sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Majakanvartija


Camilla Läckberg
2009 suom. 2012
501 s./Gummerus


Yön kauheuksien jälkeen Annien ja tämän pojan on paettava kiireesti. Ainoa paikka, jossa Annie uskoo olevansa turvassa, on hänen lapsuudenaikainen kotinsa pienellä majakkasaarella Fjällbackan saaristossa. Sarjan aikaisemmista osista tutut kyläläiset ovat pikkuhiljaa toipumassa hautajaisista, joihin edellisen osan auto-onnettomuus valitettavasti johti. Ilon aiheitakin on, sillä turismin odotetaan nousevan huippuunsa, kun ylellinen kylpylä vihdoin viimein valmistuu. Pian järkyttävä murha ravisuttelee pientä kylää, ja monen elämä tulee muuttumaan.

Olin aluksi jopa närkästynyt siitä, miten takakansitekstissä hehkutettiin Majakanvartijan olevan Läckbergin paras romaani. Olen itse liputtanut Kivenhakkaajan puolesta enkä rehellisesti sanoen ole uskonut kirjailijan pystyvän parempaan. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että Majakanvartija on parempi kuin entinen suosikkini. Muistan ahdistuneeni Kivenhakkaajassa olleesta menneisyyteen sijoittuneesta tarinasta, mutta tällä kertaa reagoin vielä vahvemmin ja pidempään. Annie ja aikaisemmin majakkasaarella asuneet henkilöt ja heidän kohtalonsa jäivät mieliin kummittelemaan moneksi päiväksi. Surumielisyys ja Läckberg on minulle ihan uusi kokemus, olen tosiaan pitänyt hänen tarinoitaan viihdyttävinä, mutta en juurikaan koskettavina.

Sanotaan kuitenkin vielä, että fiilistelyni kirjan suhteen liittyy pelkästään tarinoihin, joita kirjalla oli tarjottavanaan, eli tällä kertaa väkivaltaa tavalla tai toisella kokeneisiin naisiin, EI Fjällbackan kylän asukkaisiin. En mene niin pitkälle, että sanoisin kyllästyneeni täysin Patrikiin, Ericaan, Göstaan, Annikaan, Martiniin, Mellbergiin ja kumppaneihin, mutta en myöskään lue tätä sarjaa saadakseni selville heidän uusimmat kuulumiset. Olen kiintynyt heihin yllättävän vähän, ottaen huomioon että Majakanvartija on kuitenkin jo seitsemäs heitä käsittelevä kirja. En ole niinkään ärsyyntynyt henkilöhahmoihin vaan kirjailijaan, joka päättää jatkuvasti korostaa henkilöhahmoissaan samoja luonteenpiirteitä. Toistaiseksi Martin on se entinen häntäheikki, joka on nykyään onnellisessa parisuhteessa, mutta tuntee olevansa hieman aliarvostettu kollegojensa parissa. Patrik palvoo perhettään, mutta tempautuu aina tekemään liikaa töitä läheistensä kustannuksella, kun taas Erica on vain niin samperin utelias, että joutuu joka kerta vaaraan työntäessään nenänsä muiden asioihin jne. Samat kuviot kertautuvat kirjasta toiseen, joten ei, en todellakaan rakasta Läckbergin sarjaa hänen vakituisen henkilökaartinsa takia.

Muutamia blogiarvosteluja olenkin jo ehtinyt vilkaisemaan, ja olen yllättynyt miten moni on huomauttanut, että tarinaan oli tällä kertaa ympätty turhan monta sivujuonta. Itseäni seikka ei harmittanut kirjaa lukiessa, mutta näin jälkikäteen on minunkin todettava, että kyllä, sivujuonia on monta eikä niitä kaikkia olisi välttämättä tarvittu. Kaikki pikkutarinatkin koin erittäin mielenkiintoisiksi, joten olen tyytyväinen, että ne kaikki päätettiin sisällyttää kirjaan. Eniten surkuttelin Annien kertakaikkisen pieleen mennyttä elämää, mutta ahdistusta herätti myös se, miten moni joutui hänen takiaan vielä kärsimään.

Viisi tähteä ja papukaijamerkki Läckbergille!


Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja piipahdan jälleen kerran dekkarin voimin Ruotsissa.

6 kommenttia:

  1. Haa, mäkin luin tämän juuri eilen loppuun! En jaksa blogata tästä, mutta kommentoida jaksan. Tämä oli minustakin oikein hyvä, sillä ihme ja kumma: EN ärsyyntynyt Ericasta melkein ollenkaan. Outoa. Yleensä jo hänen ensimmäinen ilmaantumisensa kirjaan kuin kirjaan saa verenpaineen nousemaan. :D

    Annien tarina on hienosti rakennettu ja jäi minunkin mieleeni. 1800-luvun stoori oli myös ihan kiinnostava, joskin minusta siinä oli vähän epäuskottavuuksia... tai en tiedä, mutta jokin hiersi. Sopi kuitenkin mukaan oikein hyvin. Sen sijaan kylpyläosio tuntui hieman kummalliselta tai pikemminkin ylimääräiseltä.

    Mutta kaiken kaikkiaan olen päässyt yli Läckberg-kyllästymisestäni. Jossain vaiheessa nappaan mukaan Perillisen, joka minulta jäi huomaamatta väliin (tajusin sen Merenneitoa lukiessani). Ainakin tämä Majakanvartija auttoi lukujumiin, joka on hieman vaivannut viime viikkoina.

    Ja kansi on aivan tajuttoman upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua alkoi ärsyttämään E silloin, kun mainitsit ensimmäisen kerran, että hän ärsyttää sinua:D En ehkä ensimmäisiä Läckbergin kirjoja lukiessa tajunnut, miten paljon tilaa poliisivoimatkin kirjassa saavat, olin niin huumautunut murhatarinoista. Nykyään huomaan liiankin tarkasti, kun vakituisia henkilöitä kuvaillaan jatkuvasti samalla tavalla.

      1800-luvun stoorin jo hieman arvasinkin, kun majakanvartijat eivät juuri naispuolisen henkilön kanssa halunneet olla. Suunnatonta vihaa en kuitenkaan pystynyt ymmärtämään. Minua jäi myös kaihertamaan mikä majakanvartijan isä oli miehiään, kun häntä kovasti pelättiin, eikä miehen tätikään suostunut hänestä mitään kertomaan.

      Ihan kiva, ettei Läckbergiltä ole ihan vähään aikaan tulossa uutta kirjaa, tässä ehtii hyvin herätellä pientä ikävääkin hänen kirjoihinsa:)

      Poista
  2. Jes, viisi tähtöstä minäkin tälle antaisin :) Taidan olla kyllä enempi koukussa näihin tyyppeihin kuin sinä. Myönnän, että Erika on alkanut pidemmän päälle ärsyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En juurikaan välitä dekkareissa murhien selvittelijöistä tai heidän henkilökohtaisesta elämästään. Kaikkein pahinta on, jos selvittelijöiden kesken herätellään pientä romantiikkaa. Se on aina jotenkin todella uuvuttavaa:D Ja esim. John Verdonin kirjoissa paisuva aviokriisi kyllästytti jo ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa:D

      Poista
  3. Erica ärsyttää minua;-)

    Minusta Läckbergin Mereneito on yksi elämäni parhaist jännitysromaaneista. Majakanvartija ei minulla yllä samaan. Mutta...tässä kirjassa Camillan lahjakkuus tulee jälleen esiin siinä, miten hienosti hän kuvaa 'vainajat joukossamme'. Jonkun vähemän lahjakkaan kirjoittajan kynästä tuo asia olisi saattanut virrata kömpelöänä, jopa absudina, mutta Läckberg vetää pisteet kotiin.

    Minäkään en kovin koukutu tutkijoihin. Koska luen aika monta dekkaria vuodessa tuo vakihenkilöihin koukutus ja heidän elämänsä seuraaminen alkaa tuntua puuduttavan keinotekoiseltä. Se on jo kaluttu luu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että juuri Erica ärsyttää "kaikkia":D Itse odotan sitä päivää, kun Mellberg eroaa virastaan syystä tai toisesta. En jaksa enää yhtään romaania, jossa Mellberg jää asemalle pitämään tönöä pystyssä, kun muut paiskivat hommia, koska "onhan se tärkeää, että joku on vastaamassa toimittajien visaisiin kysymyksiin". Enkä jaksa enää yhtään romaania, jossa Mellberg sitten vastaan noihin visaisiin kysymyksiin ja onnistuu pilaamaan koko tutkinnan hölmöilyillään. Huoh:D

      Poista