Camilla Läckberg
2014 suom. 2015
442s./Gummerus
Mitä tapahtui ja kenelle?
Pientä Fjällbackan rannikkokylää koetellaan taas murhatapauksella. Paikallinen kadonnut nuori tyttö löytyy, mutta silmitöntä väkivaltaa kokeneena. Liittyykö tapaus muihin Ruotsissa tapahtuneisiin katoamistapauksiin? Ja miten vankilassa vuosikausia miehensä murhasta istunut nainen liittyy asiaan?
Lukukokemuksesta?
Läckbergin uusin tarjosi juuri oikeanlaista viihdykettä. Ahmin kirjan kahdessa päivässä ja nautin siitä miten tarina soljui tutun turvallisesti eteenpäin. Kaikessa tuttuudessaan tarinassa oli silti ripaus uutta, joten mielenkiinto säilyi hyvin läpi kirjan. Murhatapaus oli tällä kertaa ehkä hivenen raaempi ja pikkuhiljaa paljastuvat perhesalaisuudet hitusen ahdistavampia kuin aikaisemmin. Toisaalta jäin miettimään, mitä kirjasarjalle sitten tapahtuu, jos kehityksen suunta on tämä: aina kohti kamalampaa?
Ruusut ja risut?
Murhatarina on tosiaan mielenkiintoinen ja kaiken nivoutuminen yhteen tuottaa lukijalle tyydytystä jälleen kerran. Toisaalta poliisien näkökulmasta asiaa tarkastellen kaikki vanhat kuviot toistuvat: Melberg aiheuttaa päänvaivaa tutkimuksien edetessä, Gösta on pihalla paitsi silloin kuin on skarppi, Erica sotkeutuu rikostutkintaan tapansa mukaan ja Patrikin huonolle ajotaidolle naureskellaan, vaikka salaa pelätään henkensä edestä. Jos John Irvingin kirjoissa on jotenkin sympaattista kohdata karhut, painijat ja karvaiset naiset kerta toisensa jälkeen, niin Läckbergin tapauksessa... No, toivoisi että välillä olisi uudet kujeet henkilöhahmojen sielunelämää määriteltäessä.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Hyvän mielen vaatekaappi
Rinna Saramäki
2013
295 s./Atena
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Rinna Saramäki pyrkii nykyään ostamaan vähemmän ja laadukkaampaa. Hän täyttää vaatekaappinsa vaatteilla, jotka pelaavat hyvin yhteen, kestävät käytössä pidempään kuin yhden sesongin eikä niiden hankkimisesta koidu samanlaisia omantunnontuskia kuin aikaisemmin halpavaateketjujen rättejä kotiuttaessa. Saramäki on opetellut jättämään impulssiostokset kauppaan, tutkimaan kankaita tarkemmin ja pärjäämään 33 vaatteella sesongissa. Pääpiste kirjassa on omien vaateongelmien ratkaiseminen, mutta samalla sivutaan myös muotiteollisuuden ongelmakohtia.
Inspiroivin juttu?
Kirja oli kokonaisuudessaan hyvin inspiroiva, mutta kivoista projekteista helposti innostuvana melkein harmittaa, etten tullut lukeneeksi kirjaa jo aikaisemmin. Olen jo vähentänyt turhaa ostamista (en ole koskaan edes osannut heittää ihan ranttaliksi), siirtynyt varsinkin kengissä ja laukuissa ostamaan laatua, pitänyt sesongin aikana 33 vaatetta näkyvillä ja pikkuhiljaa heivannut pois säilytykseen jääneitä turhakkeita ja keskittynyt ostamaan vaatekappaleita, jotka sopivat hyvin yhteen muun vaatekaapin sisällön kanssa. Sanoisinkin, että nyt kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleen halpavaateketjujen liian edulliset hinnat ja mitä se tarkoittaa ompelijoille. Onpa turhauttavaa tietää, että jos kuluttaja maksaisi edullisista ostoksista 3 euroa enemmän, tuotantoketjun jokainen osapuoli saisi huomattavasti reilumman korvauksen työstään. Kyllä pistää miettimään!
Miten tästä eteenpäin?
