100 naiskirjailijan kirjaa -lista CHECK!

Muutama vuosi takaperin julkaisin monien muiden kirjabloggaajien tapaan listan, jossa luettelin 100 naiskirjailijoiden kirjaa, jotka haluaisin lukea. Nyt on aika katsoa mitä oikeastaan tuli luettua ja mitkä kirjat jäivät ainakin toistaiseksi lukematta.

Peräti kymmenen kirjaa osoittautui kaikkien aikojen parhaiksi lukukokemuksiksi. Ei hassummin! Härkösen Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia, Atwoodin Orjattaresi ja Oatesin Blondi olivat kirjoja, joilta uskalsin odottaa paljon – kaikki suosikkikirjailijoideni kirjoja. Kallion Elokuvamuistin olin lukenut aikaisemmin, mutta halusin lukea sen uudelleen, harvinaista toimintaa minulta! Janssonin Taikatalvi sisälsi kaikki ne tarinat, jotka pienenä piirrettyjä tapittaessani olivat suosikkejani, joten ei ollut yllätys, että lukukokemus osoittautui niin tunnelmalliseksi. (1-5)

Paljon kehuttu Shriverin Poikani Kevin oli todella voimakas lukukokemus, mutta ei ole herättänyt halua tutustua kirjailijan muuhun tuotantoon. Lessingin Viides lapsi yllätti todella positiivisesti, en pitänyt Kultainen muistikirja –romaanista ja tartuinkin listalla olleeseen romaaniin vähän hampaat irvessä. Gerritsen Jääkylmässä oli perusjännäriksi aivan omaa luokkaansa oleva hyytävä tunnelma. En muista miten Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois ja Hillin The Woman in Black päätyivät listalle, mutta onneksi näin kävi, sillä Mähkän kirja on nykyään matkakirjasuosikkini ja Hillin tarina kamalin tietämäni kauhutarina, joka toimii niin kirjana kuin elokuvanakin. (6-10)

Moni kirja päätyi lopulta olemaan keskivertoa vaikuttavampi lukukokemus, sellainen joka jää muistiin pidemmäksi aikaa. Lundbergin Jää, Winmanin Kani nimeltä jumala ja Halttusen Syysvieraita ovat kaikki hienoja romaaneja, joita voi suositella laadukkaiden romaanien ystäville. Myös Le Guinin Maameren tarinat 1 osoittautui hienoksi fantasiasarjan aloitusosaksi. (11-14)

Listalle päätyi useampi jännäri ja luin niistä suurimman osan. Larsonin Uhrilahjaa muistelen lämmöllä vaikken siitä enää mitään muistakaan. Leonin Kuolema oopperassa oli todellinen yllättäjä ja herätti palavan kiinnostuksen rappeutunutta Venetsiaa kohtaan. Christien Kuolema Niilillä oli mukava lukukokemus – pitäisi muistaa tarttua jännityskuningattaren romaaneihin useamminkin. Luin myös Marklundin Prime Timen, Läckbergin Mantelintuoksua lumimyrskyssä, Jungstedtin Saaren varjoissa, Janssonin Jäljet lumessa, Bauerin Hautanummi ja Waltersin Ruumis jääkellarissa. Kyseiset jännärit olivat toimivaa kertaviihdettä, mutta vahvoja muistikuvia ei juurikaan jäänyt. Täydellisenä rimanalituksena pidin Cornwellin Ruumistarhaa, josta aika oli ajanut täydellisesti ohi. Pettymyksestä teki isomman se, että olin joskus haaveillut lukevani koko Kay Scarpetta –sarjan, mutta näköjään suunnitelma olisi kannattanut toteuttaa 15 vuotta sitten… Lukematta jäivät vain Slaughterin Sokaistu ja Alsterdalin Kadonneet, joihin ei löytynyt mielenkiintoa tarttua. Kotimaista kauhukirjallisuutta piti testata Vänskän romaanin muodossa, mutta senkin jätin nyt väliin. (15-27)

