaudella paheksuntaa herättäneen naisen elämäntarinan todella iski tajuntaan. Sein oma kirjallinen tuotanto sisältää päiväkirjamaisia tekstejä, joihin hän tallensi enemmän tai vähemmän totuudenmukaisia hetkiä loistokkaasta hovielämästä ja rakkaudenkiemuroista. Kirja on täynnä pieniä tuokiokuvia ja listoja erilaisista asioista - tai näin ainakin oletan, sillä enhän minä sitä itse ole lukenut Kankimäen kirjaansa lainaamia kohtia lukuunottamatta. Seillä on ollut ainutlaatuinen ote kirjoittamiseen ja näin ollen tuhat vuotta vanhat tekstit tuntuvat yllättävän raikkailta. 

Heia-kauden naisten sanotaan kehittyneen loistaviksi tarkkailijoiksi, sillä suurin osa elämästä vietettiin neljän seinän sisällä palveltavana, joten paljon muutakaan tekemistä ei ollut kuin panostaa kirjalliseen lahjakkuuteen. Voi kai sanoa, että sitä joko kirjoitti runoja, luki runoja ääneen tai odotti, että juoksupoika tuo runon ystävältä tai tuttavalta. Sein lahjoja arvostettiin jo hänen eläessään, mutta vuosisatojen kuluessa nokkelan mielen omaavaa naista onkin alettu pitämään ärsyttävänä letukkana, jolla oli liikaa miesseikkailuja ja nyt liian moni pornoelokuva lainaa nimensä 900-luvun Japanin hovinaisen kirjalta. Hämmentävää, mutta ilmeisesti historiaa omimmillaan: valtaapitävät vääristävät historiaa vihollistensa osalta...

Täysin tuntematon ei Sei minulle olekaan, vaikka näin alunperin uskoin. Sei Shõnagon nimittäin kirjoitti hovivuosinaan kirjan, joka inspiroi 1990-luvulla elokuvantekijöitä ja lopputuloksena oli oudohko taide-elokuva Pillow Book, joka ei taida tosin Seihin liittyä juuri mitenkään. Elokuvan näkemisestä on niin pitkä aika, etten muista siitä juuri mitään, mutta ainakin elokuvan nimi on sama kuin kirjan englanninkielinen nimi. Muistan inhonneeni teininä kyseistä pätkää enemmän kuin mitään, mutta ehkä tänä päivänä voisin tähänkin asiaan suhtautua eri tavalla...

On hienoa, että kirja on ylipäätään kirjoitettu, nimittäin Seistä ei oikeasti tiedetä juuri mitään ja lopulta Kankimäen kirjassa selviää, ettei Sein kirjakaan ole tänä päivänä oikeasti siinä muodossa mihin hän sen aikoinaan kirjoitti, sillä alkuperäisestä versiosta ei ole mitään jäljellä. Sanoisinko, että pirun turhauttavaa, mutta seikka antaa tietenkin vähän perspektiiviä tähän elämään ja historian tutkimiseen.

Kirja oli hieno lukukokemus, mutta se kärsi myös hieman toistosta - 60 sivua olisi hyvin voitu tiivistää eikä mitään olennaista olisi jäänyt sanomatta. Hurmaava kirja menettää myös hieman pisteitä silmissäni, koska en voinut sietää Kankimäen jatkuvaa Sein puhuttelua, joka ei vain toiminut omaan makuuni lainkaan. Näiden pienten ärsyttävien asioiden sijaan tulen kuitenkin muistamaan pidempään monet hurjan mielenkiintoiset yksityiskohdat Heia-kauden hovielämästä ja Sein tarkkanäköiset tekstinpätkät arjen kauneudesta. Huomenna lisää kirjan tuottamasta inspiraatiosta, sillä tämä kirja jos mikä lisäsi onnellisuuden määrää elämässäni;) Hyvin korkattu teemakuukausi siis!

Koen 13 kotimaista kirjailijaa
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Elämäkerrat ja muistelmat

Luoto meressä




Anni Blomqvist
1969 suom. 1975
163 s./Gummerus

Myrskyluodon Maijan tarinahan on minulle kokonaisuutena tuntematon, joten nyt pikkuhiljaa tutustun tähän kotimaiseen suurteokseen, osa kerrallaan. Olen nyt siis lukenut toisen osan kirjasarjasta.

Minusta Blomqvistin sarjassa parasta on paikoitellen todella tarkka ajankuva. Toki lapset syntyvät - hupsista vaan ja talokin on kohta pystyssä - käsitelläänpä sitä muutamalla rivillä, mutta esimerkiksi kirkottamista pohditaan jo monelta eri kantilta ja annetaan eri henkilöille mahdollisuus kertoa mielipiteensä. Mielenkiintoista!