Kirjassa esitettiin mielenkiintoisia tapoja tutustua omaan vaatemakuun ja vaatekaapin sisältöön ja varautumaan tuleviin tarpeisiin budjetin avulla. Juuri nyt tätä projektia ei kannata lähteä toteuttamaan, koska elämäntilanne on sellainen, että yritän seuraavat puoli vuotta selvitä kutakuinkin omistamillani vaatteilla, mutta ehkä ensi vuoden alussa olisi kiva pohtia näitä kuvioita tarkemmin.
Saramäki kehottaa lukijaa kirjaamaan ensin ylös kaikki erilaiset tilanteet, joita tulee kohtaamaan esimerkiksi kuukauden aikana. Millaisissa asukokonaisuuksissa lukija näkee itsensä noissa tilanteissa? On typerää hankkia isoa kasaa biletoppeja, jos tietää käyvänsä baarissa korkeintaan kerran vuodessa, kotibileissä ehkä kolme kertaa vuodessa. Kun tietää ihanteelliset asukokonaisuudet erilaisiin elämäntilanteisiin, on helpompi nähdä mitä helmiä vaatekaapissa jo on ja mitä sieltä puuttuu. Lisäksi vaatekaapissa säilössä olevat turhakkeet paljastuvat. Jos haluaa pikkuhiljaa siirtyä hankkimaan kalliimpaa ja laadukkaampaa, voi puuttuvat tuotteet sijoitella vaikka viiden vuoden vaatebudjettiin. Hitsi, kyllä houkuttelisi lähteä tähän projektiin jo nyt!
2013
295 s./Atena
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Rinna Saramäki pyrkii nykyään ostamaan vähemmän ja laadukkaampaa. Hän täyttää vaatekaappinsa vaatteilla, jotka pelaavat hyvin yhteen, kestävät käytössä pidempään kuin yhden sesongin eikä niiden hankkimisesta koidu samanlaisia omantunnontuskia kuin aikaisemmin halpavaateketjujen rättejä kotiuttaessa. Saramäki on opetellut jättämään impulssiostokset kauppaan, tutkimaan kankaita tarkemmin ja pärjäämään 33 vaatteella sesongissa. Pääpiste kirjassa on omien vaateongelmien ratkaiseminen, mutta samalla sivutaan myös muotiteollisuuden ongelmakohtia.
Inspiroivin juttu?
Kirja oli kokonaisuudessaan hyvin inspiroiva, mutta kivoista projekteista helposti innostuvana melkein harmittaa, etten tullut lukeneeksi kirjaa jo aikaisemmin. Olen jo vähentänyt turhaa ostamista (en ole koskaan edes osannut heittää ihan ranttaliksi), siirtynyt varsinkin kengissä ja laukuissa ostamaan laatua, pitänyt sesongin aikana 33 vaatetta näkyvillä ja pikkuhiljaa heivannut pois säilytykseen jääneitä turhakkeita ja keskittynyt ostamaan vaatekappaleita, jotka sopivat hyvin yhteen muun vaatekaapin sisällön kanssa. Sanoisinkin, että nyt kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleen halpavaateketjujen liian edulliset hinnat ja mitä se tarkoittaa ompelijoille. Onpa turhauttavaa tietää, että jos kuluttaja maksaisi edullisista ostoksista 3 euroa enemmän, tuotantoketjun jokainen osapuoli saisi huomattavasti reilumman korvauksen työstään. Kyllä pistää miettimään!
Miten tästä eteenpäin?
Kirjassa esitettiin mielenkiintoisia tapoja tutustua omaan vaatemakuun ja vaatekaapin sisältöön ja varautumaan tuleviin tarpeisiin budjetin avulla. Juuri nyt tätä projektia ei kannata lähteä toteuttamaan, koska elämäntilanne on sellainen, että yritän seuraavat puoli vuotta selvitä kutakuinkin omistamillani vaatteilla, mutta ehkä ensi vuoden alussa olisi kiva pohtia näitä kuvioita tarkemmin.
Saramäki kehottaa lukijaa kirjaamaan ensin ylös kaikki erilaiset tilanteet, joita tulee kohtaamaan esimerkiksi kuukauden aikana. Millaisissa asukokonaisuuksissa lukija näkee itsensä noissa tilanteissa? On typerää hankkia isoa kasaa biletoppeja, jos tietää käyvänsä baarissa korkeintaan kerran vuodessa, kotibileissä ehkä kolme kertaa vuodessa. Kun tietää ihanteelliset asukokonaisuudet erilaisiin elämäntilanteisiin, on helpompi nähdä mitä helmiä vaatekaapissa jo on ja mitä sieltä puuttuu. Lisäksi vaatekaapissa säilössä olevat turhakkeet paljastuvat. Jos haluaa pikkuhiljaa siirtyä hankkimaan kalliimpaa ja laadukkaampaa, voi puuttuvat tuotteet sijoitella vaikka viiden vuoden vaatebudjettiin. Hitsi, kyllä houkuttelisi lähteä tähän projektiin jo nyt!
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Jokeri
Brian Azzarello & Lee Bermejo
2008 suom. 2011
DC Comics
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Jokeri vapautetaan Arkhamin vankimielisairaalasta puhtain paperein eikä kukaan Gotham Cityssä ole turvassa. Muut roistot ovat jakaneet keskenään Jokerin omaisuuden kuvitellen, että hän istuu kiven sisällä lopun ikänsä. Nyt Jokeri haluaa kostonsa, mahdollisimman verisenä, totta kai.
Miten päädyin lukemaan Jokerin?
Katsottiin vähän aikaa sitten kaikki uusimman Batman-trilogian osat ja siinä samalla virittäydyin jo ikään kuin tunnelmaan. Vaali-iltana Hirvosen Kun aika loppuu tuli luettua loppuun eikä uuden romaanin aloittaminen houkutellut. Muistelin, että supersankarisarjakuviin haksahtanut mieheni on aina kehunut mm. Jokeri-teosta ja ajattelin, että siinähän sitä sitten olisi kevyttä lukemista vaalituloksia odotellessa.
Minä ja sarjakuvat tulevaisuudessa?
Meillä on kirjahyllyllinen täynnä supersankarikirjoja, mutta toistaiseksi olen lukenut vain Watchmanin enkä oikeastaan usko, että minusta koskaan tulee sarjakuvaihmisiä. Jokerin lukeminen oli kiva spontaani lukuhetki, hauska tietää minkälaisia kirjoja kumppani lukee niin innoissaan. Tietenkin mitä enemmän sarjakuvia lukisi, sitä helpommaksi ja vaivattomammaksi tarinan seuraaminen kävisi... Nythän oli niin, että lukeminen takkusi, kun ei aina tiennyt pitäisikö ensin tutkia kuvat vai lukea tekstit ja välillä ei ollut selvää mikä kuvaruutu tulee minkäkin kuvaruudun jälkeen... En siis jatkossakaan seikkaile sarjakuvan maailmassa, mutta kivaa vaihtelua tämäkin.
2008 suom. 2011
DC Comics
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Jokeri vapautetaan Arkhamin vankimielisairaalasta puhtain paperein eikä kukaan Gotham Cityssä ole turvassa. Muut roistot ovat jakaneet keskenään Jokerin omaisuuden kuvitellen, että hän istuu kiven sisällä lopun ikänsä. Nyt Jokeri haluaa kostonsa, mahdollisimman verisenä, totta kai.
Miten päädyin lukemaan Jokerin?
Katsottiin vähän aikaa sitten kaikki uusimman Batman-trilogian osat ja siinä samalla virittäydyin jo ikään kuin tunnelmaan. Vaali-iltana Hirvosen Kun aika loppuu tuli luettua loppuun eikä uuden romaanin aloittaminen houkutellut. Muistelin, että supersankarisarjakuviin haksahtanut mieheni on aina kehunut mm. Jokeri-teosta ja ajattelin, että siinähän sitä sitten olisi kevyttä lukemista vaalituloksia odotellessa.
Minä ja sarjakuvat tulevaisuudessa?
Meillä on kirjahyllyllinen täynnä supersankarikirjoja, mutta toistaiseksi olen lukenut vain Watchmanin enkä oikeastaan usko, että minusta koskaan tulee sarjakuvaihmisiä. Jokerin lukeminen oli kiva spontaani lukuhetki, hauska tietää minkälaisia kirjoja kumppani lukee niin innoissaan. Tietenkin mitä enemmän sarjakuvia lukisi, sitä helpommaksi ja vaivattomammaksi tarinan seuraaminen kävisi... Nythän oli niin, että lukeminen takkusi, kun ei aina tiennyt pitäisikö ensin tutkia kuvat vai lukea tekstit ja välillä ei ollut selvää mikä kuvaruutu tulee minkäkin kuvaruudun jälkeen... En siis jatkossakaan seikkaile sarjakuvan maailmassa, mutta kivaa vaihtelua tämäkin.
