Ali Shaw
2009 suom. 2011
393 s./Atena
Tyttö joka muuttui lasiksi näkyi blogeissa varsin tiheään tahtiin muutama vuosi takaperin ja päätyi silloin minunkin lukulistalle. Muistaakseni tarina ei vakuuttanut kovinkaan monta kirjabloggaajaa, mutta en kai ehkä oikein tahtonut uskoa, että kyseinen aikuisten satu voisi osoittautua pettymykseksi.
Parin vuoden sisään kirjallisiin kokokohtiin on kuulunut Alaskan karun luonnon keskelle sijoittuva Lumilapsi, tunnelmallinen ja kauniisti kirjoitettu aikuisten satu. Tällekin talvelle kaipasin vähän maagisempaa tunnelmaa ja ajattelin vihdoin tarttua Shawn teokseen.
Tyttö joka muuttui lasiksi kertoo Ida Maclairdin eriskummallisen tarinan. Paljon maailmaa nähnyt Ida päätyy takaisin St Hauda's Landin saariryhmälle, kun hän huomaa muuttuvansa pikkuhiljaa lasiksi. Saarella tyttö tapaa Midaksen, nuoren miehen, joka harrastaa mustavalkoisia valokuvia ja työskentelee kukkakaupassa. Yhdessä he yrittävät selvittää mikä lasittumisen aiheuttaa ja voiko sen etenemisen pysäyttää. Tutkimusten edetessä selviää, että saariryhmällä tapahtuu yhtä jos toistakin kummaa.
Kirja ei lunastanut odotuksiani, harmi vaan. Tarina oli välillä yllättävänkin pitkäveteinen ottaen huomioon että kyseessä oli kuitenkin maagisia elementtejä sisältävä kertomus. Tarinan lähtökohdista ja ylipäätänsä kantavasta ideasta olisi saanut mielestäni kiinnostavammankin kokonaisuuden. Pidin kuitenkin tarinan melankolisesta yleistunnelmasta: Shaw marssittaa tarinan edetessä estraadille toinen toistaan surullisempia ihmiskohtaloita, tehden sen miellyttävän vähäeleisesti.
tiistai 26. tammikuuta 2016
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Brooklyn
Colm Tòibìn
2009 suom, 2011
313 s./Tammi
Taas yksi kirjalistoilla pienen ikuisuuden roikkunut teos on saatu luettua. Pitkä odotus ei valitettavasti tehnyt lukukokemukselle hyvää (vaikka en sinänsä hirveän suuria odotuksia ehtinytkään latoa kirjalle...), sillä tarina osoittautui lopulta pettymykseksi.
Eilis Laceyn isosisko haluaa tälle mahdollisuuden parempaan elämään, joten nuori nainen päätyy monien muiden irlantilaistyttöjen tapaan New Yorkiin. Eletään 1950-lukua ja nuorilta naisilta odotetaan siveellistä käytöstä suurkaupungissa. Tutun papin kautta Eilis saa oman huoneen asuntolasta, jota pitää irlantilainen rouva Kehoe. Työpaikka puolestaan järjestyy tavaratalosta. Viikonloppuna huvituksia haetaan kirkon tanssiaisista, jossa Eilis tapaa mukavan italialaistaustaisen miehen. Elämä asettuu pikku hiljaa uomiinsa, vaikka yksinäisyys onkin jokapäiväinen ystävä.
Ihastun aina ajatuksen tasolla New Yorkiin sijoittuviin tarinoihin, itse asiassa taidan tietoisesti hakeutua niiden pariin. Myöskin maahanmuuttajien tarinat kiehtovat. Koin Tòibìnin kirjan kuitenkin liian hidastempoiseksi ja vähän pitkästyttäväksikin, vaikka varmasti sitä arvostetaan juuri eleettömyytensä takia.
Lähivuosina samankaltaisen yhdentekevän fiiliksen minuun on jättänyt mm. Oatesin Putous ja Haudankaivajan tytär sekä Munroen Kerjäläistyttö. Nautin laadukkaista lukuromaaneista, joten on aina mielenkiintoista huomata, miten jotkut iskee ihan täysillä ja osa enemmänkin turhauttaa. Voi kun olisikin sellainen supervoima, jonka avulla aistisi heti mikä teoriassa kiinnostava kirja on oikeasti itselle lukuhelmi...
