Minna Lindgren
2013
302s./Teos
Mitä tapahtui ja kenelle?
Yli yhdeksänkymppiset ystävykset Irma ja Siiri ovat eläneet palvelutalo Ehtoolehdossa jo tovin. Aikaisempaan elämään kuuluneet ystävät ja sukulaiset ovat kuolleet jo aikoja sitten eikä kiireisellä nuoremmalla sukupolvella ole kalenterissa tilaa vierailuille. Vanhusten päivät kuluvat korttia pelatessa, punaviiniä nauttien, raitiovaunuilla ajellen ja kuolemasta puhuen. Arkeen saadaan kuitenkin yllättäen vipinää, kun palvelutalossa sattuu outo kuolema ja henkilökunnan toiminta alkaa vaikuttamaan epäilyttävältä.
Kirjan yllätysmomentti?
Odotin ratkiriemukasta tarinaa, mutta lopulta kirjan lukemisesta jäi ehkä kuitenkin vähän surumielinen olo. Toki yhdeksänkymppisten elämänilo, hetkessä elämisen taito ja hulluttelu hymyilyttivät, mutta kuitenkin mieleen jäi enemmän kummittelemaan vanhusten unohtaminen palvelukoteihin ja kaikki se negatiivinen mitä asiaan liittyy.
Mitä ajatuksia kirja herätti?
Voiko ihminen elää liian vanhaksi? Miksi kuoleman kanssa sinut olevaa vanhusta pidetään elämänhalun menettäneenä? Miksi pitkän iän saavuttaneita ihmisiä yritetään pitää elossa vielä ekstra-ajan kieltämällä kaikenlaiset nautinnot? Lääkitäänkö vanhuksia tarpeettoman paljon? Voiko palvelutaloissa elää myös hyvän vanhuuden?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti