maanantai 23. kesäkuuta 2014

Viisi



Ursula Poznanski
2012 suom. 2014
421 s./Atena


Kesälomalla pidemmälle mökkireissulle on aina pakko pakata mukaan joku oikein menevä jännäritarina. Tällä kertaa pistin kaiken toivoni paljon kehuttuun Beatrice Kaspary -sarjan ensimmäiseen osaan enkä joutunut pettymään. Aloitin kyseisen kirjan jo viime vuoden joulukuussa, kun lueskelin 40 kirjan alkukappaleita ja valitsin pikkuhiljaa luettavani niiden joukosta. Silloin kirja pääsi aika pitkällekin karsinnoissa, mutta kokonaan en sitä kuitenkaan päätynyt lukemaan.

Ensimmäisen uhrin löytyminen lehmälaitumelta vie Salzburgin rikospoliisin etsivä Kasparyn geokätköilyn ja arvoituksien maailmaan. Oikein tulkittuna murhaajan jättämät koordinaattivihjeet vievät uusien piilotettujen rasioiden luokse ja pikkuhiljaa muidenkin murhattujen ruumiinosasia löytyy ja tilanne alkaa vaikuttamaan todella pahalta.

Poznanskin jännäri on viihdyttävä, mutta samalla mukavan älykäs tarina. Mökkilukemisena se toimi siinä mielessä kivasti, että pimeän tullen ei tarvinnut alkaa säikkyä omaa varjoaan, mutta murhamysteeri pysyi loppuun saakka kiinnostavana. Pidin myös erityisesti siitä, että murhia ei pelkästään ratkaistu, vaan murhaajan sielunelämäänkin päästiin kurkistamaan. Vielä tänä päivänä vähemmän tunnetun ulkoilmaharrastuksen eli geokätköilyn sisällyttäminen tarinaan oli oikein hyvä veto, sillä se todella erottaa tarinan monesta muusta samantyyppisestä trilleristä.

Nautiskelen paraikaa harvinaisesta lukuinnostuksesta, sillä kerrankin haluan lukea jännitystarinan jatko-osankin. Varsinkin jännityskirjailijoiden suhteen minulla tuppaa käymään niin, että luen sarjasta yhden osan enkä sen jälkeen palaa tarinan pariin enää. Poznanski sai kuitenkin kiinnostukseni heräämään ja nyt lukisin oikein mielelläni juuri ilmestyneen Sokeat linnut -kirjan.

Jos jotain negatiivista on mainittava, niin harmittelen aina hyvän jännityskirjan parissa sitä, miten paljon aikaa tuhlaantuu päähenkilön elämänkiemuroihin. Toivoisinkin, että jatko-osissa Bean henkilökohtainen elämä etenee ns. vauhdilla, eikä samoja ongelmia vatvota kirjasta toiseen.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Itävalta

5 kommenttia:

  1. Tämä oli viime vuonna paras lukemani dekkari. Vaikken monta lukenutkaan, vakuutuin tästä erityisesti. Jännittävä ja koukuttava.

    VastaaPoista
  2. Olen melkein puolessavälissä Sokeita lintuja ja sekin on varsin toimiva jännäri. Tosin idea ei ole ehkä ihan niin persoonallinen kuin ensimmäisessä osassa, vaikka en kyllä muista törmänneeni aiemmin ihan tällaiseen Facebookin käyttötapaan kirjassa.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa että pidit, Sonja! Minulla odottelee kakkososa yöpöydällä, vaivaa vähän sama vaiva kuin sinulla eli tuo "yhden osan syndrooma". Toivotaan että seuraavakin on yhtä hyvä (vaikka geokätköilyä jään kaipaamaan, oli hauskaa lukea omasta harrastuksesta).

    VastaaPoista
  4. Luin Viiden ja Sokeat linnut peräjälkeen tässä vasta, Viidestä pidin ja koukutuin todella, Sokeissa linnuissa ei ollut minulle samaa menoa, se oli vähän lässähdys, mutta ehkä muut tykkäävät enemmän, Facebook kyllästytti. =D

    VastaaPoista
  5. Monet kehuvat tätä. Löysin tekijän vasta Sokeiden lintujen jälkeen. Pitää lukea.
    Sokeiden lintujen some-kulttuuri hieman ärsytti.

    VastaaPoista