2009 suom, 2011
313 s./Tammi
Taas yksi kirjalistoilla pienen ikuisuuden roikkunut teos on saatu luettua. Pitkä odotus ei valitettavasti tehnyt lukukokemukselle hyvää (vaikka en sinänsä hirveän suuria odotuksia ehtinytkään latoa kirjalle...), sillä tarina osoittautui lopulta pettymykseksi.
Eilis Laceyn isosisko haluaa tälle mahdollisuuden parempaan elämään, joten nuori nainen päätyy monien muiden irlantilaistyttöjen tapaan New Yorkiin. Eletään 1950-lukua ja nuorilta naisilta odotetaan siveellistä käytöstä suurkaupungissa. Tutun papin kautta Eilis saa oman huoneen asuntolasta, jota pitää irlantilainen rouva Kehoe. Työpaikka puolestaan järjestyy tavaratalosta. Viikonloppuna huvituksia haetaan kirkon tanssiaisista, jossa Eilis tapaa mukavan italialaistaustaisen miehen. Elämä asettuu pikku hiljaa uomiinsa, vaikka yksinäisyys onkin jokapäiväinen ystävä.
Ihastun aina ajatuksen tasolla New Yorkiin sijoittuviin tarinoihin, itse asiassa taidan tietoisesti hakeutua niiden pariin. Myöskin maahanmuuttajien tarinat kiehtovat. Koin Tòibìnin kirjan kuitenkin liian hidastempoiseksi ja vähän pitkästyttäväksikin, vaikka varmasti sitä arvostetaan juuri eleettömyytensä takia.
Lähivuosina samankaltaisen yhdentekevän fiiliksen minuun on jättänyt mm. Oatesin Putous ja Haudankaivajan tytär sekä Munroen Kerjäläistyttö. Nautin laadukkaista lukuromaaneista, joten on aina mielenkiintoista huomata, miten jotkut iskee ihan täysillä ja osa enemmänkin turhauttaa. Voi kun olisikin sellainen supervoima, jonka avulla aistisi heti mikä teoriassa kiinnostava kirja on oikeasti itselle lukuhelmi...
maanantai 11. tammikuuta 2016
Vuoden 2015 TOP 10
Lukuvuoden 2015 tärkeimmät 10 kirjaa erottuivat selkeästi 63 luetun kirjan joukosta, joten valinta oli helppo tehdä.
Tärkein lukukokemus oli Hyvän mielen vaatekaappi. Olin jo aikaisemmin miettinyt vaatekuvioita uusiksi, mutta Rinna Saramäen kirja toimi ikään kuin kirsikkana kakun päällä. Pitkään (eli puoli vuotta, mutta odottavan aika on pitkä) jouduin odottamaan ennen kuin sain ottaa kirjan opit käyttöön, mutta nyt kun synnytyksestä on kaksi kuukautta, kirja on tullut uudelleen syyniin ja vaatekaapin sisältö on käyty läpi tarkkaan. Nyt hyllyillä onkin toisiinsa sopivia vaatteita, jotka ovat kantajansa näköisiä ja joista jokainen on enemmän tai vähemmän aarre. Tämän vuoden vaatebudjettikin on laadittu ja vähälle käytölle jääneet korutkin ovat olleet jo hyvässä hyötykäytössä alkaneen vuoden aikana. Suosittelen kirjaa hyvin painokkaasti!
Vuoden mutsi nousi loppuvuoden suosikiksini, sillä ajankohta oli juuri oikea ja sanoma hyvä. Uusi perheenjäsen kainalossa oli hyvä tuudittautua ajatukseen, että minun tapani olla äiti on just hyvä, vaikka toteutus ei olisikaan samanlainen kuin naapurin Taijan. Selkeä kokonaisuus ja napakat puheenvuorot toimivat muutenkin hyvin, kun aivot käyvät hetkellisesti ylikierroksilla kaikesta uudesta. Hyvä lahjaidea esikoista odottavalle!
Viime vuoden kirjapotista vain Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja on varmasti sellainen, joka tulee lukuun aina vain uudelleen. Kivoja joulunajan tarinoita hauskalla kuvituksella höystettynä. Kaikin puolin juuri sellainen kuvakirja, josta tykkään.
Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja oli myös ihastuttava. Jos olisin lukenut sen tyttösenä, se olisi varmasti yhtä tärkeä kuin Runotyttö-trilogian osat, mutta nyt ensikosketus meni liian myöhäiseksi. Tunnelma on kuitenkin juuri oikea tee+villasukat-yhdistelmälle keskelle talven viimoja.
Vuoden ehdoton klassikkorakkaus syttyi Kuin surmaisi satakielen -teokseen. Olisin lukenut kirjan aikapäiviä sitten, jos olisin tiennyt sen olevan noin ihana. Tärkeiden teemojen lisäksi tarinassa oli sellaista sydämellisyyttä, jota vain harvoihin kirjoihin onnistutaan kirjoittamaan.
Fantasiakirjallisuutta luen harvoin, dystopioita sitten senkin edestä. Maameren velho oli kuitenkin niin hieno lukukokemus, että pitäisi vakavasti harkita jonkunlaista kiintiö-fantasiakirjaa joka vuodelle:) Maameren seikkailujen parissa jatkan varmasti jossain vaiheessa, on aina ihana päästä edes vähän hipaisemaan sitä fiilistä mikä aikoinaan oli Harry Pottereita lukiessa.
Vuonna 2016 haluaisin lukea enemmän lukuromaaneita, sillä ne ovat minulle se juttu lukemisessa. Viime vuoden kirjoista kuitenkin vain Mortonin Kaukaiset hetket pääsee top-listalle. Tiiliskiviromaaniin oli ympätty ehkä turhan paljon elementtejä ja sivujuonia, mutta koska tunnelma oli kohdallaan ja viihdyin tarinan parissa loistavasti niin kirja on paikkansa ansainnut.
Anna Perhon Pientä säätöä ei varsinaisesti ole mikään kruununjalokivi muistelmateosten joukossa, mutta kirja oli todella viihdyttävä ja tykkäsin kovasti Perhon tavasta kirjoittaa hauskoja vaiheitaan auki. Kirja ei ehkä muuta maailmaa, mutta tekee arkipäivästä ehdottomasti paremman.
Koskettavia kirjoja olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta nyt kirjoista ihan omanlaisensa sykähdyksen rintaan onnistui antamaan vain Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin. Tartuin siihen jännärinä, mutta tarina yllättikin ja kauhutarinamaisten elementtien joukosta nousikin keskeiseksi nuoren miehen melankolinen kasvukertomus.
Mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän dystopiakokemuksen tarjoili puolestaan Margaret Atwood kirjallaan Oryx ja Crake. Trilogian ensimmäinen osa ei ole suosikkini kyseiseltä kirjailijalta, mutta jatkan ihan ehdottomasti sarjan osien parissa - Atwood nyt vain on ihan paras!
Top-10 ulkopuolelle jäivät Nainen junassa, Edelleen Alice ja Tee siitä tapa.
Tärkein lukukokemus oli Hyvän mielen vaatekaappi. Olin jo aikaisemmin miettinyt vaatekuvioita uusiksi, mutta Rinna Saramäen kirja toimi ikään kuin kirsikkana kakun päällä. Pitkään (eli puoli vuotta, mutta odottavan aika on pitkä) jouduin odottamaan ennen kuin sain ottaa kirjan opit käyttöön, mutta nyt kun synnytyksestä on kaksi kuukautta, kirja on tullut uudelleen syyniin ja vaatekaapin sisältö on käyty läpi tarkkaan. Nyt hyllyillä onkin toisiinsa sopivia vaatteita, jotka ovat kantajansa näköisiä ja joista jokainen on enemmän tai vähemmän aarre. Tämän vuoden vaatebudjettikin on laadittu ja vähälle käytölle jääneet korutkin ovat olleet jo hyvässä hyötykäytössä alkaneen vuoden aikana. Suosittelen kirjaa hyvin painokkaasti!
Vuoden mutsi nousi loppuvuoden suosikiksini, sillä ajankohta oli juuri oikea ja sanoma hyvä. Uusi perheenjäsen kainalossa oli hyvä tuudittautua ajatukseen, että minun tapani olla äiti on just hyvä, vaikka toteutus ei olisikaan samanlainen kuin naapurin Taijan. Selkeä kokonaisuus ja napakat puheenvuorot toimivat muutenkin hyvin, kun aivot käyvät hetkellisesti ylikierroksilla kaikesta uudesta. Hyvä lahjaidea esikoista odottavalle!
