maanantai 19. maaliskuuta 2012

Vernerin matka maailmalle

Tommi Kinnunen & Pirkko Talvio-Jaatinen
2010
65 s./Nemo

Nyt on aika esitellä suurin kirjoihin liittyvän syntini, joka on Vernerin matka maailmalle -kirjan lukemisen toistuva lykkääminen. Kyseinen teos on löytynyt hyllystämme siitä lähtien kun hankin sen joululahjaksi miehelleni vuonna 2010. Kirjasta tekee arvokkaan se seikka, että se on lukioaikaisen kaverimme ideoima ja kuvittama. Verneri oli aikoinaan kova hitti kaveriporukassamme ja suuri osa omistaakin kyseisen kirjan. Mieheni luki kirjan heti, mutta minun kun on niin vaikea tarttua niihin teoksiin, jotka löytyvät omasta takaa, niin lukeminen on vain siirtynyt ja siirtynyt. Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti auttoi onneksi tähän ongelmaan!

Kirjassa tutustutaan wadivaakkujen yhdyskuntaan, jonka nuorin jäsen on Verneri. Se on kuoritutunut munastaan hieman liian myöhään, ja joutuukin löytämään tien Afrikkaan ihan itsekseen, sen lentotaito kun ei ole kehittynyt samaa tahtiin muiden wadivaakkujen kanssa. Vaan eipä hätää, Verneri tutustuu onneksi moneen reiluun ja ystävälliseen tyyppiin, joiden avulla matka maailman toiselle puolelle taittuu mukavissa merkeissä.

Kuvitus kirjassa on runsasta, riemastuttavan veikeää ja värikästä - juuri sellaista kuin Kinnusen odottaakin tehtailevan! Aikuinenkin katsoja jää tarkastelemaan piirrosten yksityiskohtia tarinan edetessä. Kirja oli minulle kovasti mieleen. Pidin siitä, ettei synkkiä hetkiä juuri ollut, vaan tarinan pahis oli korkeintaan konduktööri, joka ei suvainnut liputta matkustavia tyyppejä junassaan:) Sympaattisen Vernerin matka Afrikkaan saa lukijan ehdottomasti hyvälle tuulelle ja ehkä toivomaan, että itsekin matkustellessaan onnistuisi tapaamaan samankaltaisia tyyppejä kuin kirjan päähenkilö.

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kyllä! En ole kummoinen lastenkirjallisuuden tuntija, mutta kyllähän sitä aina sen verran osaa sanoa, että viihtyikö tarinan parissa vai ei. Mielestäni kirjan aihe, kuvitus, päähenkilö ja sivuhenkilöt, tapahtumat ja lupsakka kerrontatapa lämminhenkisen huumorin sävyttämänä vetosivat tähän lukijaan. Aikuisena lukijana pidin myös siitä, että tarina on pitkähkö eli siihen sai kulutettua arki-illasta yhden jos toisenkin tunnin. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään hutaisten kasaan kyhätty lastenkirja, vaan laadukkaan tarinan kanssa on selkeästi nähty vaivaa.

Onko lukijoiden joukossa henkilöitä, joille Vernerin matka maailmalle olisi tuttu? Mitä kautta satuit nappaamaan Vernerin mukaan luettavaksi? Lukuhetken jälkeen minulle nousi suorastaan pakkomielteeksi lahjoa jota kuta tuttua tällä kirjalla. Kummipojalla tämä jo on, mutta taidan tietää ainakin muutaman lapsiperheen, joilla on Vernerin mentävä aukko kirjahyllyssä...

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta kirjalta - ja kuvitus on hieno!

    On muuten upea tunne, kun saa jonkun kauan lykkäämänsä kirjan pois listalta! :-)

    VastaaPoista
  2. Itse olen vain selaillut tämän, sillä ostin sen heti sen ilmestyttyä ja annoin saman tien lahjaksi serkuntytölle. En ehtinyt itse lukea sitä silloin. Pitäisi kyllä paikata kyseinen aukko. Tommin kynä on taitava ja miellyttää silmää.

    VastaaPoista