Edellisinä vuosina olen tehnyt useamman nojatuolimatkan. Suosikkejani olivat Tuurin Irlantilainen aamiainen, jossa oli ihana spesiaali tunnelmansa, Pihan Medicien naapurissa, joka sai haaveilemaan Italian maaseudusta sekä Demickin Suljettu maa, joka opetti asian jos toisenkin Pohjois-Koreasta. Karvisen Riisiä tiskin alta luin myös, mutta se oli yllättävän tylsästi kirjoitettu eikä oikein vetänyt. Villan Vanhan rouvan lokikirja oli koko kesän lainassa kirjastosta, mutta en saanut aloitettuakaan kirjaa. En usko tarttuvani kirjaan myöhemminkään. Eräänlaisena nojatuolimatkana voisi pitää myös Untinen-Auelin Luolakarhun klaani –kirjaa, jossa matkustetaan kivikaudelle saakka! (29-33)

Tietyin väliajoin on luettava tyttökirjallisuuden klassikoita. Listan myötä luin ensimmäistä kertaa Montgomeryn Sinisen linnan, Wilderin Pieni talo preerialla ja Smithin Linnanneidon lokikirja. Nautin kyseisistä romaaneista paljon ja lukuhetketkin onnistuivat sattumaan sään puolesta sopiviin tunnelmointipäiviin. Alcottin Tytöistä parhain ei päätynyt lempparikseni, mutta oli mukava lukukokemus kuitenkin. Brunettin Salainen puutarha puolestaan jäi tällä kertaa lukematta, mutta toivon lukevani sen joskus yhdessä tyttäreni kanssa, tosin siihen menee vielä useampi vuosi. (34-38)

Tämän päivän tyttökirjallisuutta puolestaan edustaa Simukan Jäljellä, johon toivoisin Lumikki-sarjan fanien muistavan tarttua ja Ahernin Tyttö peilissä, joka sisältää kaksi mielenkiintoista ja koskettavaakin novellia. Castin Marked, Meyerin Vieras, Stiefvaterin Väristys ja Gierin Rubiinipuna jäivät lukematta. Jossain välissä olin innostunut lukemaan nuortenkirjoja, mutta into lopahti myöhemmin ja oletan pärjääväni ilman näitä lukukokemuksia. (39-44)

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoja oli listalla useampi. Luin Lindgrenin Veljeni Leijonamieli (ehkäpä muutaman vuoden liian myöhään) ja Blytonin Five Go to Mystery Moor (Viisikko syö juuri niin paljon kuin muistelinkin). Mahyn Tähtien tytär, Traversin Maija Poppanen ja Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien kanssa jäi lukematta. Kaksi jälkimmäistä tulee toivottavasti luettua joskus tyttären kanssa. (45-49)

Listan novelleja tuli luettua yllättävänkin tunnollisesti, sillä en lähtökohtaisesti ole ollenkaan novelli-ihmisiä. Muistot kokoelmista ovat haalistuneet jo aika päiviä sitten, mutta muistan Raevaaran En tunne sinua vierelläni, Adichien Huominen on liian kaukana, Kekkosen Kotiin ja Kaukosen Vihkivedet tehneen vaikutuksen lukuhetkellä. Nopolan Matkustan melko harvoin jäi todella laimeaksi kuuntelukokemukseksi ja se onkin blogihistoriani ainoa lukemani (tässä tapauksessa kuuntelemani) kirja, josta en ole jaksanut tehdä postausta, koska kirjasta ei jäänyt yksinkertaisesti mitään sanottavaa. Verrosen Normaalia elämää jäi tällä haavaa lukematta, en oikein tiedä tulenko lukemaan kirjan kuitenkin joskus. Tykkäsin Verrosesta lukioikäisenä paljonkin, mutta jostain syystä innostus on laantunut. (50-55)

Luin useita amerikkalaisia lukuromaaneja, mutta vaikka ne tuntuivat siinä hetkessä ajavan asiansa, niin pitkällä aikavälillä henkilöhahmot tai heidän elämänsä käänteet eivät jääneet mieleen. Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, Tylerin Amerikan lapset, Stockettin Piiat, Kiddin Mehiläisten salaisuudet ja Bankin Nyt nappaa ovat kaikki enemmän tai vähemmän ihan-kivoja-kirjoja. Amerikassa liikuttiin myös Jaantilan Jenkkivuodessa, joka tarjosi mielenkiintoista ajankuvaa, muttei mennyt ihon alle niin kuin teininä. Pohjanoteerauksina olivat Harrisin Dead Until Dark ja Haydenin Viattomat. Lukematta jäi Mitchellin Tuulen viemää, sillä tiiliskiviprojekti oli lopulta sellainen mihin en jaksanut ryhtyä, kun elokuvaversio on niin tuttu. Päädyin myös katsomaan Picoultin Sisareni puolesta elokuvana. Laatukirjallisuuden puolelta Proulxin määrittelemätön teos ei kiinnostanut tässä hetkessä. Houstonin Kiitospäivän illallinen ja Eganin Aika suuri hämäys eivät houkutelleet tarttumaan kiinni. Plathin Lasikellon alla jäi myös lukematta. (56-69)