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Kun aika loppuu
Elina Hirvonen
2015
248 s./WSOY
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Aslak seisoo Lasipalatsin katolla ja on tekemässä jotain peruuttamatonta. Samaan aikaan hänen äitinsä Laura kamppailee maailmantuskansa kanssa ja pohtii onko osannut olla tarpeeksi hyvä äiti. Aslakin sisko on päätynyt toiselle puolelle maapalloa, mahdollisimman kauaksi perheestään. Omaa veljeään hän ei osaa auttaa, mutta tekee kyllä parhaansa, jotta sotien runtelemassa maassa mahdollisimman moni selviäisi hengissä edes seuraavaan päivään.
Lukukokemuksesta.
Kirja ei yllättänyt, sain sen mitä oletinkin saavani. Osittain tarina tuntui olevan hyvinkin samantyylisistä palasista koottu kuin hänen edellinen romaaninsa. Molemmissa on ajankohtainen aihe, monimutkaisia perhesuhteita ja hätää kärsiviä ihmisiä niin Suomessa kuin kehitysmaissakin.
Oma lukuhistoriani Hirvosen suhteen.
Elina Hirvonen on yksi harvoista suomalaisista kirjailijoista, joiden kaikki kirjat olen lukenut. Itse asiassa olisiko jopa ainoa kirjailija... Hänen esikoiskirjastaan en loppujen lopuksi edes syttynyt sen erikoisemmin, vaikkei se missään nimessä täysin yhdentekeväkään ollut. Muistiinpanoja Afrikasta oli puolestaan todella mielenkiintoinen teos, jonka luin suorastaan ahmien. Kauimpana kuolemasta oli myös hyvä. Jokin Hirvosen tyylissä on iskenyt vähän niin kuin vaivihkaa, sillä en silti sanoisi, että Hirvonen on yksi lempikirjailijoistani. Onhan silti olemassa jokin syy, että palaan hänen tuotantonsa pariin kerta toisensa jälkeen - varmasti tämänkin kirjan jälkeen.
2015
248 s./WSOY
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Aslak seisoo Lasipalatsin katolla ja on tekemässä jotain peruuttamatonta. Samaan aikaan hänen äitinsä Laura kamppailee maailmantuskansa kanssa ja pohtii onko osannut olla tarpeeksi hyvä äiti. Aslakin sisko on päätynyt toiselle puolelle maapalloa, mahdollisimman kauaksi perheestään. Omaa veljeään hän ei osaa auttaa, mutta tekee kyllä parhaansa, jotta sotien runtelemassa maassa mahdollisimman moni selviäisi hengissä edes seuraavaan päivään.
Lukukokemuksesta.
Kirja ei yllättänyt, sain sen mitä oletinkin saavani. Osittain tarina tuntui olevan hyvinkin samantyylisistä palasista koottu kuin hänen edellinen romaaninsa. Molemmissa on ajankohtainen aihe, monimutkaisia perhesuhteita ja hätää kärsiviä ihmisiä niin Suomessa kuin kehitysmaissakin.
Oma lukuhistoriani Hirvosen suhteen.
Elina Hirvonen on yksi harvoista suomalaisista kirjailijoista, joiden kaikki kirjat olen lukenut. Itse asiassa olisiko jopa ainoa kirjailija... Hänen esikoiskirjastaan en loppujen lopuksi edes syttynyt sen erikoisemmin, vaikkei se missään nimessä täysin yhdentekeväkään ollut. Muistiinpanoja Afrikasta oli puolestaan todella mielenkiintoinen teos, jonka luin suorastaan ahmien. Kauimpana kuolemasta oli myös hyvä. Jokin Hirvosen tyylissä on iskenyt vähän niin kuin vaivihkaa, sillä en silti sanoisi, että Hirvonen on yksi lempikirjailijoistani. Onhan silti olemassa jokin syy, että palaan hänen tuotantonsa pariin kerta toisensa jälkeen - varmasti tämänkin kirjan jälkeen.
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Laura Palmerin salainen päiväkirja
Jennifer Lynch
1990 suom. 1992
266 s./WSOY
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laura Palmer ehti pitää päiväkirjaa neljä vuotta ennen kuin hänet murhattiin. Päiväkirjalleen hän paljasti kaiken seksuaalisista fantasioistaan painajaismaisiin näkyihin ja kuoleman kaipuuseen. Päiväkirjassa on merkintöjä tv-sarjasta tutuksi tulleista henkilöhahmoista, mutta tekstien avulla myös Lauran päänsisäinen maailma tulee tutummaksi.
