Eve Hietamies
2010
383 s./Otava
Alkuvuodesta tuli useaan otteeseen valittua vääränlaisia kirjoja luettavaksi. Vihdoin löin hynttyyt yhteen Yösyötön kanssa ja ihan aito lukuilo palasi kehiin.
Muunkin tyyppiset tarinat olisivat varmasti toimineet tähän hätään, mutta Yösyöttö osui toki asian ytimeen nyt kun itsekin olen ollut edelliset kuukaudet kotona kohta nelikuukautisen vauvan kanssa. Vauva-arjen kuvailuun keskittyvä tarina onkin oivaa vertaistukea vaikka kovin erilaisista lähtökohdista vanhemmuutta lähestymmekin kirjan päähenkilön kanssa. Osaisin kuitenkin kuvitella, että tarina olisi ollut ihan mukaansa tempaava myös ilman tämänhetkistä elämäntilannetta.
Yösyötössä tutustutaan Antti Pasasen ja hänen Paavo-poikansa edesottamuksiin. Antti jää yllättäen yksinhuoltajaisäksi, kun hänen vaimonsa Pia häipyy kuvioista pian synnytyksen jälkeen. Miten toimittaja-isä selviytyy uusista haasteista koti-isänä?
Oli ihan hyvä ratkaisu jättää Hietamiehen kirjan lukeminen näihin päiviin, kirjahan on roikkunut lukulistallani jo useamman vuoden ajan. En kovinkaan usein valitse luettavaksi ihan näin kepeitä tarinoita (vaikka toki tässäkin kirjassa käsitellään elämän nurjaa puolta masennuksesta lapsen hylkäämiseen jne) vaan olen tottunut nauttimaan tämän tyyppiset tarinat elokuvallisessa muodossa.
Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä tulee varmasti luettua jossain vaiheessa, mutta taidan taktisesti jättää senkin juuri oikeaan hetkeen. Luulisin kuitenkin, että vanhemmuutta käsittelevät kirjat eivät vielä olleet tässä - mitäköhän muuta sitä lukisi vielä äitiysloman aikana? Muistan viihtyneeni mm. Tiikeriäidin taistelulaulun parissa hurjan hyvin. Saa vinkata, jos tulee joku kirja mieleen!
Inga Röningin Hippiäinen voisi olla tän elämänvaiheen kirja...
VastaaPoistaMuhun Yösyöttö ei oikein uponnut. Tuntui pitkitetyltä vitsiltä, johon oli tungettu kaikki vauvavuoden isikliseet. Mutta minähän tunnetusti olen vähän väärässä suosikkikirjojen kanssa.
Minäkään en yleensä tykkää kaikkien suosikkikirjoista:D Taidan olla harvoja suomalaisia, joihin esim. Mielensäpahoittaja ei ollenkaan uponnut:D
PoistaLuin tämän samanlaisessa elämäntilanteessa ja varsin viihdyttäväksi tämän koinkin. Muistan kuitenkin ajatelleeni, kuinka paljon rennommin ja ilman turhia hössötyksiä ja normeja vauvan hoidon voisi ottaa. Moni vitsi ei enää toiminut tai oli ehkä jo niin monta kertaa tosielämässä naurettu (hoidin jo neljättä omaa vauvaa). :)
VastaaPoistaSuosittelen Riina Katajavuoren Lahjat-kirjaa. Se osui edellisen äitiyslomani aikaan ja vein sitä myös äitiystäville lahjaksi (varmaan riesaksi asti, enkä tiedä, lukiko heistä ihanista sitä kukaan). Se ei ole näin kepeä, ja siitä tuli yksi suuria kirjarakkauksiani. Se kertoo siitä, miten tärkeiksi äitiystävät tulevat, kun on kotona vauvan kanssa.
Laitetaan kirja mieleen. Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista lukea vielä äitiyslomalla toinen jos kolmaskin kirja. Pidin Yösyötössä ehkä juuri siitä, että kerrankin tarinassa ei ollut mitään suuria teemoja, piilomerkityksiä, sukusalaisuuksia tms vaan ihan perusarkea. Tämä on omassa tapauksessani poikkeus sääntöön, koska yleensä en lue mielelläni liian realistisia tarinoita:D
PoistaMinä en tiennyt aikoinaan, että Tarhapäivä oli jatko-osa. Kuuntelin sen siis ensin ja sen jälkeen en ole osannut oikein tarttua tähän ekaan. Olen huono lukeman väärässä järjestyksessä.
VastaaPoistaTykkäsin kovasti, vaikka siinä naureskellaan jonkin verran juuri niille arvoille, mitä omien lasteni kanssa arvostin. Tai ehkä juuri siksi tykkäsinkin.
Tarhapäivä tulee varmasti luettua taaperoiässä olevan lapsen kanssa. Juu, ehkä onkin ihan avartavaa, että kirjoissa tulee vastaan erilaisia arvomaailmoja vaikka ne eivät osuisikaan yksiin oman kanssa.
Poista