tiistai 17. kesäkuuta 2014

Madventures - Mad Manner

Tuomas Milonoff & Riku Rantala
2012
397 s./Johnny Kniga


Olen alkukesästä lukenut läpi Madventuresin seikkailijan etikettiopasta. Ennen Nykin matkaa luin läpi Yhdysvaltojen osion, mutta tajusin melko pian, että suurin osa kirjan tapatietoudesta liittyy maihin, joihin en ole välttämättä ikinä menossa, joten kirjaa ei kannata siinä mielessä hautoa kirjahyllyssä ja niinpä päätinkin lukea sen saman tien kokonaan.

Matkailumielessä minua ei juurikaan kiinnosta Aasia, Afrikka tai Etelä-Amerikka, mutta teen oikein mielelläni nojatuolimatkoja kyseisiin maailmankolkkiin. Aikaisemmin olen seikkaillut esimerkiksi perulaisen luonnonkansan parissa kirjassa Jaguaarin voima, matkustanut Afrikan halki Juha Vakkurin kanssa ja lukenut kiinalaisten tyttöjen kohtaloista Xinranin kirjasta Kiinan kadotetut tyttäret. Mad Manners ei siis aiheuttanut kovaa matkakuumetta, mutta kovin kiinnostuneena erilaisista tavoista luin.

Kirjassa maailma on jaettu yhteentoista kulttuuripiiriin, joista jokaiseen tutustutaan noin 40-50 sivun verran. Mad Mannersin sivuilla käsitellään niin tervehtiminen, ateriointi, pukeutuminen, juhliminen, keskustelu, arvot, tabut, eleet kuin kulttuurien kohtaaminen - tietenkin Madventuresille tyypilliseen tapaan. Perinteisemmän tiedon lisäksi kappaleita värittää hauska kuvitus, Mad Cook -vinkit ja Mad Manner -tietolaatikot. Luvassa on siis tuhti paketti, joka on helppo omaksua kevyen kirjoitustapansa vuoksi. Ulkoasu oli ehkä omaan silmään turhan sekava värioksennus, mutta kyllä siihen tottui.

Madventures-kaksikko sai vuonna 2012 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, sillä miesten kaikki aikaisemmatkin kirjat ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Mad Manners on ensimmäinen kirja, jonka olen heiltä lukenut (mutta uskallan veikata, ettei suinkaan viimeinen). En ole myöskään koskaan katsonut kokonaista tv-sarjan jaksoa. Olisiko siinä ehkä minulle ja miehelle hyvä yhteinen tv-sarja katsottavaksi syksyllä...?

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna olenkin isomman kirjankierrätysongelman parissa: olen koko alkuvuoden aktiivisesti lukenut oman hyllyn kirjoja ja laittanut saman tien kiertoon kaikki kirjat, joita en ole lukemassa uudelleen (eli suurimman osan). Tämän kirjan suhteen en kyllä nyt osaa päättää, että kannattaako säilyttää vai antaa kirjan jatkaa matkaa jollekin enemmän maailmalla liikkuvalle ystävälle tms. Katsotaan...

Onko sinulla tapana lukea matkailuun liittyvää kirjallisuutta muun tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden ohella? Sanoisin, että luen vuodessa noin 80 kirjaa ja niistä yleensä noin 5 kirjaa on luokiteltavissa selkeästi matkakertomuksiksi tms.


2 kommenttia:

  1. Aika vähän olen lukenut ns. matkailukirjallisuutta, Jukka Salmisen Polkupyörällä maailman ympäri on ainoa laatuaan viime aikoina lukemistani, jos ei oteta lukuun Corinne Hofmannin ja Sabine Kueglerin kirjoja, jotka eivät ole varsinaisia matkakertomuksia vaan kuvauksia vieraassa maassa ja -kulttuurissa asumisesta. Enemmänkin matkakirjallisuutta voisin lukea, pientä kipinää on ollut havaittavissa :)

    Olen jonkin verran seurannut tuon Madventures-kaksikon tv-ohjelmia, olisi ihan mielenkiintoista tutustua myös heidän kirjoihinsa. Kiitos siis muistutuksesta, tällaisiakin voisi kirjastosta etsiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään Irlannista välität, niin Hanna Tuurin Irlanti-aiheiset matkakertomukset (hän tosin asuu siellä...) ovat ihastuttavia. Joku päivä haluaisin myös tutustua maailmanmatkaaja Kyllikki Villan kirjoihin.

      Poista