Viime vuoden kirjapotista vain Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja on varmasti sellainen, joka tulee lukuun aina vain uudelleen. Kivoja joulunajan tarinoita hauskalla kuvituksella höystettynä. Kaikin puolin juuri sellainen kuvakirja, josta tykkään.
Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja oli myös ihastuttava. Jos olisin lukenut sen tyttösenä, se olisi varmasti yhtä tärkeä kuin Runotyttö-trilogian osat, mutta nyt ensikosketus meni liian myöhäiseksi. Tunnelma on kuitenkin juuri oikea tee+villasukat-yhdistelmälle keskelle talven viimoja.
Vuoden ehdoton klassikkorakkaus syttyi Kuin surmaisi satakielen -teokseen. Olisin lukenut kirjan aikapäiviä sitten, jos olisin tiennyt sen olevan noin ihana. Tärkeiden teemojen lisäksi tarinassa oli sellaista sydämellisyyttä, jota vain harvoihin kirjoihin onnistutaan kirjoittamaan.
Fantasiakirjallisuutta luen harvoin, dystopioita sitten senkin edestä. Maameren velho oli kuitenkin niin hieno lukukokemus, että pitäisi vakavasti harkita jonkunlaista kiintiö-fantasiakirjaa joka vuodelle:) Maameren seikkailujen parissa jatkan varmasti jossain vaiheessa, on aina ihana päästä edes vähän hipaisemaan sitä fiilistä mikä aikoinaan oli Harry Pottereita lukiessa.
Vuonna 2016 haluaisin lukea enemmän lukuromaaneita, sillä ne ovat minulle se juttu lukemisessa. Viime vuoden kirjoista kuitenkin vain Mortonin Kaukaiset hetket pääsee top-listalle. Tiiliskiviromaaniin oli ympätty ehkä turhan paljon elementtejä ja sivujuonia, mutta koska tunnelma oli kohdallaan ja viihdyin tarinan parissa loistavasti niin kirja on paikkansa ansainnut.
Anna Perhon Pientä säätöä ei varsinaisesti ole mikään kruununjalokivi muistelmateosten joukossa, mutta kirja oli todella viihdyttävä ja tykkäsin kovasti Perhon tavasta kirjoittaa hauskoja vaiheitaan auki. Kirja ei ehkä muuta maailmaa, mutta tekee arkipäivästä ehdottomasti paremman.
Koskettavia kirjoja olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta nyt kirjoista ihan omanlaisensa sykähdyksen rintaan onnistui antamaan vain Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin. Tartuin siihen jännärinä, mutta tarina yllättikin ja kauhutarinamaisten elementtien joukosta nousikin keskeiseksi nuoren miehen melankolinen kasvukertomus.
Mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän dystopiakokemuksen tarjoili puolestaan Margaret Atwood kirjallaan Oryx ja Crake. Trilogian ensimmäinen osa ei ole suosikkini kyseiseltä kirjailijalta, mutta jatkan ihan ehdottomasti sarjan osien parissa - Atwood nyt vain on ihan paras!
Top-10 ulkopuolelle jäivät Nainen junassa, Edelleen Alice ja Tee siitä tapa.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Kirjavuosi 2015
Vuonna 2015 luin 63 kirjaa eli mentiin vähän yli viime vuoden lukemien. Muuten oltaisiin varmaankin jääty viime vuodesta, mutta raskauteni meni 16 päivää yliaikaiseksi ja loppuraskaudesta oli tolkuttomasti aikaa lukea, kun möllötti kotona odottaen. Lisäksi imettäminen on mahdollistanut lukemisen todella hyvin.
Kokonaisuutena kirjavuosi oli taaskin vähän mitäänsanomaton. Kovinkaan monta aarretta ei tullut vastaan, vaikka lukemisesta noin muuten nautinkin tosi paljon. Luin vuonna 2014 ison kasan oman kirjahyllyn kirjoja ja nyt jatkoin samaan malliin, omasta kokoelmasta luin 27 kirjaa.
Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 287 sivua ja luin viikossa noin yhden kirjan. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 49 sivun verran, määrä pysyi samana kuin vuonna 2014.
Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin:
kaunokirjat 28
jännitys 9
lasten kirjat 5
Kokonaisuutena kirjavuosi oli taaskin vähän mitäänsanomaton. Kovinkaan monta aarretta ei tullut vastaan, vaikka lukemisesta noin muuten nautinkin tosi paljon. Luin vuonna 2014 ison kasan oman kirjahyllyn kirjoja ja nyt jatkoin samaan malliin, omasta kokoelmasta luin 27 kirjaa.
Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 287 sivua ja luin viikossa noin yhden kirjan. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 49 sivun verran, määrä pysyi samana kuin vuonna 2014.
Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin:
kaunokirjat 28
jännitys 9
lasten kirjat 5
nuorten kirjat 4
novellit 3
scifi 3
novellit 3
scifi 3
psykologia, filosofia 2
muistelmat ja historia 1
matkakirjallisuus 1
muistelmat ja historia 1
matkakirjallisuus 1
muoti 1
sarjakuvat 2
fantasia 1
näytelmät 1
Edellisinä vuosina olen lukenut lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, mutta nyt sen osuus oli "vain" 55%. Alkuvuodesta luin tavalliseen tapaan uutuuskirjoja, mutta äitiysloman alettua ja itse asiassa jo vähän sitä ennenkin siirryin lukemaan kaikenlaista vanhempaa tuotantoa, jotka ovat aina jääneet uutuuksien jalkoihin. Vanhemmista kirjoista luettavaksi päätyy useimmiten klassikkoaseman saavuttaneet kirjat ja nytkin tuli luettua muutama kirja erilaisten kirjalistojen kannustamana. Vanhimmat klassikot olivat Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), Cranfordin naiset (1851) ja Nukkekoti (1879).
Vuonna 2015 lukemistani kirjoista 87% tuli Suomesta, Ruotsista, Iso-Britanniasta tai Pohjois-Amerikasta. Loput kirjat olivat kotoisin Ranskasta, Espanjasta, Australiasta, Venäjältä, Norjasta ja Saksasta. Kirjoja luin siis yhteensä 11 eri maasta. Tänä vuonna ei siis paljoakaan poistuttu kirjalliselta mukavuusalueelta.
Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 57% oli peräisin naiskirjailijoiden kynästä. Olisin odottanut luvun olevan jopa enemmän naisten hyväksi, mutta hyvä näin.
Kirjoista 55 % oli peräsisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa, viime vuonna luku oli hieman alhaisempi. Ylipäätänsä olen vuosien mittaan malttanut enemmän palata takaisin hyvien kirjailijoiden pariin. Kävipä jopa niin erikoisesti, että Kingiltä, Blomqvistilta, Haahtelalta, Hjort & Rosenfeldtilta ja Walt Disneyltä luin peräti kaksi kirjaa jokaiselta.
Eri kustantajat olivat aika kivasti edustettuina läpi vuoden. Otava (25%), WSOY (19%), Gummerus (12%), Bazar (8%) ja Tammi (6%). Loput 30% muodostui kotimaisista kustantajista Like, Siltala, Avain, Teos, Johnny Kniga, Atena, Loki-kirjat, Nemo ja Readme.fi. Vanhempia kustantajia edustivat Kauppakirjapaino, Koko Kansan Kirjakerho Oy, Kirjayhtymä ja Lasten oma kirjakerho. Ulkomaisista kustantajista oli DC Comics ja BBC Audiobooks.
sarjakuvat 2
fantasia 1
näytelmät 1
Edellisinä vuosina olen lukenut lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, mutta nyt sen osuus oli "vain" 55%. Alkuvuodesta luin tavalliseen tapaan uutuuskirjoja, mutta äitiysloman alettua ja itse asiassa jo vähän sitä ennenkin siirryin lukemaan kaikenlaista vanhempaa tuotantoa, jotka ovat aina jääneet uutuuksien jalkoihin. Vanhemmista kirjoista luettavaksi päätyy useimmiten klassikkoaseman saavuttaneet kirjat ja nytkin tuli luettua muutama kirja erilaisten kirjalistojen kannustamana. Vanhimmat klassikot olivat Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), Cranfordin naiset (1851) ja Nukkekoti (1879).
