Harper Lee
1960 suom. 1984
374 s. / Koko kansan kirjakerho Oy
Näin jälkiviisaana voin vain todeta, että tähän kirjaan olisin voinut tarttua jo aikapäiviä sitten. En vain millään tullut uskoneeksi niitä kymmeniä lukijoita, jotka ovat hehkuttaneet tarinan olevan klassikoksi äärimmäisen helposti lähestyttävä ja teemoiltaan tälläkin hetkellä hyvin ajankohtainen. Vihasuhteeni varsinkin satiireihin ja venäläiseen klassikkokirjallisuuteen on nakertanut vuosien mittaan uskoani siihen, että klassikoiden joukosta löytyisi minullekin sopivaa (ja ennen kaikkea nautittavaa!) luettavaa.
Tälläkin kerralla meinasin ohittaa kirjan, kun se tuli minua vastaan kirjaston vaihtohyllyssä. Ilman kansipapereita matkustanut, vähän elämää jo nähnyt kirja ei varsinaisesti puhutellut, varsinkin kun samaan aikaan kirjakaupoissa on isot pinot uutta painosta, jossa on viehättävä keltavalkoinen kansi. Työkaveri, joka ei yleensä klassikoista innostu, oli kuitenkin juuri hehkuttanut, että tarina on ihana, joten päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. I-ha-ni-a klassikoita kun ei ole omalle kohdalle sattunut kovinkaan monta.
Kirjassa eletään 1930-luvun Alabamassa, kuvitteellisessa Maycombin kaupungissa. Tarina kerrotaan pienen Scout-tytön näkökulmasta. Tytön ja tämän isoveljen Jemin lapsuus koostuu lähinnä koulunkäynnistä, kepposten keksimisestä, naapureiden kanssa seurustelusta ja seuraavan kesäloman odottelusta. Koko perheen arki mullistuu, kun Jemin ja Scoutin oikeamielinen asianajaja-isä Atticus päättää puolustaa oikeudenkäynnissä mustaa miestä, jonka väitetään raiskanneen valkoisen tytön. Näennäisesti lempeän pikkukaupungin todelliset kasvot paljastuvat, kun on aika valita puolensa. Kirja voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1961.
Leen kirjassa mieleenpainuvinta on lapsen näkökulma. Tavanomainen lapsuus saa yllättäviä lisäsävyjä, kun vastapuoli äityy kritisoimaan (kuka sanallisesti, kuka nyrkein) lasten isää ja tämän toimia mustan miehen hyväksi. Vaikka lapsuuden leikit saavatkin jatkua, tiedonhaluisten lasten ja isän väliset keskustelut mm. tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta halkovat perheen arkea. Tunnelmaltaan kirja toi minulle mieleen varsinkin Stephen Kingin Viimeinen kesä-novellin ja muutama vuosi sitten ilmestyneen Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala-kirjan.
Niin että sitä vaan, että jos tämä kirja lojuu sinullakin jossain hyllyn perukoilla lukemattomana, niin nyt kirja kauniiseen käteen ja lukupuuhiin!
(Sainpas tällä lukukokemuksella vuosia sitten saadun blogin 1-vuotissynttäripostaukseen tulleen kirjasuosittelun kuitattua. Kiitos Gerdy!)
tiistai 15. syyskuuta 2015
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Punaisen muistikirjan nainen
Antoine Laurain
2014 suom. 2015
190 s./WSOY
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laure on palaamassa kotiin myöhään illalla, kun hän joutuu ryöstön uhriksi. Seuraavana aamuna kirjakauppias Laurent löytää kauniin käsilaukun, tutkii sen sisällön kaikessa rauhassa ja päättää selvittää kenelle laukku kuuluu.
Lukukokemuksesta?