Brittiläiset ja irlantilaiset teokset olivat myös hyvin edustettuna listalla. Suosikkejani oli Koenin Mustat enkelit, Jamesin Syystanssiaiset, Fletcherin Meriharakat ja Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirja. Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita, Woolfin Mrs. Dalloway ja Gaskellin Crandfordin naiset eivät olleet niin hyviä kuin olin odottanut. Isompi pettymys oli Binchyn Silver Wedding, joka oli ihan höttöä. Kinsellan Shopaholic Abroad oli ihan viihdyttävä. Lukematta jätin Watersin Yövartion, joka ei vain yhtään kuulostanut kiinnostavalta tiiliskiviromaanilta ja Gabaldonin Muukalainen, johon perustuvaa sarjaa seuraan mieluummin tv:stä. Klassikoista en tähän hätään jaksanut tarttua Brontën Agnes kotiopettajar -romaaniin. (70-81)

Ranskalaisia teoksia oli muutama. Soucyn Tulitikkutyttö oli juuri niin karmaiseva kuin mitä teinivuosiltani muistinkin. Gavaldan Viiniä keittiössä oli mukavan sydämellinen kirja, kivaa vaihtelua vähän oudoille ranskalaisille kirjoille. Gallayn Tyrskyt jätin suosiolla kesken muutaman sivun luettuani, joten tämä kirjabloggaajienkin suosiossa ollut kirja jäi minulta kokematta. (82-84)

Matkakirjallisuuden lisäksi listalle päätyi useampi tietokirja, joiden oppia imin innoissani, mutta toisaalta ihan napakymppejä teokset eivät olleet. Schiffin Kleopatrassa oli paljon kiinnostavia yksityiskohtia, mutta se oli turhan raskaslukuinen. Tervon Jääkaapin henki oli muistelmateoksena ihan kiva välipalakirja, mutta olen lukenut nasevampiakin. Mazzarellan Illalla pelataan Afrikan tähteä oli tähän elämäntilanteeseen kiinnostava opus, mutta odotin kieltämättä enemmän. (85-87)

Kirjat sen kuin vähenee. Käsitelläänpä seuraavaksi kotimaisia teoksia. Mieleenpainuva lukukokemus oli Sinisalon Linnunaivot. Luin myös ensimmäistä kertaa Blomqvistin Maija-sarjan, josta ensimmäinen osa oli listallani. Hienoa ajankuvaa, mutta ei oikein mennyt ihon alle. Canthin Työmiehen vaimo taas herätti yllättävän paljonkin tunteita ollakseen ”vain” näytelmä. Lisäksi luin Hirvosen Kauimpana kuolemasta ja Landerin Tummien perhosten koti, mutta kumpikaan teoksista ei ole oikein jäänyt mieleen. Pulkkisen Vieras ja Fagerholmin Ihanat naiset rannalla olivat molemmat odotettuja lukukokemuksia, mutta en lopulta pitänyt kummastakaan, vaikka kirjailijoiden muut teokset ovat olleet mieluisia. Vauva-arkea aloitellessani oli hauska tarttua Hietamiehen Yösyöttöön. Kallaksen Sudenmorsian tuli myös luettua, sekä romaani- että näytelmäversiona. Runokirjoista luin Palanderin Maa muistaa matkustajan ja Harmajan Aamusateen maa. Pitkän vatvomisen jälkeen jätin lukematta Oksasen Stalinin lehmät ja Hämeen-Anttilan Sokkopeli. (88-100)


Lopullinen tulos siis 75/100. Tähän on tyytyminen! Miten teillä muilla menee listan kanssa, oletteko lueskelleet puoliaktiivisesti kirjoja vai onko koko lista jo historiaa?