Vuonna 2015 lukemistani kirjoista 87% tuli Suomesta, Ruotsista, Iso-Britanniasta tai Pohjois-Amerikasta. Loput kirjat olivat kotoisin Ranskasta, Espanjasta, Australiasta, Venäjältä, Norjasta ja Saksasta. Kirjoja luin siis yhteensä 11 eri maasta. Tänä vuonna ei siis paljoakaan poistuttu kirjalliselta mukavuusalueelta.
Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 57% oli peräisin naiskirjailijoiden kynästä. Olisin odottanut luvun olevan jopa enemmän naisten hyväksi, mutta hyvä näin.
Kirjoista 55 % oli peräsisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa, viime vuonna luku oli hieman alhaisempi. Ylipäätänsä olen vuosien mittaan malttanut enemmän palata takaisin hyvien kirjailijoiden pariin. Kävipä jopa niin erikoisesti, että Kingiltä, Blomqvistilta, Haahtelalta, Hjort & Rosenfeldtilta ja Walt Disneyltä luin peräti kaksi kirjaa jokaiselta.
Eri kustantajat olivat aika kivasti edustettuina läpi vuoden. Otava (25%), WSOY (19%), Gummerus (12%), Bazar (8%) ja Tammi (6%). Loput 30% muodostui kotimaisista kustantajista Like, Siltala, Avain, Teos, Johnny Kniga, Atena, Loki-kirjat, Nemo ja Readme.fi. Vanhempia kustantajia edustivat Kauppakirjapaino, Koko Kansan Kirjakerho Oy, Kirjayhtymä ja Lasten oma kirjakerho. Ulkomaisista kustantajista oli DC Comics ja BBC Audiobooks.
maanantai 28. joulukuuta 2015
Hercule Poirot in the Adventure of the Christmas Pudding
Agatha Christie
1960 (kirja), 2006 (kuunnelma)
45 min / BBC Audiobooks
Nyt on sitten elämäni ensimmäinen kuunnelma takanapäin. Voiko näitä edes laskea kirjoiksi tai äänikirjoiksi?
Tutkin kirjaversioasiaa sen verran, että kyseessä on suomeksi Seikkaileva jälkiruoka -nimellä ilmestynyt novellikokoelma, jossa on 281 sivua. Novelleja on viisi kappaletta. Ilmeisesti jouluvanukkaaseen liittyvä tarina on yksi novelli ja muut neljä liittyvät muihin tapauksiin...? Siinä mielessä kuunnelma ehkä onkin ihan aidosti novellin pituinen. Ensin tosiaan oletin, että kyseessä on ihan täyspitkä romaani ja mietin, että aika lyhyeksi tarinan saa vedettyä kun vetää mutkat suoriksi ja jättää kuvailun minimiin.
Englanniksi kuunnellessani alku vaikutti hankalalta, mutta nopeasti pääsin jutun jujuun kiinni, vaikka oli yöaika (imetyshupia) ja vieras kieli kuunnelmassa. Täytyy siis antaa englanninkieliselle kuunnelmalle toistekin mahdollisuus.
Itse tarina ei ollut kummoinen, eniten viehätyin jouluun liittyvästä teemasta sesongin ollessa kuumimmillaan. Kotoisa takkatuli ja joulupöydän ääreen kokoontuneet toisilleen vieraat ihmiset Englannin maaseudulla sijaitsevassa hotellissa toivat joulutunnelman kotisohvalle asti.
1960 (kirja), 2006 (kuunnelma)
45 min / BBC Audiobooks
Nyt on sitten elämäni ensimmäinen kuunnelma takanapäin. Voiko näitä edes laskea kirjoiksi tai äänikirjoiksi?
Tutkin kirjaversioasiaa sen verran, että kyseessä on suomeksi Seikkaileva jälkiruoka -nimellä ilmestynyt novellikokoelma, jossa on 281 sivua. Novelleja on viisi kappaletta. Ilmeisesti jouluvanukkaaseen liittyvä tarina on yksi novelli ja muut neljä liittyvät muihin tapauksiin...? Siinä mielessä kuunnelma ehkä onkin ihan aidosti novellin pituinen. Ensin tosiaan oletin, että kyseessä on ihan täyspitkä romaani ja mietin, että aika lyhyeksi tarinan saa vedettyä kun vetää mutkat suoriksi ja jättää kuvailun minimiin.