Luin tässä taannoin kaikki kirjakaupan uutuuspöydän kaunokirjojen takakannet ja tämä jäi niistä mieleeni päällimmäisenä. Lukukokemuksen ja minun välille jäi vielä kuitenkin kaihertamaan epäilys, että tarina olisikin jotenkin tosi höttöinen ja imelä. Kirjan nimi ja kansikuva antoivat nimittäin osviittaa siihen suuntaan... Kun lieveteksteistä selvisi, että kirjailija on mies, oli seuraava lukukokemus kuitenkin helppo valita. Ja en joutunut pettymään. Tarina on todella ihastuttava ja ranskalaisella tavalla elämänmakuinen (eli päähenkilöiden tavallinen arki tuntuu lukijasta jotenkin hohdokkaammalta kuin oma arki... se on se Pariisi!). Kirjaa lukiessa ihan huomaamattaan pyrki rauhoittumaan ja etsimään seesteistä lukufiilistä. Hyvin miellyttävä lukukokemus kaiken kaikkiaan!
Kenelle suosittelisin kirjaa?
Tarina on nappivalinta hänelle, joka pitää tarinoista, joissa kirjallisuus on vahvasti läsnä; hänelle, joka lukee mielellään pieniä tarinoita, joissa kaikki tärkeä on ilmaistu lyhyesti ja kauniisti ja hänelle, joka nauttii rakkaustarinoista, jotka eivät ole ihan sieltä perinteisimmästä päästä.
2014 suom. 2015
190 s./WSOY
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laure on palaamassa kotiin myöhään illalla, kun hän joutuu ryöstön uhriksi. Seuraavana aamuna kirjakauppias Laurent löytää kauniin käsilaukun, tutkii sen sisällön kaikessa rauhassa ja päättää selvittää kenelle laukku kuuluu.
Lukukokemuksesta?
Luin tässä taannoin kaikki kirjakaupan uutuuspöydän kaunokirjojen takakannet ja tämä jäi niistä mieleeni päällimmäisenä. Lukukokemuksen ja minun välille jäi vielä kuitenkin kaihertamaan epäilys, että tarina olisikin jotenkin tosi höttöinen ja imelä. Kirjan nimi ja kansikuva antoivat nimittäin osviittaa siihen suuntaan... Kun lieveteksteistä selvisi, että kirjailija on mies, oli seuraava lukukokemus kuitenkin helppo valita. Ja en joutunut pettymään. Tarina on todella ihastuttava ja ranskalaisella tavalla elämänmakuinen (eli päähenkilöiden tavallinen arki tuntuu lukijasta jotenkin hohdokkaammalta kuin oma arki... se on se Pariisi!). Kirjaa lukiessa ihan huomaamattaan pyrki rauhoittumaan ja etsimään seesteistä lukufiilistä. Hyvin miellyttävä lukukokemus kaiken kaikkiaan!
Kenelle suosittelisin kirjaa?
Tarina on nappivalinta hänelle, joka pitää tarinoista, joissa kirjallisuus on vahvasti läsnä; hänelle, joka lukee mielellään pieniä tarinoita, joissa kaikki tärkeä on ilmaistu lyhyesti ja kauniisti ja hänelle, joka nauttii rakkaustarinoista, jotka eivät ole ihan sieltä perinteisimmästä päästä.
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Kaukaiset hetket
Kate Morton
2010 suom. 2015
724 s. /Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Edie Burchillille selviää, että hänen äitinsä on aikoinaan evakoitu sodan jaloista Kentin maaseudulle Milderhurstin kartanoon. Parhaat päivänsä nähneessä kartanossa asuu edelleen kolme Blythen siskosta, jotka ovat eristäytyneet muusta maailmasta vuosien saatossa. Äitinsä menneisyydestä kiinnostunut Edie päätyy vierailemaan kartanossa ja huomaa pian tempautuneensa täysin menneisyyden valtaan. Rapistuneen kartanon pimeät käytävät kätkevät yhden jos toisenkin sukusalaisuuden...
Lukukokemuksen plussat...
Mortonilla on niin mukava ote kirjoittamiseen, vetävää tarinaa lukee mielellään ja uppoutuminen tarinan syövereihin tapahtuu ihanan vaivattomasti. Kesälukemisena pitää aina olla yksi tällainen järkälemäinen tiiliskivi, jonka tarinan koukeroissa saa vietettyä aikaa viikon ellei kaksikin. Mortonin uusimmassa yhdistyy jälleen monia elementtejä joista nautin hyvissä lukuromaaneissa: sukusalaisuuksia, synkeän kartanon tunnelma, pientä melankoliaa, menneisyyden haamuja... Tykkäsin!
...ja miinukset
Jos ajattelisin objektiivisesti, olisi helppo todeta, että tarinaan on ympätty ihan liikaa kaikkea. Kaiken maailman traagiset tapahtumat Blythen suvun historiassa olivat ehkä turhankin runsaasti edustettuina. Kartanon asukkaiden lisäksi henkilökaartiin liittyivät monet muutkin menneisyyden ja nykyisyyden hahmot, kaikki jollain tavalla linkittyneinä kartanon tapahtumiin vuosikymmenien aikana. Sivumäärää olisi saanut karsittua helposti, jos kirjailija olisi päättänyt, että vähemmälläkin pärjätään. Lisäksi kirjan loppu, jossa viimeistään kaikki loputkin langanpätkät solmitaan, oli ehkä turhankin selittelevä. Joskus on mukava, kun lukijat eivät saa tietää kaikkea.
Kaukaiset hetket tuli luettua juuri oikeaan aikaan, joten lähinnä lukukokemuksen hyvillä puolilla oli lopulta väliä. En siis päätynyt vaivaamaan päätäni tarinan ontuvilla osasilla vaan annoin hyvän tarinan viedä mukanaan. Ja viihdyin!
2010 suom. 2015
724 s. /Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Edie Burchillille selviää, että hänen äitinsä on aikoinaan evakoitu sodan jaloista Kentin maaseudulle Milderhurstin kartanoon. Parhaat päivänsä nähneessä kartanossa asuu edelleen kolme Blythen siskosta, jotka ovat eristäytyneet muusta maailmasta vuosien saatossa. Äitinsä menneisyydestä kiinnostunut Edie päätyy vierailemaan kartanossa ja huomaa pian tempautuneensa täysin menneisyyden valtaan. Rapistuneen kartanon pimeät käytävät kätkevät yhden jos toisenkin sukusalaisuuden...
Lukukokemuksen plussat...
Mortonilla on niin mukava ote kirjoittamiseen, vetävää tarinaa lukee mielellään ja uppoutuminen tarinan syövereihin tapahtuu ihanan vaivattomasti. Kesälukemisena pitää aina olla yksi tällainen järkälemäinen tiiliskivi, jonka tarinan koukeroissa saa vietettyä aikaa viikon ellei kaksikin. Mortonin uusimmassa yhdistyy jälleen monia elementtejä joista nautin hyvissä lukuromaaneissa: sukusalaisuuksia, synkeän kartanon tunnelma, pientä melankoliaa, menneisyyden haamuja... Tykkäsin!
...ja miinukset
Jos ajattelisin objektiivisesti, olisi helppo todeta, että tarinaan on ympätty ihan liikaa kaikkea. Kaiken maailman traagiset tapahtumat Blythen suvun historiassa olivat ehkä turhankin runsaasti edustettuina. Kartanon asukkaiden lisäksi henkilökaartiin liittyivät monet muutkin menneisyyden ja nykyisyyden hahmot, kaikki jollain tavalla linkittyneinä kartanon tapahtumiin vuosikymmenien aikana. Sivumäärää olisi saanut karsittua helposti, jos kirjailija olisi päättänyt, että vähemmälläkin pärjätään. Lisäksi kirjan loppu, jossa viimeistään kaikki loputkin langanpätkät solmitaan, oli ehkä turhankin selittelevä. Joskus on mukava, kun lukijat eivät saa tietää kaikkea.
