lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lukumaraton kevään uutuuskirjoilla 8.-9.3.

Innostuin sitten minäkin taas lukumaratonista, mutta tällä kertaa hieman uusin kääntein.
---
Ensinnäkin päätin hyväksyä kirjapinoon pelkästään tänä keväänä ilmestyneitä kirjoja. Edellisistä lukuponnistuksista viisastuneena tiedän myös, että sivujen maksimimäärä 24 tunnin aikana hipoo noin 800 sivua, joten en ole valinnut lukupinoon kovinkaan pitkiä kirjoja. Ja koska kaikenlainen kiva puuhastelu menee tänä vuonna lukemisen edelle, on lukumaratonille uhrattavaa aikaa luultavasti vähemmän kuin aikaisempina kertoina, joten en välttämättä saa luettua edes 800 sivua. Alun perin oli siis tarkoitus viettää viikonloppu tiiviisti neljän seinän sisällä peiton alla, mutta löysinkin pian itseni ja mieheni suunnittelemasta tapas-iltaa ystäväpariskunnille. Perus.
---
Lukumaraton alkaa siis sitten, kun tapas-ilta päättyy. Ja koska maanantaina on taas työpäivä, en tule harrastamaan sen kummempia yökyöpelihetkiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten maraton voi tulla päätökseensä jo ennen kuin 24 tuntia on kulunut. Nyt jos koskaan mennään fiiliksen mukaan!
---
Kirjapinossa tällä kertaa:
Simukka - Musta kuin eebenpuu
Delacourt - Katseenvangitsijat
Raevaara - Laukaisu
Kannisto - Vapaana elämisen taito
Gavalda- Lempi ei ole leikin asia
Pöyliö - Pölynimurikauppias
---
Päivitystä luvassa tähän samaan tekstiin, kunhan päästään käyntiin. Jännää!:)
---
Klo 23.00 Lukumaraton alkaa. Luonnollisestikin valitsen pinosta Raevaaran Laukauksen, jossa on vain 120 sivua. Saisinkohan luettua sen jo tämän illan aikana...?
---
Klo 00:40 ja olen kuolemanväsynyt. Kirja on edennyt 60 sivua, tarina vetää hyvin, mutta olen yksinkertaisesti maailman hitain lukija. Kaikenlaista muuta pyörii myös päässä, on yllättävän vaikea irrottautua kaikesta äkkiseltään. Huomenna jatketaan uusin voimin.
---
Klo 10:00 ja lukeminen jatkuu huonosti nukutun yön jälkeen. Pientä päänsärkyäkin ilmassa, ehkä muutama lasillinen liikaa eilen tapas-illan aikana? Nyt naaman pesuun, teekupin tekoon ja eilisillan tarjoilun rääppimiseen. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!:D
---


Klo 11:15
Tiina Raevaara - Laukaisu
120 s./Paasilinna 2014
Aikaa lukemiseen kului 2 h 55 min
***
Kerkon ja Pauliinan yhteiselämä on suistunut raiteiltaan jo vuosia sitten. Eräänä päivänä Pauliina herää keskellä kurjaa elämänsä ja päättää pelastaa itsensä ja lapsensa Kerkon kaikkinielevän synkkyyden maailmasta.
***
Lukukokemus oli todella intensiivinen. Raevaaran pieni kirja paljastaa, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu - kertaa .hetkiä, sanoja ja tunnetiloja ennen perheenjäsenen murhaa. Kaikki oleellinen on saatu mahdutetuksi kirjan kansien väliin: kaikki se järjettömyys, rakkaus, epätoivo, välinpitämättömyys ja raivo. Suosittelen! Tiina Raevaarasta on pikkuhiljaa kehkeytymässä yksi suomalaisista suosikeistani.


---
Klo 11:30 ja seuraavaksi vuorossa Pöyliön Pölynimurikauppias. Katsotaan miten kotimaiseen kirjallisuuteen painottuva maratonista lopulta tuleekaan... Vastoinkäymisistä voisin mainita nettiyhteyden hetkittäisen katkeamisen, Bloggerin rivinmuodostusongelmat, jotka pakottavat iskemään *** ja --- merkkejä rivien väleihin, jotta rivikorkeus ei heittäytyisi vallan mahdottomaksi. Lisäksi pieni jumitustila kirjoittamisen suhteen. Olisin halunnut sanoa Laukauksesta niin paljon enemmän ja paremmin, niin hieno kirja se kaikessa vähäeleisyydessään on, mutta seuraava kirja odottaa jo ja jumitustilan ohimenevyydestä ei ole takeita..
---


Klo 16:00
Sari Pöyliö - Pölynimurikauppias
166 s./Atena 2014
Aikaa lukemiseen kului 3h 30 min
***
Novelleja äideistä ja heidän tyttäristään. Kokoelman huumorista muistui mieleeni Claire Castillionin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli, joka myöskin käsittelee äitejä ja tyttäriä. Kotimaisessa versiossa tarinat eivät ole ihan niin pitkälle vietyjä ja kieroutuneita, mutta kaikenlaisia elämänkohtaloita kyllä tulee vastaan!
***
Kokoelma oli kovastikin mieleeni, yllättävä ja suorasanaisesti kirjoitettu ja silti jotenkin sympaattinen. Vaihtuvat tarinat sopivat hyvin maratonille, vaikka toisaalta novellien välillä piti hetken aikaa puuhastella jotain muuta (käydä jääkaapilla!), jotta mieli olisi vastaanottavaisempi vaihtuvalle tarinalle. Joka tapauksessa tykkäsin - paljon!


---
Klo 16:15 ja pikkuhiljaa uuden tarinan valitseminen kyseessä. Maratonia on kulunut 17 tuntia, joista olen lukenut 6h 30 minuuttia ja olen edennyt etananlailla. 286 sivua on tullut tarvottua eteenpäin. Yöunet vaativat osansa ja kesken päivän oli pakko ottaa särkylääkettä ja käydä pienillä päiväunilla, jotta päänsärky helpottaisi. Illalla olisi vielä luvassa juoksulenkkiä, venyttelytuntia, saunomista ja itsetehdyillä pitakebabilla herkuttelua, joten aikaa on korkeintaan yhdelle kirjalle. Lopullinen valinta tehtiin Gavaldan ja Simukan kirjojen välillä. Päädyin Musta kuin eebenpuu -kirjaan, sillä Gavaldan kirja olisi tähän väliin ollut tunnelmaltaan ehkä liian samankaltainen kuin edelliset kaksi luettua kirjaa.
---


Klo 22.00
Salla Simukka - Musta kuin eebenpuu
192 s./Tammi 2014
Aikaa lukemiseen kului 3 h
***
Lukumaratonin päättää Simukan Lumikki-trilogian päätösosa. Ja hyvä päätös tarinalle se onkin! Kaikki kolme osaa ovat olleet toisiinsa nähden kovin erilaisia, mutta muodostavat silti eheän kokonaisuuden. Loistava nuorten kirjasarja, jota ei voi kuin suositella.
***
Päivän viimeiseksi kirjaksi Musta kuin eebenpuu oli hyvä valinta. Henkilöhahmot ja tarinan kehys olivat jo tuttuja, kirjan taitto väsyneitä silmiä hellivä ja juoni tarpeeksi vauhdikas ja mielenkiinnon herättävä. Lumikki on saanut viimeisessä osassa vainoojan, joka tietää  tytön menneisyydestä hämmentävän paljon. Entä onko muistikuvat siskosta todella totta vai mielikuvituksen temppuilua?


---
Ah, maratonrutistus on ohi! Kovin kirjapainotteisesta päivästä ei tosin voi puhua, sillä enhän käyttänyt edes puolta päivää kirjojen ahmimiseen. Kirjojen kanssa kului aikaa 9 tuntia ja 30 minuuttia ja luin päivän aikana 3 uutuuskirjaa. Ja itse asiassa tunti jäi vuorokauden lukuajasta kokonaan käyttämättäkin.
---
Sivuja tuli kahlattua läpi 478, joten tunnissa luin noin 50 sivua eli lukuvauhtini on ollut äärimmäisen hidas. Kai sen voi osaltaan selittää sillä, että päänsärky vaivasi aamusta lähtien ja tietynlainen raukeus hidasti tahtia entisestään. Toisaalta taas kaikki kolme kirjaa olivat äärimmäisen helppolukuisia ja mukaansa tempaavia, joten kovinkaan suuresta aivojumpasta ei ollut kyse, vaikka osittain raskaitakin aiheita kirjoissa käsiteltiin, joten olisi luullut, että tahti olisi ollut kovempi.
---
Vaikka toisaalta kismittää noinkin huonot maratontulokset, niin tämäkin kirjafiilistely käy aika hyvin yksiin vuoden teemani kanssa: enemmän kaikkea muuta, vähemmän kirjoja. Ja sehän nimenomaan toteutui maratonin suhteen:) Ja kirjavalinnat olivat suorastaan loistavia jokainen, todella hyvä tuuri senkin suhteen!
---
Kiitos ja hyvää yötä!

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut listaltasi kolme: Musta kuin eebenpuu, Katseenvangitsijat ja Laukaisu. Musta kuin eebenpuu tuli ahmaistua puolessatoista tunnissa, joten se on varmasti hyvää maratonainesta. Katseenvangitsijat ei ihan ollut minun kirjani, mutta toivottavasti pidät enemmän, jos sen päädyt lukemaan. Laukaisu oli myös väkevä lukukokemus, vaikka en täysin ihastunutkaan. Lempi ei ole leikin asia on lukulistalla. Tsemppiä maratonille! Jään mielenkiinnolla seuraamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luullakseni Musta kuin eebenpuu tulee lukuun maratonin aikana. Katseenvangitsijat tuntuu tällä hetkellä siltä, että en siihen välttämättä tartu. Varsinkin Pölynimurikauppias kiinnostaa.

      Poista
  2. Tsemppiä vielä iltaan! Minun lukumaratonini etenisi varmasti tosi hitaasti, olen itsekin hidas ja suht keskittymiskyvytön lukija. Pitäisi varmaan lukita itseni huoneeseen, jossa ei olisi mitään muuta kuin niitä luettavia kirjoja (+ ruoka, juoma ja vessa ois varmaan ihan kivat lisät myös), jotta keskittymiskyky pysyisi huipussaan. :D

    Minullakin on kirjapinossa odottamassa tuo Katseenvangitsijat. En tosin odota pitäväni siitä niin paljon kuin kirjailijan edellisestä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla jäi nyt se Katseenvangitsijat kokonaan lukematta. Palautin sen jo kirjastoonkin ja voi hyvinkin olla, että en sitä lopulta koskaan luekaan... Onnen koukkuja ei lopulta ihastuttanut niin paljon, että ehkä kirjailija ei olekaan minulle se oikea...

      Poista
  3. Mukava maratonpostaus! Olen itse varovasti alkanut harkita, pitäisikö lukumaratonia kokeilla, vaikka ajatus on pitkään tuntunut aika vieraalta. Kiva kuulla, että muutkin hitaasti lukevat uskaltautuvat maratonille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli vielä ensimmäisellä kerralla se harhakäsitys, että olisin lukijana edes keskinopea. Yllätyin miten nopeasti muut lukevat, kun itselle oma vauhti on oma vauhti, enkä voi sitä yhtään nopeuttaa, muuten menisi suorittamiseksi. Joten nyt kun tiedän, ettei kannata kurotella tähtiin tavoitteiden kanssa, niin hidas maraton on oikein kiva juttu elämässä:)

      Poista
  4. Höh, meni maratonisi ihan ohi viikonloppuna! En tosin ehtinyt juurikaan koneen ääressä olla (kerrankin), joten se ehkä selittää.

    Mutta hauska teema sulla oli ja kivaa, että luit Laukaisun ja pidit siitä. Ja huippua, että maraton innostaa, mustakin se on aivan mainiota.

    VastaaPoista
  5. Juu, vaikka vähän väsynyttä lukemista olikin, niin kiva sunnuntai kuitenkin:) Ja onneksi laatu korvasi hyvin määrän:)

    VastaaPoista