Kirjan merkitys nuoruudessa?
Ensimmäiset muistikuvani Twin Peaksista on jo toiselta ala-asteen luokalta. Neljänneltä luokalta eteenpäin otimme tavaksi katsoa sarjan joka kesä lapsuudenystäväni kanssa. Myöhemmin olen katsonut sarjaa muiden tyttöystävien kanssa teini-ikäisenä ja viimeksi noin kymmenen vuotta sitten mieheni kanssa. Voisi jopa sanoa, että Laura Palmer on yksi kiehtovimmista fiktiivisistä henkilöistä jonka tiedän. Viidennellä luokalla ollessani siskoni lahjoi minua Laura Palmerin päiväkirjalla (en edes tiennyt sellaista olevan olemassa!) ja se päivä on kyllä syöpynyt mieleeni yhtenä tärkeimmistä kirjapäivistä ikinä. Luonnollisestikin kirjan sivuilta paljastui elämä joka ei olisi voinut olla kauempana oman elämäni kuvioista. Eipä minusta myöhemminkään varttunut Laura Palmerin veroista tytönheitukkaa, mutta Lauran kohtalo pysyi kyllä mielessä vuodesta toiseen.
Kirjan merkitys nyt?
Päätin tarttua kirjaan vuosien jälkeen (luin sen luultavasti viimeksi noin kymmenen vuotta sitten) kun osallistuin viime viikolla Gloriassa järjestettyyn Night in Twin Peaks -tapahtumaan. Puhuttiin miehen kanssa, että tv-sarjankin voisi katsoa tässä ihan lähiaikoina uudelleen. Ja kohtahan aletaan filmaamaan uutta tuotantokautta sarjalle. Jes! Laura Palmerin päiväkirja ei enää ollut niin shokeeraava kuin aikoinaan - vaikka tietenkin Lauran seksielämä 15-vuotiaana on aika kaukana ns. tavallisen nuoren seksielämästä. Naureskelin lukiessani partaani, että muut ovat ala-asteella lukeneet tietokirjapuolelta murrosikäisten kesyjä seksuaalisuusoppaita ja minä olen lähtenyt lähestymään asiaa Laura Palmerin päiväkirjan avulla, tervettä:D Näin vanhempana sitä toivoisi, että kirja olisi paremmin kirjoitettu ja että hämäränpeittoon jääneet asiat saisivat edes puolittaisen ratkaisun päiväkirjan sivuilla, mutta ei. Silti kirja on auttamatta yksi kalleimmista aarteistani.
1990 suom. 1992
266 s./WSOY
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laura Palmer ehti pitää päiväkirjaa neljä vuotta ennen kuin hänet murhattiin. Päiväkirjalleen hän paljasti kaiken seksuaalisista fantasioistaan painajaismaisiin näkyihin ja kuoleman kaipuuseen. Päiväkirjassa on merkintöjä tv-sarjasta tutuksi tulleista henkilöhahmoista, mutta tekstien avulla myös Lauran päänsisäinen maailma tulee tutummaksi.
Kirjan merkitys nuoruudessa?
Ensimmäiset muistikuvani Twin Peaksista on jo toiselta ala-asteen luokalta. Neljänneltä luokalta eteenpäin otimme tavaksi katsoa sarjan joka kesä lapsuudenystäväni kanssa. Myöhemmin olen katsonut sarjaa muiden tyttöystävien kanssa teini-ikäisenä ja viimeksi noin kymmenen vuotta sitten mieheni kanssa. Voisi jopa sanoa, että Laura Palmer on yksi kiehtovimmista fiktiivisistä henkilöistä jonka tiedän. Viidennellä luokalla ollessani siskoni lahjoi minua Laura Palmerin päiväkirjalla (en edes tiennyt sellaista olevan olemassa!) ja se päivä on kyllä syöpynyt mieleeni yhtenä tärkeimmistä kirjapäivistä ikinä. Luonnollisestikin kirjan sivuilta paljastui elämä joka ei olisi voinut olla kauempana oman elämäni kuvioista. Eipä minusta myöhemminkään varttunut Laura Palmerin veroista tytönheitukkaa, mutta Lauran kohtalo pysyi kyllä mielessä vuodesta toiseen.