En kuitenkaan ole vielä siinä pisteessä, että Maija merkitsisi minulle henkilökohtaisesti paljon. En tiedä tuleeko näin tapahtumaankaan, sen verran yksinkertaista kerronta valitettavasti on. Lukukokemus oli hyvä, mutta kyllä silloin liikutaan jo ihan eri sfääreissä, kun henkilöhahmojen elämä herättää lukijassa suuriakin tunteita. Toki esimerkiksi Maijan ja Jannen nuori rakkaus, joka tuntuu olevan syvempää, kuin heidän aikansa muiden pariskuntien rakkaus (pientä yleistämistä...), luo positiivista energiaa koko sarjan ylle. Vielä täytyy kuitenkin lukea eteenpäin ja katsoa, jospa minustakin olisi kasvamassa Maija-fani.

Onko kenellekään muulle tullut Myrskyluodon Maija -sarjasta tyttökirjamainen fiilis? Minusta Blomqvistin sarjassa ja esimerksi Laura Ingalls Wilderin kirjasarjassa on paljon samaa, jälkimmäisen kirjat ovat ehkä kirjoitettu vielä enemmän tunteisiin vetoavammin, mielenkiintoisempaa kieltä käyttäen. Tuntuukin hieman nurinkuriselta, että Myrskyluodon Maija on aikuistenkirja ja Ingalls Wilderin nuortenkirja, mutta johtuuko luokittelu sitten vain siitä, että Maija sattuu olemaan pariakymppiä lähestyvä nuori nainen, kun kirjasarja alkaa - vaikka hänen lapsuuttaan käydäänkin ensin läpi. Kirjallisilta ansioiltaan sarjat kuitenkin ovat minusta tasavertaiset.

Nyt töiden kautta mökille, en ehdi edes uudelleen lukea tekstiä, toivottavasti en ole hirveästi pistellyt omiani esim. kieliopin kanssa:D

Avioliittojuonia
Kiinteistöhaaste - kohti linnaa

Hamlet

William Shakespeare
n. 1600 suom. 1879
n. 149 s./Gutenberg e-kirja

Siirryin tuossa kuukausi takaperin nykyaikaan ja hankin itselleni melko näppärän älypuhelimen. Aika pian muistin Projekti Gutenbergin, jonka kautta saa ladata ilmaisia e-kirjoja ja päätinkin ottaa heti klassikkovalikoimasta Hamletin käsittelyyn työmatkoille ja ruokatauoille.

Aluksi kirosin sitä, että koko teksti ilmestyy kännykän ruudulle yhtenä pötkönä ja kun lukemisen luonnollisestikin keskeyttää useita kertoja muutaman viikon aikana, niin kulloisenkin kappaleen etsiminen kävi välillä vähän raivostuttavaksikin. Näytösten vaihtuminen on Hamletin Gutenberg-versiossa melko näkyvä eli teksti on silloin isompaa, mutta kohtausten vaihtuminen meinasi jäädä muun tekstin jalkoihin. En tiedä voisiko sivustolta ladata kännykkään sellaisen version, jossa näkyy sivunumerot tai johon voisi laittaa kirjanmerkin, mutta tuossa HTML-versiossa ei taida ainakaan voida helpottaa lukukokemusta mitenkään...? Kokeilin säästää Hamletin aina erilliselle välilehdellekin, mutta seuraavaan päivään mennessä sivu oli ehtinyt palautumaan kirjan alkuun. Ilmeisesti nämä ovat kuitenkin niitä sarjassamme pieniä ongelmia, koska nyt luen ihan samalla tavalla Ahon Rautatietä:)

Kirja-arviosta ei kai tällä kertaa voi edes puhua, ruuhkajuna ei välttämättä tarjoa ihan oikeanlaisia puitteita runollisen näytelmän ymmärtämiselle. Ja toisekseen, en taida myöskään olla lukija, joka missään mielentilassa pääsisi täysin Shakespearen mielen maailmaan. Tai suomentaja Paavo Cajanderin. Tosin Ophelian kuolemasta kerrottiin kyllä värisyttävin kielenkääntein, sen jopa minäkin huomasin! Ja tarinan lopussa tuli tunne, että nyt sitä ollaan suuren kirjallisuuden parissa. Käännetyissä runoissa ja Shakespearen näytelmissä minua hieman häiritsee se, etten tiedä miten paljon suomennetussa tekstissä on enää alkuperäisen fiilistä. Uskoisin kuitenkin, että Shakespearea pitäisi nimenomaan lukea alkuperäiskielellä, jos haluaa oikeasti fiilistellä hänen tekstejään. No, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä vanhan englannin lukemiseen, tyydytään Paavo Cajanderiin. Ja siis hieno suomennos, en minä sillä, mutta ei varmasti myöskään suoraan sanasta sanaan käännetty - tietenkään - jos runomitan on halunnut säilyvän.

Nyt on siis taas yksi klassikko koettu, pääsen aamuni iloksi ruksailemaan klassikkolistoja oikein urakalla. Ehkä jossain vaiheessa olisi aiheellista katsoa joku elokuvaversiokin Hamletista, muistelisin Kate Winsletin olevan yhdessä niistä.

Onnellinen sunnuntaina x5

Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, elokuusta tulee kaikkien aikojen inspiroivin kirjakuukausi, sillä teemaksi lanseeraan onnellisuuden.

