lauantai 21. kesäkuuta 2014

Aavikon kyyhkyset






Alice Hoffman
2011 suom. 2014
619 s./Gummerus


Vuosina 70-73 neljän juutalaisen naisen tiet risteävät Masadan linnoituksessa, jonne jokainen heistä on päätynyt hakiessaan turvaa aavikon karuista oloista. Naisilla on omat salaisuutensa ja kipupisteensä ja yhdessä he yrittävät unohtaa menneisyyden tuskat ja keskittyä tulevaisuuteen. Jael on isänsä hyljeksimä nuori nainen, joka rakastui väärään mieheen. Revka joutui todistamaan tyttärensä väkivaltaista kuolemaa ja yrittää nyt pitää perhettään koossa näinä epätoivoisina aikoina. Sira on pelätty noita, joka tuntee niin magian kuin lääketieteenkin salat, mutta ei saa itselleen rakastamaansa miestä. Aziza on Siran tytär, joka on päättänyt kohdata tulevaisuutensa poikana, soturina.

Alice Hoffman kirjoitti romaanin, jossa historialliset tapahtumat nähdään naisten näkökulmasta. Kirjailijan edellinen teos Punainen puutarha on yksi suosikeistani, joten odotukset kasvoivat tietenkin suuriksi tätä uusinta tarinaa kohtaan. Eeppinen tarina ei kuitenkaan ihan lunastanut odotuksiani, mutta loppua kohti huomasin kiintyväni henkilöhahmoihin enemmän ja enemmän. Toivoin, että tarina olisi herättänyt samanlaisia tuntemuksia kuin esimerkiksi Hiljaisuuden tuolla puolen, mutta valitettavan usein löysin itseni pyörittelemästä silmiäni lähes harlekiinimaisten kohtausten keskellä.

Lopulta tarina (tai oma asenne) parani, sillä huomasin todella kiinnostuvani tarinan naisista. Toisaalta naisten kohtalot eivät kuitenkaan jääneet kummittelemaan mieleen tarinan päätyttyä... Ajankuvauksesta en sano poikkipuolista sanaa. Luin suurella mielenkiinnolla antiikin ajan arjesta ja juutalaisten sisukkaasta kamppailusta roomalaisia vastaan. En ole juuri lukenut tarinoita tuolta ajalta, mutta oletan, että kirjailija on tehnyt taustatyönsä hyvin.

Kustantaja esittelee kirjan täällä. Gummerus suosittelee kirjaa naiskohtaloiden, historiallisten romaanien ja suomennetun kaunokirjallisuuden ystäville. Sanon, että mikäs siinä! Kirja on paksusta ulkomuodostaan huolimatta helposti lähestyttävä ja nopealukuinen ja se harlekiinimaisuuskin saattaa olla vain minun korvien välissä!

Kirjallinen maailmanvalloitus - Israel

5 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihan mielenkiintoiselta! Pitää varmaan hankkia luettavaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan tietokirja Päivä antiikin Roomassa -kirja tbr-listalla. Se olisi myös kiva saada jossain luettua, ajanjakso kiinnostaa:)

      Poista
  2. Lukukokemuksesi kuulostaa hyvin samalta kuin minunkin. Kirja parani loppua kohti (tai oma asenne muuttui) ja tarinassa oli paljon hyvää. Erityisesti ajankohta, johon tarina sijoittui, kiehtoi sillä en muista lukeneeni muita ensimmäiselle vuosisadalle sijoittuvaa kirjaa. Tai ehkä olenkin, mutta ihan toisella maailmankulmalla on silloin oltu.

    Joka tapauksessa tästä kirjasta olisin halunnut tykätä enemmän, lumoutua kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, minuakin jäi harmittamaan juuri se, etten lumoutunut samalla tavalla kuin Punaista puutarhaa lukiessani tai teininä katsellessani Lumotut sisaret -leffaa, jonka tarina on myös Hoffmanilta lähtöisin.

      Poista
  3. Löysin tuon kirjan avulla Hoffmanin uudelleen. Luin heti perään Punaisen puutarhan, joka oli aivan mahtava kirja myös.

    VastaaPoista