Kaukaisen maaliskuun (kirja)kuulumiset

Maaliskuun aikana luin kuusi kirjaa.
- Leonin Kuolema väärissä vaatteissa
- Westmanin Syliin
- Kekkosen Vieraat
- Joupin Tyhjä syli
- Sarraksen Tavarataidot
- Spungenin Nancy

Leonin Kuolema väärissä vaatteissa pudotti minut takaisin maan pinnalle Venetsiaan sijoittuvaan sarjan suhteen. Aikaisempi superhypetys on vaihtunut mukavaan tunteeseen, että on löytänyt kivan jännärisarjan, jonka hahmojen pariin on kotoisaa sukeltaa aina silloin tällöin. Westmanin episodiromaani Syliin kosketti syvältä ja olen useaan otteeseen palannut henkilöhahmojen äitiyden kokemuksiin. Kekkosen Vieraat oli myös vaikuttava lukukokemus, teemoiltaan yhteneväinen Syliin-romaanin kanssa, mutta tyyliltään selkeästi jotenkin hienostuneempi, vähäeleisempi, ei niin iholle tuleva. Joupin valokuvakirja Tyhjä syli tuntui raskaana rinnassa. Kohtukuolemia käsittelevä kirja tavoittaa kaiken tarvittavan paljon kertovilla kuvillaan, niiden rinnalla riittää pieni määrä tekstiä. Sarraksen Tavarataidot edustaa minulle jonkinlaista sielunmaisema-kirjallisuutta, mieli lepää lukiessa järjestelystä. Luin Spungenin Nancyn ensikerran 15 vuotta sitten, ja niin vain hengästyttävä tositarina vei taas mennessään.

Kihertelen täällä innosta, sillä jo nyt lukuvuoteni on parempi kuin miesmuistiin. Kolmen kuukauden lukukokemuksista iso osa jonottaa loppuvuoden top-10-listalle, ja vuotta on vielä vaikka miten paljon jäljellä. Veikkaan, että tästä on tulossa kaikkien aikojen lukuvuosi ja olen näemmä löytänyt juuri oikean tavan lukea ja valita luettavani. Olen nykyään niin innoissani lukemisesta ja siitä kotiäidin omasta hetkestä hyvän kirjan parissa, ai että!

Varsinainen vuositeema kirjojen suhteen on ollut heittäytyä reippaasti tarinoiden vietäväksi eli jos yksi tarina johtaa toiseen, niin kirjan loputtomalle lukulistalle siirtämisen sijaan tarttuisi vaan hanakasti käsiksi saman tien. Näin kävikin äitiyttä eri näkökulmista käsittelevien kirjojen Syliin, Vieraat ja Tyhjä syli kanssa. Luonnollisestikin aiheesta tuli tähän hätään luettua niin paljon kerralla, että pieni breikki tekee hyvää. Leonin Brunetti-sarja on edennyt kolmanteen osaan ja etenee vuoden aikana varmaan lisääkin, näin uumoilen. Nancyn lukeminen oli oiva opetus siitä, että oman kirjahyllyn kirjoja on hyvä lukea uudelleenkin (ja sitä varten ne siellä ovat). Suuri osa lempikirjoistani on teini- ja varhaisaikuisvuosilta, joten niitä voisi hyvin alkaa lukemaan uudelleen. Tavarataidot sinänsä herätteli mielenkiintoa lukea muitakin järkkäilyyn liittyviä kirjoja, mutta ehkä tämän suhteen on hyvä säännöstellä. Aluksihan olin sitä mieltä, että muita saman aihepiirin kirjoja en edes lue, Arkijärki-blogin Jenni kun on oma kaaoksenhallinta-guruni, mutta olen jo kääntämässä kelkkaani. Aihe on liian herkullinen jätettäväksi yhden kirjan varaan, nyt kun kirjoja on vielä ilmestynyt useampi.

Maaliskuu oli selkeästi (ja aina positiivisesti yllättäen) kotimainen. Neljä suomalaista kirjaa kuukaudessa - ei ole muuten varmaan koskaan tapahtunut aikaisemmin! Ja ei ihan heti tapahdu uudelleen, kaikki uumoilemani tulevat lukukokemukset ovat taas käännettyä kirjallisuutta. Liekö itse asiassa yhden yhtä kotimaista siellä joukossa.

Mietin, että miten ehdin rykäistä niin monta kirjaa viime kuussa verrattuna aikaisempaan, mutta olen tosiaan panostanut lukemiseen ja jättänyt tv:n (Netflixin) katsomista vähemmälle. Kausittainhan nämä menevät, nyt en katsonut kuin Skamia ja kävin muutaman kerran leffassa (Logan, Beauty and the Beast). Ja siis Skam, sehän on ihan rautaa.

Maaliskuussa en jättänyt kirjoja kesken. En myöskään ole enää haikaillut niiden kirjojen pariin, joista haaveilin alkuvuodesta. Näin se vain menee helposti, että jos ei heti iske kiinni kiinnostavaan kirjaan niin pian ei enää muista miksi sen edes niin kovasti halusi lukea. Kirja saattaa roikkua pitkäänkin jollain lukulistalla, mutta se ei lopulta koskaan tule valituksi, ei koskaan ole todellinen vaihtoehto seuraavaksi kirjaksi.

Maaliskuussa ostin tyttärelle kaksi kuvakirjaa. Olen ehkä maailman nirsoin kuvakirjan hankkija, melkein mikään ei kelpaa kirjaston hyllyssä tai kaupassa. Milloin on tyhmä kuvitus, liian vähän katsottavaa tai sitten tosi outoja juttuja, joita ei kannata opetella ennen kuin on perusteet (ruumiin osat, hedelmät, maatilan eläimet, vaatteet yms.) hallussa. Nyt kuitenkin löysin kahteen otteeseen kivat kirjat, joten sen enempiä pohtimatta kassalle! Pupen iloisessa sanakirjassa on kaikki mitä puolitoista vuotias voi kirjalta toivoa: paksut sivut, ei luukkuja (tai näitä taapero ehkä toivoisi, mutta kun ne on aina niin heppoisia!), paljon yksityiskohtia mutta selkeästi kuvitettuna, aukeamien kuvat järkevistä aiheista. Oppi ja ilo -sarjan uusi Kurkkaa eläimet on myös symppis. Jokaisella aukeamalla on jotain liikuteltavaa, mutta tarpeeksi jämäkästi tehtynä, että kirja ei ole heti riekaleina, kun taapero innostuu hyppyyttämään leijonaa pusikosta esille. Kuvitus on tosi kiva ja eläimet toimii aina vaan. Tyttö on tykännyt kirjoista tosi paljon, kyllä äiti osaa:D

Oman kirjahyllyn valikoima kasvoi työpaikalla käydessäni. Nappasin ennakkokappaleista mukaan Lapenan Hyvä naapuri, Waren Synkän metsän siimeksessä ja MacIntoshin Annoin sinun mennä. Tässä olisi aika kovat hellelukemiset kesäksi, mutta en tiedä maltanko odottaa sinne asti.

Ja näin maaliskuu on vihdoin käsitelty alta pois:)