lauantai 16. heinäkuuta 2016

Pimeyden pyörä

Preston & Child
2010 suom. 2015
534 s./Gummerus


Kiehtovan älykkäästä ja karismaattisesta FBI-erikoisagentista kertova Pendergast-sarja on ollut suosikkini jo monen vuoden ajan. Pimeyden pyörä sai perustukset vähän heilahtamaan ja tuntuu, että minun pitää ehkä miettiä uudelleen suhteeni Aloysius Pendergastiin.

Tarina alkaa tiibetiläisessä luostarissa, jonne Pendergast ja hänen holhokkinsa Constance Greene ovat vetäytyneet etsiäkseen mielenrauhaa kaiken sen jälkeen mitä Pendergastin pahan veljen kanssa kävi edellisessä kirjassa. Mietiskely keskeytyy, kun munkit päättävät pyytää agentin apua varastetun esineen suhteen. Pendergast ja neiti Greene päätyvät neitsytmatkaansa aloittavan loistoristeilijän kyytiin. Varastetun esineen mahti käy selväksi, kun ihmisiä alkaa kuolla, kun matka Atlantin halki on vasta aluillaan. Onko kyseessä jotain yliluonnollista vai onko kaiken takana sarjamurhaaja?

Voi olla, että mielikuvani ensimmäisistä suomennoksista on väärä, mutta mielestäni kahdessa ensimmäisessä osassa yliluonnollisuudella ei ollut kovin suurta osaa tarinankulussa. Pendergastin välillä ylimaallisiakin taitoja en ole sinänsä koskaan kyseenalaistanut, sillä pidänhän fiktiivisistä hahmoista esimerkiksi Housesta, Mentalistin Janesta, ja uuden Sherlock-sarjan päähenkilöstä. Pendergastin ylivertaisuuteen ei siis ole ollut vaikea uskoa. Kuitenkin hänen yhtä älykäs veljensä oli vastustajana jo hieman epäuskottava, vaikka kokonaisuudessa oli esimerkiksi veljesten historian suhteen monia mielenkiintoisiakin käänteitä. Huomasin nyt, että Pimeyden pyörässä ollut savuhirviö oli liikaa - ainakin minulle.

Lukukokemusta väritti siis pieni epävarmuus siitä, että miten hyvää kirjaa tässä nyt loppupeleissä ollaan edes lukemassa. Silti tarina vei mukanaan ja vauva-arjen keskellä yli 500 sivuinen kirja oli yllättävän nopeasti luettu loppuun. Risteilyalus oli viihdyttävä tapahtumapaikka ja jännittäviä käänteitäkin oli useampi. Erityismaininta täytyy myös antaa siitä, miten pienellä palstatilalla kirjailijat saivat sivuhenkilöt eloon ja lopulta hengettömäksi niin että lukijana kuitenkin suri uhrien kuolemaa. Varsinkin eräs laidan yli heitetty uhri ja tämän viimeiset hetket jäi mieleen pidemmäksi aikaa.

Ihan äskettäin ilmestynyt sarjan uusin osa odottaa jo hakijaansa kirjastossa. Kirjalta ja ylipäätään sarjan jatkolta toivoisin enemmän paluuta juurille ja yksittäisiin mielenkiintoisiin murhatapahtumiin. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että Pendergastin veli olisi lopullisesti poissa pelistä, mutta ilmeisesti kuolemakaan ei voi pysäyttää Diogenesiä...

6 kommenttia:

  1. Piti kävästä Wikissä lukemassa tästä sarjassa. Muistin oikein, että tästä on tehty elokuvia.
    Voisin kyllä lukea tätäkin sarjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, en kuullutkaan leffoista. Hmmm. En tiedä onko sarja minulle ehkä juuri sellainen, että en halua Pendergastin olevan lopulta ihan erilainen jonkun muun tulkitsemana ja en ehkä siksi voi katsastaa leffoja:D

      Poista
  2. Mulla on mennyt koko sarja jotenkin ihan ohi, vaikka tiedostan, että sillä on oma fanijoukkonsa. Lukulistalleni nämä eivät ole kuitenkaan vielä koskaan päätyneet. Ehkä tätäkin pitää harkita. Onko kuitenkin olennaista aloittaa ekasta kirjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on aina ollut kiva törmätä kirjakaupan hyllyjen välissä muihinkin faneihin:D

      Jos aiot kokeilla sarjaa, suosittelen ehdottomasti aloittamaan ensimmäisestä suomennetusta osasta eli Ihmeiden kabinetista.

      Poista
  3. Tässä nyt tutisten odotetaan mitä Kuoleman naamio tuo tullessaan. Ainakin takakannen perusteella vois olla helmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin:) Onneksi, alkoi vähän jo luotto rakoilla:D

      Poista