Englanniksi kuunnellessani alku vaikutti hankalalta, mutta nopeasti pääsin jutun jujuun kiinni, vaikka oli yöaika (imetyshupia) ja vieras kieli kuunnelmassa. Täytyy siis antaa englanninkieliselle kuunnelmalle toistekin mahdollisuus.
Itse tarina ei ollut kummoinen, eniten viehätyin jouluun liittyvästä teemasta sesongin ollessa kuumimmillaan. Kotoisa takkatuli ja joulupöydän ääreen kokoontuneet toisilleen vieraat ihmiset Englannin maaseudulla sijaitsevassa hotellissa toivat joulutunnelman kotisohvalle asti.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Buffy Vampyyrintappaja - Pitkä matka kotiin
Joss Whedon & Georges Jeanty
2007 suom. 2009
n. 124s./Readme.fi
Olin innoissani, kun mies lainasi kirjastosta supersankarisarjisten lisäksi Buffy-sarjakuvien ensimmäisen osan. Olen aina ollut hillitön Buffy-fani (Buffy ja Spike forever!), mutta sarjakuvaversioon olen suhtautunut nuivasti. Kahdeksas tuotantokausi on kyllä kiinnostanut, mutta sarjakuvasovitus on pistänyt epäilyttämään. Kun toinen teki sarjakuvaversioon tutustumisen näin helpoksi niin pakkohan se oli antaa mahdollisuus tarinalle.
Oli hyvä, etten ollut ladannut turhan suuria odotuksia kirjan suhteen, sillä luettuani ensimmäisen osan oli hyvin helppo päättää, etten jatka enää muiden osien pariin.
Tarinaan oli todella vaikea päästä sisään ja osan ajasta olinkin ihan pihalla. En muutenkaan ole kokenut sarjakuvien lukija, joten jo vauhtiin pääseminen on välillä vaikeaa: katsonko ensin kuvat vai luenko puhekuplat? Mikä puhekupla tulee ensin? Ja kun puhekuplien sijaan onkin tekstiruutuja, niin kenen kertojaääni niissä milloinkin on? Ja kun itse tarinakaan ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta niin en oikein osannut innostua.
Sarjan parasta antiahan oli hillitön dialogi ja ihmisten välinen kemia, mutta myös kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden ihana melankolia. Sarjakuvaversiossa oli vähän huulenheittoyritystä, mutta ei se kolahtanut samalla tavalla. Toiminta on aina ollut minulle ihan toisarvoinen juttu, joten tappelukohtaukset eivät juuri hetkauttaneet.
Ei ehkä ihan täyttä ajanhaaskausta, mutta melkein;)
2007 suom. 2009
n. 124s./Readme.fi
Olin innoissani, kun mies lainasi kirjastosta supersankarisarjisten lisäksi Buffy-sarjakuvien ensimmäisen osan. Olen aina ollut hillitön Buffy-fani (Buffy ja Spike forever!), mutta sarjakuvaversioon olen suhtautunut nuivasti. Kahdeksas tuotantokausi on kyllä kiinnostanut, mutta sarjakuvasovitus on pistänyt epäilyttämään. Kun toinen teki sarjakuvaversioon tutustumisen näin helpoksi niin pakkohan se oli antaa mahdollisuus tarinalle.
Oli hyvä, etten ollut ladannut turhan suuria odotuksia kirjan suhteen, sillä luettuani ensimmäisen osan oli hyvin helppo päättää, etten jatka enää muiden osien pariin.
Tarinaan oli todella vaikea päästä sisään ja osan ajasta olinkin ihan pihalla. En muutenkaan ole kokenut sarjakuvien lukija, joten jo vauhtiin pääseminen on välillä vaikeaa: katsonko ensin kuvat vai luenko puhekuplat? Mikä puhekupla tulee ensin? Ja kun puhekuplien sijaan onkin tekstiruutuja, niin kenen kertojaääni niissä milloinkin on? Ja kun itse tarinakaan ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta niin en oikein osannut innostua.
Sarjan parasta antiahan oli hillitön dialogi ja ihmisten välinen kemia, mutta myös kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden ihana melankolia. Sarjakuvaversiossa oli vähän huulenheittoyritystä, mutta ei se kolahtanut samalla tavalla. Toiminta on aina ollut minulle ihan toisarvoinen juttu, joten tappelukohtaukset eivät juuri hetkauttaneet.
