Tytöt

Emma Cline
2016 suom. 2016
297 s./Otava

En ole nyt äitiyslomalla juurikaan lukenut tämän hetken kärkikirjallisuutta, mutta saatuani Clinen esikoisromaanin ja törmättyäni sitä ylistäviin arvioihin tuntui luonnolliselta tarttua siihen hetimiten.

Kirjassa eletään kesää 1969, aikaa jonka maailma myöhemmin muistaisi rakkauden kesänä. Kalifornialaistyttö Evie on kyllästynyt parhaaseen ystäväänsä, jonka kanssa hän viettää aikaa oikeastaan vain vanhasta tottumuksesta. Jännittävä seikkailu tuntuukin olevan ihan kulman takana, kun Evie törmää puistossa hippityttö Suzanneen ja ihastuu tähän palavasti. Suzanne johdattaa nuoren ja vaikutuksille alttiin Evien kommuuniin, jota pyörittää Russell -niminen mies. Aluksi elämä maatilalla on pelkkää joutenoloa ja huumetrippejä, mutta pinnan alla kuohuu ja Russellin ympärille kehittyneen kultin päivät alkavat olla luetut.

Tytöt-romaanin taustalla vaikuttaa Charles Mansonin johtaman kultin vaiheet. Vaikka mies on nimenä hyvinkin tuttu ja pompahtaa vastaan siellä täällä, en silti muistanut kovinkaan tarkkaan mitä hän loppujen lopuksi oikein teki kultteineen. Näin ollen kirjan tarina kiinnosti kovasti ihan ensimmäisistä sivuista asti. Innostuin siinä määrin, että aloin Helsingin Sanomien vinkkaamana kuuntelemaan You Must Remenber This -podcastia, jossa käydään läpi Mansonin historiaa kymmenen osan verran. Kuuntelen podcastia omilla kävelylenkeilläni, joten en ole vielä edennyt edes puoliväliin, joten en osaa vielä ottaa kantaa miten paljon Clinen romaanin tapahtumat sivuavat todellisia historiallisia tapahtumia.

Historian havina on toimiva lisä romaanissa, mutta Clinen tapa käsitellä tyttönä olemista on kuitenkin se, miksi kirja jää mieleen pidemmäksi aikaa. Nuoren tytön elämä on juurikin täynnä surua, jolle ei ole syytä, ahdistavia ja hämmentäviä hetkiä, jatkuvaa epävarmuutta ja melkoista itsekeskeisyyttä. Se on myös jännittävää aikaa, jolloin kaikki tuntuu mahdolliselta ja se kaikki on saatava nytheti. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta ei osaa pelätä, uskoo että elämä kantaa. Cline tavoittaa erilaiset tunnetilat todella hyvin, nyökyttelin jatkuvasti lukiessani hänen runollista kieltään.

Jokin syy kuitenkin on sille, että toteemikirjaksi tästä ei ole - ainakaan minulle. Evie ei ehkä kuitenkaan onnistunut herättämään minussa tarpeeksi sympatiaa. Hänestä ei ollut helppo pitää. Mutta ehkäpä tämän päivän nuoret tytöt saisivat tästä vielä enemmän irti. Ehkä tarina olisi parhaimmillaan nuorena tyttönä, niin kuin aikoinaan Spungenin Nancy.