perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kolme mieleenpainuvaa kotimaista

Vähän kotimaista kirjallisuutta vieroksuvana olen viime viikkoina ollut haltioissani, kun tieni on ristennyt jopa kolmen erityisen kirjan kanssa.

Lukukokemusten aikana ja välissä olen pohtinut äitiyttä ja lapsuutta, sitä miten kaikki ei läheskään aina mene niin kuin on etukäteen suunniteltu tai toivottu. Olen vuodattanut kyyneliä ja surrut erilaisia elämänkohtaloita: lapsettomia äitejä, yksin jääneitä isiä, orvoksi jääneitä lapsia, yksinäisiä äitejä, vanhemman rakkautta kaipaamaan jääneitä lapsia... Erilaiset näkökulmat antavat uutta perspektiiviä ymmärtää ihmisten vaikeita valintoja, "vääriäkin" sellaisia.

Syliin-romaani alkaa osastolta 42, paikasta jossa hoidetaan vaikeita raskauksia. Yhteen kietoutuvia tarinoita yhdistää se, että niissä ei eletä vaaleanpunaisen/sinisen vauva-arjen keskellä. Kirjassa käsitellään vanhemmuuden vaiettuja osa-alueita niin vaikeista raskauksista keskenmenoihin kuin lapsettomuudesta masennukseen ja äidin yksinäisyyteen. Äitiys muuttaa tavalla tai toisella koko elämän ja sen mitä itse on.

Vieraat-romaani on tosiaan myös episodiromaani, jossa kantavana teemana on vanhemmuus ja lapsuus. (Tämä tosin tulee ilmi vasta tarinan edetessä, en tarkoituksella lukenut kahta samoista kipeistä aiheista kumpuavia tarinoita). Senja päättää jaksavansa järjestää kutsut vaikeasta elämäntilanteestaan huolimatta. Kappale kerrallaan tutustutaan illan emäntään ja isäntään ja heidän vieraisiinsa. Mitkä valinnat ja kohtalonoikut ovat tuoneet itse kunkin tähän pisteeseen elämässä, näille illallisille? Kenen elämä muuttuu täysin illan jälkeen?

Romaanien jälkeen päätin jatkaa aiheen parissa vielä hetken ja tartuin ystäväni valokuvakirjaan Tyhjä syli. Kirja julkaistiin samoihin aikoihin kun oma raskauteni oli loppusuoralla enkä tuolloin muutamista yrityksistä huolimatta pystynyt avaamaan kirjaa. Halusin pitää omasta vauvakuplasta kiinni ja olla mahdollisimman tietämätön kaikesta siitä mikä vielä voisi mennä pahasti pieleen. Kaikille kirjoille on oma aikansa, ja Tyhjän sylin aika oli juuri nyt ja vuosien aikana tutuksi käyneet kuvat saivat vihdoin taakseen tarinat. Kirjaan on koottu kohtukuoleman kokeneiden naisten tarinoita. On varmasti sanomattakin selvää, että kirja riipaisee syvältä ja silmäkulmat kostuvat jo ensimmäisten sivujen aikana.


Mielettömän hienoja ja tärkeitä kirjoja kaikki yllämainitut kolme kirjaa. Jokaisessa on onnistuttu vangitsemaan osa naisen sielunmaisemasta maailman mustimmalla hetkellä.

Ina Westman
Syliin
2016
208 s./Kosmos

Helmi Kekkonen
Vieraat
2016
196 s./Siltala

Kaisu Jouppi
Tyhjä syli
2015
218 s./No Tofu Publishing


2 kommenttia:

  1. Vieraat luin just viime viikonloppuna, kypsyttelen vielä bloggausta mutta tykkäsin tosi paljon. Syliin oli myös hyvä lukukokemus, ilmeisesti viehätyn tällaisista episodiromaaneista. Tyhjä syli pitää vielä hankkia luettavaksi ja katsottavaksi, kuvia on toki tullut nähtyä jo useissa yhteyksissä, mutta yksissä kansissa kokonaisuus on aina toinen.

    VastaaPoista
  2. Vieraista pidin kovasti. Voimakas lukukokemus. Syliin pitäisi itsekin lukea, kiitos muistutuksesta! /Tiia

    VastaaPoista