Kaukaiset hetket tuli luettua juuri oikeaan aikaan, joten lähinnä lukukokemuksen hyvillä puolilla oli lopulta väliä. En siis päätynyt vaivaamaan päätäni tarinan ontuvilla osasilla vaan annoin hyvän tarinan viedä mukanaan. Ja viihdyin!
perjantai 14. elokuuta 2015
Tervetuloa Joylandiin
Stephen King
2013 suom. 2015
287 s. /Tammi
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Eletään kesää 1973, kesää jota Dev tulee aina muistelemaan elämänsä parhaana kesänä. 21-vuotias Dev päätyy töihin Joylandin huvipuistoon, joka tarjoaa sopivan hengähdystauon kaiken opiskelun ja ihmissuhdedraaman keskellä. Kesä on täynnä uusia ystäviä, tivoli-kielen opettelua, raskaita työpäiviä ja helteisistä päivistä nauttimista. Niin, ja mahtuuhan joukkoon yksi vanha murhatapaus, joka ei koskaan selvinnyt...
Vihdoinkin tartuin Kingin kirjaan!
Olen itsepintaisesti pysytellyt erossa Kingin tuotannosta, vaikka olen periaatteessa ollut hyvinkin tietoinen siitä ettei mies tehtaile viihdyttävää tusinatavaraa vaan useissa hänen teoksissaan on jopa melankolinen pohjavire. Silti olen kokenut, että poistuisin liikaa mukavuusalueeltani, jos lähtisin Kingin matkaan. Onneksi monessa kotimaisessa kirjablogissa on nyt kesän aikana ollut juttua Kingin uusimmasta ja viimeistään Lumiomenan kirjoitus sai minut vakuuttuneeksi: tämä on se kirja joka on luettava!
Yksi vuoden parhaista lukukokemuksista!
Ja en joutunut pettymään! Tarinaan liittyvä kummitusjuttu oli juuri oikeanlainen, sellainen että pulssi kiihtyy huomaamattaan kun tarinaa lukee eteenpäin. Nuoren miehen kasvukipuilu, elämän rajallisuus ja kuolemaa tekevä huvipuisto loivat kirjallista tunnelmaa, joka oli juuri sopivasti surumielinen. Tästä kertomuksesta sai irti niin paljon muutakin kuin hetkellistä hupia. Suosittelen!
2013 suom. 2015
287 s. /Tammi
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Eletään kesää 1973, kesää jota Dev tulee aina muistelemaan elämänsä parhaana kesänä. 21-vuotias Dev päätyy töihin Joylandin huvipuistoon, joka tarjoaa sopivan hengähdystauon kaiken opiskelun ja ihmissuhdedraaman keskellä. Kesä on täynnä uusia ystäviä, tivoli-kielen opettelua, raskaita työpäiviä ja helteisistä päivistä nauttimista. Niin, ja mahtuuhan joukkoon yksi vanha murhatapaus, joka ei koskaan selvinnyt...
Vihdoinkin tartuin Kingin kirjaan!
Olen itsepintaisesti pysytellyt erossa Kingin tuotannosta, vaikka olen periaatteessa ollut hyvinkin tietoinen siitä ettei mies tehtaile viihdyttävää tusinatavaraa vaan useissa hänen teoksissaan on jopa melankolinen pohjavire. Silti olen kokenut, että poistuisin liikaa mukavuusalueeltani, jos lähtisin Kingin matkaan. Onneksi monessa kotimaisessa kirjablogissa on nyt kesän aikana ollut juttua Kingin uusimmasta ja viimeistään Lumiomenan kirjoitus sai minut vakuuttuneeksi: tämä on se kirja joka on luettava!
Yksi vuoden parhaista lukukokemuksista!
