Valo valtameren yllä

M.L. Stedman
2012 suom. 2013
422s. / Karisto

Olipa intensiivinen lukukokemus! Varsinkin kirjan jälkimmäinen puolisko tuli ahmittua aika lailla sydän rinnassa takoen, ja tällainen käytös ei ole ollenkaan luonteenomaista minulle!

Stedmanin esikoisromaanissa tutustutaan nuoreen pariskuntaan, joka elää eristäytyneellä majakkasaarella Australian rannikolla. Isabel ja Tom ovat yrittäneet usean vuoden ajan saada lasta, mutta viimeinenkin raskaus on päättynyt huonosti. Kun pian tämän jälkeen rannalle ajautuu soutuvene, jossa ainoa eloonjäänyt on pieni vauva, päätös on tehtävä nopeasti: ilmoitetaanko tapahtuneesta rannikolle sillä riskillä, että mahdollisesti orvoksi jäänyt lapsi joutuu kurjiin oloihin lastenkotiin vai pidetäänkö lapsi ja kasvatetaan hänet rakastavassa kodissa meren tyrskyjen keskellä.

Valo valtameren yllä on ollut ilmestymisestään asti lukulistallani, mutta mitä enemmän aikaa ehti kulumaan, sitä enemmän alkoi tuntumaan, ettei kirjaan välttämättä tulisi koskaan tartuttuakaan. Onneksi kirja kuitenkin tuli vastaan kun etsin kesäkuukausiksi lukemista kirjastossa, en olisi halunnut missään nimessä jäädä ilman tätä lukukokemusta, varsinkin kun kesäksi ei ole lukupinossa kovinkaan monta lukuromaania.

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että oma elämäntilanne saattaa vaikuttaa tarinan vetovoimaan enemmän tai vähemmän. Jonain muuna hetkenä Isabelin ja Tomin tarina olisi voinut vaikuttaa minusta liiankin dramaattiselta (vähän samaan tapaan kuin Kerro minulle jotain hyvää -elokuvasta on sanottu, että se on niiiin tehty itkettämään...), mutta nyt lukuromaanin teemat menivät ihon alle ja pääsin todella eläytymään äidinrakkauden koetuksiin unohtaen muun maailman. Ehdottomasti minulle yksi kirjavuoden kohokohdista.