Kirjan merkitys nyt?
Päätin tarttua kirjaan vuosien jälkeen (luin sen luultavasti viimeksi noin kymmenen vuotta sitten) kun osallistuin viime viikolla Gloriassa järjestettyyn Night in Twin Peaks -tapahtumaan. Puhuttiin miehen kanssa, että tv-sarjankin voisi katsoa tässä ihan lähiaikoina uudelleen. Ja kohtahan aletaan filmaamaan uutta tuotantokautta sarjalle. Jes! Laura Palmerin päiväkirja ei enää ollut niin shokeeraava kuin aikoinaan - vaikka tietenkin Lauran seksielämä 15-vuotiaana on aika kaukana ns. tavallisen nuoren seksielämästä. Naureskelin lukiessani partaani, että muut ovat ala-asteella lukeneet tietokirjapuolelta murrosikäisten kesyjä seksuaalisuusoppaita ja minä olen lähtenyt lähestymään asiaa Laura Palmerin päiväkirjan avulla, tervettä:D Näin vanhempana sitä toivoisi, että kirja olisi paremmin kirjoitettu ja että hämäränpeittoon jääneet asiat saisivat edes puolittaisen ratkaisun päiväkirjan sivuilla, mutta ei. Silti kirja on auttamatta yksi kalleimmista aarteistani.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Stoner
John Williams
1965 suom. 2015
306 s./ Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
William Stoner on maatilan kasvatti, joka päätyy opiskelijaksi yliopistoon ja lopulta saman laitoksen kirjallisuuden opettajaksi. Hän tapaa kiehtovan tytön, jota lopulta kosii ja joutuu katumaan koko loppuelämänsä hätiköityä päätöstään. Tytär on kuin valonpilkahdus kaiken keskellä, mutta lopulta äiti onnistuu erottamaan toisistaan rakastavan isän ja tyttären. Stoner rakastaa työtänsä, mutta yliopistomaailmassa pitäisi osata pelata muiden laatimien sääntöjen mukaan ja omapäisyydellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset.
Mikä kirjassa puhutteli?
Flunssasta johtuvan alakulon kaveriksi sopi täydellisesti Williamsin hieno Stoner. Kirjallisuus on täynnä kutkuttavia seikkailuja, suurta intohimoa, kaiken voittavaa rakkautta, kurjia elämänkohtaloita ja inspiroivia henkilöhahmoja. Stoner elää koko elämänsä varjossa, todelliset onnenhetket tuntuvat olevan harvassa. Realistina ei kannata kulkea pää pilvissä, haaveiden ei ole tarkoituskaan toteutua. Ja ennen kuin sitä huomaakaan, elämä alkaa olla ohi ja menneisyyden vääriä ratkaisuja on turha jäädä vatvomaan. Stonerin vaiheita ei voi kadehtia, mutta hänen elämäntarinansa todella kuuluu suurten amerikkalaisten tarinoiden joukkoon.
Päällimmäinen asia, joka jäi mieleen kirjan luettuani?
Vaikka Stoner tuntuikin elämänsä lopulla olevan sinut menneisyytensä kanssa, toivoisin silti itselleni enemmän kuin mitä hänellä koskaan oli. Haluan uskoa, että jokainen on oman elämänsä seppä, että jokainen voi vaikuttaa lopputulokseen.
1965 suom. 2015
306 s./ Bazar
Mitä tapahtuu ja kenelle?
William Stoner on maatilan kasvatti, joka päätyy opiskelijaksi yliopistoon ja lopulta saman laitoksen kirjallisuuden opettajaksi. Hän tapaa kiehtovan tytön, jota lopulta kosii ja joutuu katumaan koko loppuelämänsä hätiköityä päätöstään. Tytär on kuin valonpilkahdus kaiken keskellä, mutta lopulta äiti onnistuu erottamaan toisistaan rakastavan isän ja tyttären. Stoner rakastaa työtänsä, mutta yliopistomaailmassa pitäisi osata pelata muiden laatimien sääntöjen mukaan ja omapäisyydellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset.
Mikä kirjassa puhutteli?
Flunssasta johtuvan alakulon kaveriksi sopi täydellisesti Williamsin hieno Stoner. Kirjallisuus on täynnä kutkuttavia seikkailuja, suurta intohimoa, kaiken voittavaa rakkautta, kurjia elämänkohtaloita ja inspiroivia henkilöhahmoja. Stoner elää koko elämänsä varjossa, todelliset onnenhetket tuntuvat olevan harvassa. Realistina ei kannata kulkea pää pilvissä, haaveiden ei ole tarkoituskaan toteutua. Ja ennen kuin sitä huomaakaan, elämä alkaa olla ohi ja menneisyyden vääriä ratkaisuja on turha jäädä vatvomaan. Stonerin vaiheita ei voi kadehtia, mutta hänen elämäntarinansa todella kuuluu suurten amerikkalaisten tarinoiden joukkoon.
Päällimmäinen asia, joka jäi mieleen kirjan luettuani?
Vaikka Stoner tuntuikin elämänsä lopulla olevan sinut menneisyytensä kanssa, toivoisin silti itselleni enemmän kuin mitä hänellä koskaan oli. Haluan uskoa, että jokainen on oman elämänsä seppä, että jokainen voi vaikuttaa lopputulokseen.
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Pientä säätöä
Anna Perho
2015
159 s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Anna Perholle on sattunut ja vaikka mitä. Sählääminen on Perhon mukaan elämäntyyli ja hänen uusin kirjansa on kunnianosoitus tälle toiminnalle. Muistojen siivin suhataan New Yorkista Helsingin asematunneliin ja mafian mailta Ypäjälle.
Mitä pidin?
En olisi varmaan tullut tarttuneeksi kirjaan muuten, mutta satuin voittamaan sen Intagramin kilpailussa - ja onneksi voitin. Olisi mennyt viihdyttävä kirja sivusuun! Suhtauduin kirjan kolumnityyppisiin teksteihin samalla palolla kuin Anna-Leena Härkösen vastaaviin tuotoksiin. Tajusin tarttua kirjaan juuri oikealla hetkellä ja se viihdyttikin minua loistavasti toipuessani voimat vieneestä vatsataudista. Hetken aikaa sohvalla koomaileminen ei ollutkaan ihan niin tylsää.
Ajatuksia?
Meissä kaikissa asuu varmasti jonkunasteinen säätäjä. Olisipa kätevää, jos kaikilla olisi Perhon kirjoittajan taidot, näin saisimme kaikki kivasti omat vauhdikkaimmat ja järjettömimmät muistot talteen yksiin kansiin. Vaikka Perholle on tosiaan sattunut ja vaikka mitä, niin uskon, että lopulta aika lailla meille kaikille on sattunut kasa kertomisen arvoisia juttuja. Näin ollen on vaikea keksiä kenelle Perhon kirjaa ei voisi suositella: tuntuu, että samaistuminen ei voisi olla helpompaa.
2015
159 s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Anna Perholle on sattunut ja vaikka mitä. Sählääminen on Perhon mukaan elämäntyyli ja hänen uusin kirjansa on kunnianosoitus tälle toiminnalle. Muistojen siivin suhataan New Yorkista Helsingin asematunneliin ja mafian mailta Ypäjälle.
Mitä pidin?
En olisi varmaan tullut tarttuneeksi kirjaan muuten, mutta satuin voittamaan sen Intagramin kilpailussa - ja onneksi voitin. Olisi mennyt viihdyttävä kirja sivusuun! Suhtauduin kirjan kolumnityyppisiin teksteihin samalla palolla kuin Anna-Leena Härkösen vastaaviin tuotoksiin. Tajusin tarttua kirjaan juuri oikealla hetkellä ja se viihdyttikin minua loistavasti toipuessani voimat vieneestä vatsataudista. Hetken aikaa sohvalla koomaileminen ei ollutkaan ihan niin tylsää.
Ajatuksia?
Meissä kaikissa asuu varmasti jonkunasteinen säätäjä. Olisipa kätevää, jos kaikilla olisi Perhon kirjoittajan taidot, näin saisimme kaikki kivasti omat vauhdikkaimmat ja järjettömimmät muistot talteen yksiin kansiin. Vaikka Perholle on tosiaan sattunut ja vaikka mitä, niin uskon, että lopulta aika lailla meille kaikille on sattunut kasa kertomisen arvoisia juttuja. Näin ollen on vaikea keksiä kenelle Perhon kirjaa ei voisi suositella: tuntuu, että samaistuminen ei voisi olla helpompaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)