Aamusateen maa

Saima Harmaja
toimitettu 1988
126 s./Kirjapaja Helsinki

Viimeisiä kirjoja viedään mitä tulee 100 naiskirjailijan kirjaa -listaan. Muistan, kun muutama vuosi takaperin pidin runoviikon eli luin mahdollisimman monta erilaista runokirjaa ja yhdessä kotimaisen runouden kokoelmassa oli muutama Harmajan runo ja vaikutuin. Kokemuksen myötä laitoin Harmajan lukulistalle ja vaikka kirjaan tarttuminen jäi ihan loppumetreille niin ihan mielelläni kokoelmaan tartuin.

No, pakko myöntää, että tällä kertaa Harmajan runot eivät iskeneet sitten yhtään. Aikaisemmin lukemaani kokoelmaan oli ehkä sitten sattunut valikoitumaan juuri ne minua puhuttelevat runot, mutta nyt en kyllä yhtään päässyt samalle aaltopituudelle nuorena kuolleen runoilijan tuotannon kanssa.

Jumala ja uskonnollisuus on todella vahvasti läsnä, minun makuuni ihan liikaa - enhän kuulu edes kirkkoon enää. Luonnon kuvaaminen on myös yksi Harmajan runouden kulmakivistä. Huomasin, että yllättävän moni runo kertoi inhokkivuodenajastani keväästä. Syksyisistä ja talvisista runoista yritin kovasti pitää, mutta mitään ei liikahtanut sisälläni. Myöskin vanhahtavat lauseet ja sanat tuntuivat oikein korostetusti hyppivän esiin tekstistä. Mutta, tulipahan luettua.

Lopuksi vielä ainoa runo, joka sykähdytti.


Armahdus
Keveät pilvet uivat
ylitse saaren sen.
Nurmella lempeällä
nukkuu ihminen.

Kaukana pauhaa meri,
mahtava, armoton -
joka sen ihmisen otti,
jonka oma se on.

Pieni ihminen itki,
purren hampaitaan.
Soutaen murtuvin sormin
suoraan kuolemaan.

Hyvä Jumala silloin
armahti vajoavaa.
Kantoi sylissänsä
saarelle vetten taa.

Keveinä saaren yli
pilvet liukua saa.
Uskollisesti pursi
rannalla odottaa.