Ja en joutunut pettymään! Tarinaan liittyvä kummitusjuttu oli juuri oikeanlainen, sellainen että pulssi kiihtyy huomaamattaan kun tarinaa lukee eteenpäin. Nuoren miehen kasvukipuilu, elämän rajallisuus ja kuolemaa tekevä huvipuisto loivat kirjallista tunnelmaa, joka oli juuri sopivasti surumielinen. Tästä kertomuksesta sai irti niin paljon muutakin kuin hetkellistä hupia. Suosittelen!
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Nainen junassa
Paula Hawkins
2015 suom. 2015
381s./Otava
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Oman elämänsä kanssa eksyksissä oleva Rachel kulkee junalla päivästä toiseen ja toistuvien pysähdyksien takia hän sattuu kiinnittämään huomiota erääseen pariskuntaan, joka asuu radan varrella kauniissa talossa. Hyvän mielikuvituksen omaava Rachel alkaa kehittelemään pariskunnalle täydellistä elämää. Eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä murskaa hänen kuvitelmansa täysin - ja pian lehdet kertovatkin jo pariskunnan naisen katoamisesta!
Lukukokemuksesta?
Nappasin kirjan mukaani lomamatkalle Dubrovnikiin ja luin sitä makoillessani uima-allasalueella. Tarina veti hyvin alusta lähtien, kirja oli mitä mainioin valinta lomakirjaksi. Kirjan vetovoimaa selittää varmaankin osaltaan se, että se ei ole pelkkä jännitystarina vaan seilaa kivasti kaunokirjallisuuden ja jännityskirjallisuuden välimaastossa.
Jännityskirjallisuuden helmi?
Hawkinsin kirjasta on povattu uutta Kilttiä tyttöä, joten tartuin siihen suurella mielenkiinnolla. Gillian Flynnin menestysjännäri taisi tehdä tietä näille epäluotettavaa kertojaa, psykologista jännitystä ja maton alta vetämisefektiä yhdisteleville kirjoille, mutta Nainen junassa on kuitenkin virkistävän omaperäinen tarina - ainakin jos on lukenut paljon ruotsalaista jännitystä lähiaikoina;) Ja olen huomannut muutenkin, että tykkään lukea yksittäisiä jännityskertomuksia sarjatuotannon sijaan.
2015 suom. 2015
381s./Otava
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Oman elämänsä kanssa eksyksissä oleva Rachel kulkee junalla päivästä toiseen ja toistuvien pysähdyksien takia hän sattuu kiinnittämään huomiota erääseen pariskuntaan, joka asuu radan varrella kauniissa talossa. Hyvän mielikuvituksen omaava Rachel alkaa kehittelemään pariskunnalle täydellistä elämää. Eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä murskaa hänen kuvitelmansa täysin - ja pian lehdet kertovatkin jo pariskunnan naisen katoamisesta!
Lukukokemuksesta?
Nappasin kirjan mukaani lomamatkalle Dubrovnikiin ja luin sitä makoillessani uima-allasalueella. Tarina veti hyvin alusta lähtien, kirja oli mitä mainioin valinta lomakirjaksi. Kirjan vetovoimaa selittää varmaankin osaltaan se, että se ei ole pelkkä jännitystarina vaan seilaa kivasti kaunokirjallisuuden ja jännityskirjallisuuden välimaastossa.
Jännityskirjallisuuden helmi?
Hawkinsin kirjasta on povattu uutta Kilttiä tyttöä, joten tartuin siihen suurella mielenkiinnolla. Gillian Flynnin menestysjännäri taisi tehdä tietä näille epäluotettavaa kertojaa, psykologista jännitystä ja maton alta vetämisefektiä yhdisteleville kirjoille, mutta Nainen junassa on kuitenkin virkistävän omaperäinen tarina - ainakin jos on lukenut paljon ruotsalaista jännitystä lähiaikoina;) Ja olen huomannut muutenkin, että tykkään lukea yksittäisiä jännityskertomuksia sarjatuotannon sijaan.