Ja mikä olisikaan parempi ajankohta kyseiselle teemalle, olenhan syksytyttöjä henkeen ja vereen. Kesä on kaikin puolin ihanaa aikaa, lomaviikot antavat energiaa kohdata pimeä syksy, hyvässä seurassa vietetyt hetket ilahduttavat vielä viikkojenkin päästä eikä mikään tee sielulle ja ruumiille niin hyvää kuin järvessä pulikointi. Vaan syksy tulee aina lopulta ja hyvä niin. Jotkut kääntävät ns. uuden lehden elämässään tammikuussa, mutta minulle luonnollisen aika pieniin ja suuriin muutoksiin on aina syksyisin. Ja muutoksiahan suunnitellaan, jotta voisi tehdä itsestään vielä himpun verran onnellisemman. 

Tällä kertaa on kyse pienistä muutoksista, sillä elämäni juuri nyt sellaisena kuin se on... No, sanotaan vaikka näin, etten voisi olla kovin paljoa onnellisempi. Kaikki on hyvin. Näin ollen muutokset liittyvät jonkin verran harrastuksiin, ajankäyttöön, omaan hyvään oloon ja tasapainon löytämiseen, jotta arki olisi mahdollisimman hyvää ja aikaa riittäisi haluamilleni asioille.

Kaikki lähti matkailublogista Converting vegetarians, jossa suomalainen nuori nainen kertoo elämästään Kiinassa, jonne hän lähti toteuttamaan itseään. Minun ja hänen unelmansa eivät ehkä voisi olla kauempana toisistaan, mutta koen hänen jokapäiväisen elämänsä Kiinassa todella inspiroivaksi ja olen jo parin kuukauden ajan miettinyt asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Minulle luonteenomainen stressaaminen ja jännittäminen sekä turhankin epäspontaani käytös ovat myös pyörineet mielessä ja koen, että kyseinen matkailublogi on antanut paljon ajateltavaa yrittäessäni selättää noita pikkuongelmia.

Tämän hetken mielenkiintoisimman blogin lisäksi otan apujoukoiksi muutaman kirjan, jossa pohditaan tavalla tai toisella onnellisuutta - ja ehkä tehdäänkin jotain radikaalia onnellisemman minän tavoittamiseksi. Ensimmäinen kirja on vielä kesken, joten siitä myöhemmin, mutta nyt vielä sunnuntai-illan iloksi muutama onnelliseksi tekevä asia.

1. Antero Lindgrenin albumien kuunteleminen. Esikoisalbumi Mother on jo fiilistelty läpi ties kuinka monta kertaa ja tämän kevään uutuus Talking with the dead ihastuttaa kerta toisena jälkeen. Lempparina tällä hetkellä biisit Bells of Liberty ja Last Summer, joita molempia hoilasimme tänä viikonloppuna miehen kanssa mökkiteillä huristellessamme. Suosittelen muillekin melankolisen musiikin ystäville. 
 
2. Ystävän pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen. Mies ehti haaveilla vuosia maratonista mahdollisimman aidoin kokemuksin - siis ilman että kuitenkaan osallistuu viralliseen maraton-tapahtumaan. Aikaisempina kesinä mies on puurtanut itsekseen Tuusulanjärveä ympäri ja pistäytynyt matkallaan juomaan niin sukulaisilla kuin kaupan kassankin kautta - ei kovin fiksua, jos juoksuaika on tärkeä. Miehen viimeisellä lomaviikolla pakkasin pyöränkorin täyteen vesipulloja ja urheilujuomaa ja lähdettin yhteistuumin Tuusulanjärveä valloittamaan. No, päivää emme olisi voineet valita huonommin, sillä tietenkin sattui olemaan yksi kesän kuumimmista päivistä, mutta tulipahan tehtyä ja toinen oli niin liikuttavan onnellinen, kun sai oman juomamestarin mukaan tsemppaamaan.

3. Kanapatonkien mussuttaminen. Ai että, hyvä leffa tai tv-sarjan osa ja kanapatonkia ja cokista, ei kuule tarvita muuta onnistuneeseen iltaan! Meidän versiossa on aurajuustopatonki, fetaa, jäävuorisalaattia, hunajamarinoituja kanafileesuikaleita, keltaista paprikaa ja creme fraichea. Nam!

4. Harrastuksen pieni päivittäminen. Täksi syksyksi hankin juoksukaveriksi siskontytön ja on kyllä sata kertaa mukavampaa hölkytellä menemään kaksistaan, jolloin vanha harrastuskin tuntuu taas ihan uudella tavalla motivoivalta. 

5. Korallinpunaiset ballerinat. Jos päättää hankkia asioita periaatteella vähemmän on enemmän, on ainakin minun tapauksessani se vaara, että esimerkiksi vaatteissa mennään liian neutraaleilla väreillä ja kerta toisensa jälkeen huomaankin ostavani mustan neuletakin. Tämän kesän nahkaiset ballerinat sain kuitenkin hankittua varsin herkullisessa sävyssä ja vielä ei ole tullut sellaista päivää vastaan, etteikö uudet kengät olisi tuottanut iloa joka kerta kun ne jalkoihinsa on sujauttanut. 

Mutta nyt jään odottamaan, että teemakuukausi pääsisi oikein kunnolla vauhtiin!