keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Syysvieraita



Elina Halttunen
2012
288 s./Teos


Aili eli neljänkymmenen vuoden ajan Oskari Falkin rinnalla toisena naisena. Yhteiset vuodet olivat kaunista aikaa molempien elämässä, vaikka surulta ei voitukaan välttyä eikä toiset ihmiset aina heidän onneaan ymmärtäneet tai hyväksyneet. Aili on kuitenkin saanut vanheta yksin, Oskarin kuolemasta on jo vuosikymmeniä, ja nämä pitkät vuodet Aili on viettänyt ystävineen erilaisissa kulttuuririennoissa ja matkoilla. Pankin holvissa, sinetillä varustetussa kirjekuoressa odottaa salaisuus, jonka Aili haluaisi tuoda julki ennen kuin hänestä aika jättää. Mitä Falkin perheen ja Ailin välillä oikein tapahtui sotavuosina?

Ihastuin tähän kirjaan heti ensimmäisiä rivejä lukiessani. Tarinassa on tunnelma kohdallaan, kiinnostavia kultturelleja henkilöitä ja samaistuttava päähenkilö. Halttusen kirjoitustyyli toi minulle mieleen Riikka Pulkkisen, tarina oli kirjoitettu kauniisti ja useat sanavalinnat olivat runollisia. Kirjoitustyyli tosin muuttui tarinan edetessä: Ailin ja Oskarin yhteisistä vuosista kerrottaessa tunnelma oli viipyilevä, samoin kirjoitustyyli. Kun kirjassa alkoi ns. tapahtumaan, tekstikin muutti pelkistetymmäksi. Lukunautintoa tämä ei kuitenkaan latistanut.

Tarinassa Aili tulee mukavan lähelle. Meillä on vuosia ja vuosia välissämme, enkä voi täysin ymmärtää sitä, kuinka onnelliseksi Aili elämänsä Oskarin kanssa kokee, vaikka ei olekaan koskaan voinut elää tämän kanssa ns. normaalia arkea. Ailin mielipiteet kuitenkin uskoo, ja hänen vierellään kaikki nämä vanhuuden vuodet ollut ystävä Edith tasapainottaa hienosti kipakalla luonteellaan Ailin tasaisuutta. Muista henkilöhahmoista en juuri välittänyt, mutta Marian kovia kokeneen serkun kohtalo suretti, Oskarin lapsenlapsenlapsen paras ystävä puolestaan ihastutti tarkkanäköisyydellään. Keskityin kuitekin lukijana Ailiin, koska koin että tämä on nimenomaan hänen tarinansa.

Syysvieraita on kirja, jota en halua lähteä ruotimaan liikaa. Lukukokemus oli mieluinen ja henkilönä Aili pysyy mielessä kauan.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

3 kommenttia:

  1. kirjalla on jo houkuttava nimikin...tulee jotenkin mieleen Maevy Binchy...

    Elinasta oli iso artikkeli just jossain lehdessä, saattoi olla Iiris, jota serkkuni minulle kantaa. Paljon kivaa hänestä ja perhestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä mukava kirja syksyyn, tunnelmaltaan oikeanlainen. Hieman haikea ja vähän surullinenkin, vaikkei sitä alleviivattukaan. Kerroin kirjan herättämistä fiiliksistä työkaverille, ja hän ihmetteli, että ai se oli niin hyvä, oli luullut "mummojen kirjailijaksi":) Minulle Elina Halttunen ei sanonut mitään ennen tämän kirjan takakansitekstin lukemista, joten odotuksiakaan ei ollut...

      Poista
  2. Kannessa on jotain sellaista hienoa, että tekisi mieli lukea. Ja tietenkin tarinakin kuulostaa ihan kiehtovalta. No, jälleen kerran, katsotaan jos tässä elämässä ehtii.

    VastaaPoista