maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pientä säätöä

Anna Perho
2015
159 s./Otava


Mitä tapahtui ja kenelle?
Anna Perholle on sattunut ja vaikka mitä. Sählääminen on Perhon mukaan elämäntyyli ja hänen uusin kirjansa on kunnianosoitus tälle toiminnalle. Muistojen siivin suhataan New Yorkista Helsingin asematunneliin ja mafian mailta Ypäjälle.

Mitä pidin?
En olisi varmaan tullut tarttuneeksi kirjaan muuten, mutta satuin voittamaan sen Intagramin kilpailussa - ja onneksi voitin. Olisi mennyt viihdyttävä kirja sivusuun! Suhtauduin kirjan kolumnityyppisiin teksteihin samalla palolla kuin Anna-Leena Härkösen vastaaviin tuotoksiin. Tajusin tarttua kirjaan juuri oikealla hetkellä ja se viihdyttikin minua loistavasti toipuessani voimat vieneestä vatsataudista. Hetken aikaa sohvalla koomaileminen ei ollutkaan ihan niin tylsää.

Ajatuksia?
Meissä kaikissa asuu varmasti jonkunasteinen säätäjä. Olisipa kätevää, jos kaikilla olisi Perhon kirjoittajan taidot, näin saisimme kaikki kivasti omat vauhdikkaimmat ja järjettömimmät muistot talteen yksiin kansiin. Vaikka Perholle on tosiaan sattunut ja vaikka mitä, niin uskon, että lopulta aika lailla meille kaikille on sattunut kasa kertomisen arvoisia juttuja. Näin ollen on vaikea keksiä kenelle Perhon kirjaa ei voisi suositella: tuntuu, että samaistuminen ei voisi olla helpompaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa lukemisen arvoiselta kirjalta! Olen Härkösen kolumneista tykännyt tosi paljon ja Perhokin vaikuttaa erittäin huumorintajuiselta ihmiseltä. Täytyykin taas laittaa tämä kirjastolistalle.

    VastaaPoista
  2. Mulla on toi ehdottomasti lukulistalla sitten joskus kesällä kun on taas aikaa lukea. Tykkäsin myös Perhon Superarkea -kirjasta ja sählääminen on siinä määrin tuttu juttu päivästä toiseen, että uskoisin tämän kolahtavan aika lujaa:D

    VastaaPoista