perjantai 28. huhtikuuta 2017

Maailman talvi

Ken Follett
2012 suom. 2013
800 s./WSOY

Olen edennyt mahtipontisessa Vuosisata-trilogiassa toiseen osaan.

Myhäilen edelleen tyytyväisenä, että keksin ottaa kyseisen kirjasarjan lukuun juuri tänä vuonna. Päätin samalla, että luen kirjat niin, että niiden välissä on aina korkeintaan neljä kuukautta väliä, jotta henkilöhahmot ja tapahtumat pysyvät tuoreessa muistissa. Näin myös muille kirjoille jäi hyvin aikaa eri osien välissä, sillä yritän vältellä fiilistä, että joudun rämpimään ihan loputtomasti yhden tarinan parissa. Minulle tosiaan syntyy yllättävän helposti tällainen fiilis. Asiaa ei auta, vaikka tarina olisi miten hyvä tai vetävästi kirjoitettu. Luin varmaan niin monta vuotta kirjoja niin, että melkein aina käsittelyssä oli minulle uusi kirjailija ja kuin itsestään aloin vältellä pitkiä kirjasarjoja. (Yksi lähivuosien lukemiseen liittyvä tavoite onkin, että saattaisin aloittamani sarjat mahdollisimman reippaasti loppuun.)

Ensimmäistä osaa luin aika tarkalleen kuukauden päivät ja pidin nytkin huolen, ettei aikaa menisi ainakaan enempää. Maailman talvessa sattui olemaan tasan 800 sivua, joten neljäksi viikoksi oli helppo jakaa sivumäärät. Kolme viikkoa luin juuri tasan sen määrän mitä pitikin, sillä meneillään oli niin paljon muutakin pakollista ja vapaaehtoista hommaa. Tällaiselle aikatauluttajalle olikin todella mieluista, kun kerrankin tiesi milloin voi hyvällä omatunnolla laskea kirjan käsistään ja siirtää energiansa muihin hommiin. Neljäs viikko oli selkeästi hiljaisempi ja tarinassa ratkaisunhetket, joten oli kiva päästä kirjan ahmimismoodiin.

Vuosisata-trilogia kuvaa viiden suvun kohtaloita viidessä eri maassa läpi 1900-luvun. Kaikki alkoi Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisesta, ja toisessa osassa eletään Toisen maailmansodan ankeita vuosia. Ensimmäisessä osassa tutuksi tulleet henkilöt ovat mukana vieläkin, mutta tarkemmin seurataan uutta sukupolvea eli heidän jälkeläisiään. Näkökulma muuttuu tiuhaan tahtiin ja lukija pääsee tiiliskiviromaanin aikana kurkistamaan natsivallan alle joutuneeseen Saksaan, Stalinin hallitsemaan Venäjään, Pearl Harborin hyökkäykseen, liittoutuneiden hyökkäyksen Pohjois-Ranskaan ja Puna-armeijan hyökkäyksen Berliiniin - näin muutaman mainitakseni.

Kuten totesin jo ensimmäisestä osasta kertoessani, nautin siitä miten yhdellä lukukokemuksella saa niin valtavasti tietoa 1900-luvun alun historiasta. Henkilöhahmot ovat siellä missä kulloinkin tapahtuu, he ovat suunnittelemassa suurmiesten päätöksiä, tekemässä maailmasta parempaa paikkaa, estämässä Kolmannen maailmansodan syttymisen ja toisaalta elämässä siviilien tavanomaista arkea. Lukion historiantunneista on jo aikaa enkä ole vuosiin lukenut näin laajaa kuvausta Toisesta maailmansodasta. Ymmärrys 1940-luvun tapahtumiin siis todella kasvoi rytisten.

Maailman talvea lukiessani huomasin olevani jo todella kiintynyt henkilöhahmoihin. Vaikka kirjassa kohdataan paljon läpeensä pahoja ja julmia ihmisiä, niin päähenkilöt ovat monisyisiä ja vääriäkin valintoja tehdessään heillä on omasta mielestään jalot päämäärät. On ollut arvokasta lukea Toisesta maailmansodasta niin, että näkökulma on jatkuvasti vaihdellut ja on saanut kurkistaa eri aatteiden taakse.

Toinen maailmansota itsessäänhän on - yllätys yllätys - todella rankkaa luettavaa. Ihmisten pahuus jaksaa yllättää, vaikka niin paljon käänteistä muistikin etukäteen. Lukiessani aloin myös vähitellen ymmärtämään miksi ihmisiä edelleen kiinnostaa tämä ajanjakso. Olen aikaisemmin pyöritellyt lähinnä silmiäni, kun uusia teoksia aiheesta on ilmestynyt (varsinkin tietopuolella). Kummasti itselle aihe on tuntunut loppuun kalutulta ja olenkin pyrkinyt välttelemään Toisen maailmansodan tapahtumia kaikessa kirjallisuudessa. Nyt uumoilen, että asiaan saattaa tulla käänne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti