torstai 20. syyskuuta 2012

Nälkävuosi




Aki Ollikainen
2012
141 s./Siltala


Aki Ollikaisen esikoisromaani esittelee lukijoille vuoden 1867 nälkää näkevän Suomen. Pitkä talvi ja tuhoutuneet sadot johtavat siihen, että pienen Mataleenan perhe lähtee tien päälle kerjuulle, niin kuin niin moni muukin perhe joutui tekemään tuona kurjuuden vuonna. Tavoitteena nälkäisillä on saavuttaa Helsinki, jossa levähtää hetki ennen kuin matka jatkuu Pietariin, jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä puutteesta.

Nälkävuosi on hieno kirja, jonka tarina todella menee ihon alle. Minä näin jopa painajaisia kirjasta, joka on todella harvinaista. Tämän kirjan kanssa koen olevani kirjabloggaamisen vaikeuden ytimessä: olen juuri lukenut niin vaikuttavan kirjan, ettei sanoja oikein löydy. Suosittelen jokaista lukijaani tarttumaan tähän kirjaan ja viettämään muutaman tovin Mataleenan perheen parissa. Tekee kummalla tavalla hyvää sielulle lukea sydän syrjällään vaikeuksista, joita Suomen kansa on aikoinaan joutunut kokemaan.

Hämmennyin muuten, kun huomasin että tietokirja, joka on äskettäin ilmestynyt, ja joka myöskin kertoo nälkävuosista, liittyykin 1600-luvun nälkävuosiin. Kumpaakohan aikaa yleensä tarkoitetaan, kun puhutaan Suomen nälkävuosista? Niin tai näin, myös tietokirja kiinnostaisi!

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja korkkaan alakategorian esikoiskirjailijat. Nälkävuosi voi hyvinkin olla kotimaisen kirjallisuuden saralla lukuvuoteni mieleenjäävin teos, todellinen kultakimpale siis.

8 kommenttia:

  1. Minustakin tämä oli hieno. Todella hieno. Olen koettanut levittää kirjan "ilosanomaa" niin laajalle kuin mahdollista, ja ainakin parin vähemmän kaunokirjallisuutta lukevan ihmisen tiedän tarttuneen tähän ja vaikuttuneen syvästi.

    Suomen nälkävuosista puhuttaessa viitataan yleensä nimenomaan juuri tuohon 1860-luvun katastrofiin. Aiemmat, kuten 1600-luvun loppu, lienevät vähemmän tutkittuja ja tunnettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin levittää kirjan ilosanomaa, olen välillä pysähtynytkin miettimään, että kenelle voisin siitä kertoa - jos asiakkaita ei oteta lukuun, mutta toistaiseksi en ole vielä keksinyt oikeaa ihmistä. Tutut lukevat kuitenkin yllättävän vähän.

      Taidanpa lähiaikoina tarttua myös tuohon 1600-luvun kriiseistä kertovaan tietokirjaan, aihe kiinnostaa sen verran! Ja jos onnistuisin pitämään hyvän vauhdin näissä tietokirjoissa, niin en aina onnistuisi välttelemään niitä niin monia kuukausia.

      Poista
  2. Itse jotenkin automaattisesti ajattelen tarkoitettavan tätä 1860-luvun vuosia, jos nälkävuosista puhutaan. Toki vastaavia suuria nälkävuosia on ollut aiemminkin, mutta tuo epidemia oli niistä viimeisin.

    Tämä pitäisi lukea, odottelen että tulisi kirjastossa vastaan.

    Hyvä arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unni! Toivottavasti tulet nauttimaan kirjasta vähintään yhtä paljon kuin minä.

      Poista
  3. En tiedä kykenisinkö lukemaan tuota, nuo asiat menee juuri niin ihon alle, kuten sanoit! Jotenkin niin surullista ja repivää=(. Aihe on kuitenkin mielettömän kiinnostava, kylmät väreet vaan kulkee selässä. Luulisin, että nälkävuosilla tarkoitetaan juuri tätä jälkimmäistä pätkää, eli kirjan käsittelemää aikaa? Varmaan tuolloin 1600-luvulla on ollut sitten se edellinen nälänhätä, hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumat kirjassa olivat juuri niin surullisia ja repiviä kuin osasit arvaillakin. Toisaalta tunteeseen ei jäänyt vellomaan kovin pitkäksi aikaa, koska aina kurjuudessa elävien tarinan katkaisi Helsingissä asuvien hyvin toimeentulevien veljesten arjen kuvailut.

      Poista
  4. Minulla jotenkin sekoittui nuo vuodet ja olin luulossa, että tämä kertoo 1600-luvusta. Olen seuraillut lehdistä tuon tietokirjan arviointeja ja sekin on ollut mielessä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tartun nyt ehdottomasti myös tuohon tietokirjaan, kun se kerta kätevästi vielä kertoo toisesta ajasta. Vaikka ihan sama vaikka kertoisi samastakin. aihe on niin kiinnostava, että ei se mitään haittaisi, vaikka toistoa olisikin havaittavissa.

      Poista