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Mies joka ei ollut murhaaja & Oppipoika
Hjorth & Rosenfeldt
2010 ja 2011 suom. 2011 ja 2012
472 s. ja 558 s. /Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Sebastian Bergman on ollut tuuliajolla vaimonsa ja tyttärensä kuolemasta lähtien. Sattuman oikusta hän kohtaa vanhan työtiiminsä ollessaan myymässä perintöasuntoaan Västeråsissa. Pian entinen rikospsykologi huomaa veren vetävän takaisin poliisityön pariin. Bergman vain ei ole työkaverina helpoimmasta päästä ja monta ristiriitatilannetta odottaakin keskusrikospoliisin ryhmässä Bergmanin liityttyä joukon jatkoksi.
Mies joka ei ollut murhaaja.
16-vuotias poika katoaa ja pari päivää myöhemmin ruumis löytyy läheisestä metsästä. Tutkinnan edetessä käy ilmi, ettei kukaan oikeastaan tuntenut kadonnutta poikaa ja tämän sielunelämää. Löytyykö syyllinen yksityiskoulusta, joka on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon?
Oppipoika.
Kolme naista on kuollut ja murhat muistuttavat pienintä yksityiskohtaa myöten sarjamurhaaja Hinden aikoinaan tekemiä murhia. Kuka voi olla kopiomurhien takana kun Hinde istuu edelleen elinkautistaan vankilassa? Entä miten Bergman päätyy taas yhdistämään voimansa entisen työryhmänsä kanssa, vaikka edellinen yhteistyön rutistus ei loppunut hyvin?
Sebastian Bergman -sarjan juju?
Hyvin harvoin tulee innostuttua jännityssarjasta siinä määrin, että lukisin useamman osan putkeen. Mies joka ei ollut murhaaja ei ehkä jännitystarinan suhteen ollut ravisutteleva ja Sebastian Bergmankin onnistui enemmän vihastuttamaan kuin ihastuttamaan, mutta tarina oli silti viihdyttävä ja varsinkin muu henkilökaarti herätti heti mielenkiintoni. Oppipojassa sarjamurhaajatarina imaisi heti mukaansa ja kun muiden henkilöiden edesottamukset kiinnostivat toinen toistaan enemmän, ei Bergmankaan onnistunut pilaamaan kirjaa. Toinen osa loppui niin kutkuttavasti, että kolmanteenkin kirjaan on tartuttava ihan lähiaikoina!
2010 ja 2011 suom. 2011 ja 2012
472 s. ja 558 s. /Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Sebastian Bergman on ollut tuuliajolla vaimonsa ja tyttärensä kuolemasta lähtien. Sattuman oikusta hän kohtaa vanhan työtiiminsä ollessaan myymässä perintöasuntoaan Västeråsissa. Pian entinen rikospsykologi huomaa veren vetävän takaisin poliisityön pariin. Bergman vain ei ole työkaverina helpoimmasta päästä ja monta ristiriitatilannetta odottaakin keskusrikospoliisin ryhmässä Bergmanin liityttyä joukon jatkoksi.
Mies joka ei ollut murhaaja.
16-vuotias poika katoaa ja pari päivää myöhemmin ruumis löytyy läheisestä metsästä. Tutkinnan edetessä käy ilmi, ettei kukaan oikeastaan tuntenut kadonnutta poikaa ja tämän sielunelämää. Löytyykö syyllinen yksityiskoulusta, joka on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon?
Oppipoika.
Kolme naista on kuollut ja murhat muistuttavat pienintä yksityiskohtaa myöten sarjamurhaaja Hinden aikoinaan tekemiä murhia. Kuka voi olla kopiomurhien takana kun Hinde istuu edelleen elinkautistaan vankilassa? Entä miten Bergman päätyy taas yhdistämään voimansa entisen työryhmänsä kanssa, vaikka edellinen yhteistyön rutistus ei loppunut hyvin?
Sebastian Bergman -sarjan juju?
Hyvin harvoin tulee innostuttua jännityssarjasta siinä määrin, että lukisin useamman osan putkeen. Mies joka ei ollut murhaaja ei ehkä jännitystarinan suhteen ollut ravisutteleva ja Sebastian Bergmankin onnistui enemmän vihastuttamaan kuin ihastuttamaan, mutta tarina oli silti viihdyttävä ja varsinkin muu henkilökaarti herätti heti mielenkiintoni. Oppipojassa sarjamurhaajatarina imaisi heti mukaansa ja kun muiden henkilöiden edesottamukset kiinnostivat toinen toistaan enemmän, ei Bergmankaan onnistunut pilaamaan kirjaa. Toinen osa loppui niin kutkuttavasti, että kolmanteenkin kirjaan on tartuttava ihan lähiaikoina!
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
On ilo juoda teetä kanssasi
Mamen Sánchez
2013 suom. 2015
304 s./Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Perienglantilainen Atticus Craftsman pakkaa Earl Grey -teensä ja lempikirjansa ja matkustaa Madridiin. Paikan päällä häntä odottaa sangen ikävä tehtävä: kannattamattoman Librarte-lehden lopettaminen ja työntekijöiden irtisanominen. Miehen vierailu Espanjassa kuitenkin pitkittyy, kun lehden neuvokkaat työntekijät punovat juonen, jonka avulla heidän työpaikkansa saataisiin pelastetuksi. Pian Craftsman julistetaankin kadonneeksi ja soppaan sekaantuu niin miehen perhe kuin paikallinen poliisi ystävineen.
Lukukokemuksesta?
Ajattelin, että lomalla pitää olla mukana yksi vähän kevyempikin kirja ja näin ollen jossain välissä vähän väkipakolla lähdin lukemaan ensimmäisiä sivuja. Pian huomasin hymyileväni leveästi lukiessani hulvattoman poliisin edesottamuksista ja Espanjan rento tunnelma sai minutkin kunnon lomamoodiin. On aika harvinaista, että kirja saa minut näin hyvälle tuulelle, sillä yleensä pyrin etsimään päivän huumoriannoksen jostain ihan muualta kuin kirjallisuuden parista. Pääjuoni sinällään ei ollut tarinan parasta antia, vaan nautin enemmän pienistä elämäntarinoista, joita kirja oli pullollaan. Oikein varteenotettava välipalakirja, joka ei ollutkaan niin höttöisä kuin miksi sen alun perin kuvittelin.
2013 suom. 2015
304 s./Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Perienglantilainen Atticus Craftsman pakkaa Earl Grey -teensä ja lempikirjansa ja matkustaa Madridiin. Paikan päällä häntä odottaa sangen ikävä tehtävä: kannattamattoman Librarte-lehden lopettaminen ja työntekijöiden irtisanominen. Miehen vierailu Espanjassa kuitenkin pitkittyy, kun lehden neuvokkaat työntekijät punovat juonen, jonka avulla heidän työpaikkansa saataisiin pelastetuksi. Pian Craftsman julistetaankin kadonneeksi ja soppaan sekaantuu niin miehen perhe kuin paikallinen poliisi ystävineen.
Lukukokemuksesta?
Ajattelin, että lomalla pitää olla mukana yksi vähän kevyempikin kirja ja näin ollen jossain välissä vähän väkipakolla lähdin lukemaan ensimmäisiä sivuja. Pian huomasin hymyileväni leveästi lukiessani hulvattoman poliisin edesottamuksista ja Espanjan rento tunnelma sai minutkin kunnon lomamoodiin. On aika harvinaista, että kirja saa minut näin hyvälle tuulelle, sillä yleensä pyrin etsimään päivän huumoriannoksen jostain ihan muualta kuin kirjallisuuden parista. Pääjuoni sinällään ei ollut tarinan parasta antia, vaan nautin enemmän pienistä elämäntarinoista, joita kirja oli pullollaan. Oikein varteenotettava välipalakirja, joka ei ollutkaan niin höttöisä kuin miksi sen alun perin kuvittelin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)