Ei ehkä ihan täyttä ajanhaaskausta, mutta melkein;)
lauantai 26. joulukuuta 2015
4x joulukirja
Kävin muutama viikko sitten lapsuudenkodissani läpi vanhoja keräilylaatikoita. Aikoinaan on tullut keräiltyä yhtä sun toista tarroista kirjepapereihin. Silloin mietin, että en taida tänä päivänä keräillä mitään, mutta sitten minulla välähti: mieheni kanssa keräillään lautapelejä ja itsekseni pyrin kerryttämään joulukirjakokoelmiani. Tänä vuonna joukon jatkoksi on ilmaantunut Tatun ja Patun joulukirjaa, Ankkalinnan joulukertomusta ja Richard Scarryn joulukirjaa. Näiden lisäksi luin myös lapsuudesta tutun Mikin joulukirjan. Kokoelmaa täytyy seuraavina vuosina kerryttää entisestään sillä tajusin juuri, että kunhan tytär on vähän vanhempi, meillä pidetään joulusatukalenteri eli tähdätään siis 24 eri joulusatuun, jotta kalenteriin on tarpeeksi materiaalia.
Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Havukainen & Toivonen
2015
32 s./Otava
Olen muutaman Tatun ja Patun lukenut vuosien varrella, mutta en ole oikein päässyt samalle aaltopituudelle. Lastenkirjojen suhteen en ole kovin huumorivetoinen, en ollut edes lapsena. Ei siis ehkä ihme, että pikkupoikien herttaiset kohellukset ovat mukavuusalueeni ulkopuolella. Kuvituskaan ei ihan kolahda, mutta pidän siitä miten paljon yksityiskohtia aukeamat sisältävät. Tällä kertaa Tatu ja Patu lähtevät Veeran luokse jouluksi. Aika monta juttua menee pieleen ennen kuin lapset voivat rauhoittua joulunviettoon.
Ankkalinnan valkea joulu
Walt Disney
1983 suom. 1985
41 s./Lasten oma kirjakerho
Lapsena kirjahyllyyn eksyi monen monituista Lasten oma kirjakerhon kirjaa, joista suurin osa oli Walt Disneyn, joten rakkaimmat joulukirjatkin ovat Disneyn versioita. Tätä minulla ei vielä ollut, joten tämä oli loistava kirpparilöytö. Ihan hirveästi näissä kirjoissa ei loppujen lopuksi tapahdu, Ankkalinnan asukkaat valmistautuvat jouluun ja voittavat pieniä arkisia esteitä ennen istahtamista joulupöytään. Rauhallinen tunnelma, kauniit lumiset maisemat ja koreat joulukuuset puhuttelevat vuodesta toiseen.
Kaikkein paras joulukirja
Richard Scarry
1981 suom. 2004
43 s./Tammi
Nimensä veroisesti paras joulukirja. En ole ennen lukenut Scarryn tuotantoa, mutta tämä oli kyllä suorastaan ihastuttava. Piirrokset ovat veikeitä, hahmot hassuja ja sympaattisia. Useat eri tarinat sivuavat joulua monin eri tavoin. Tästä tuli kertaheitolla kokoelman tärkeimpiä kirjoja.
Mikin joulu
Walt Disney
1994 suom. 1994
44 s./Lasten oma kirjakerho
Kirja on ollut minulla lapsesta saakka, mutta en muistanut tästä juuri mitään, joten se ei ole kuulunut suosikkeihini. Yleisesti ottaen pidin enemmän Aku Ankasta ja hänen sukulaisistaan kuin Mikistä kumppaneineen. Tässä on kuitenkin ihan kiva joulutarina, mutta kuvitus on modernimpi kuin 80-luvun kirjoissa, joten ei puhuttele minua samalla tavalla kuin vanhemmat kirjat.
Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Havukainen & Toivonen
2015
32 s./Otava
Olen muutaman Tatun ja Patun lukenut vuosien varrella, mutta en ole oikein päässyt samalle aaltopituudelle. Lastenkirjojen suhteen en ole kovin huumorivetoinen, en ollut edes lapsena. Ei siis ehkä ihme, että pikkupoikien herttaiset kohellukset ovat mukavuusalueeni ulkopuolella. Kuvituskaan ei ihan kolahda, mutta pidän siitä miten paljon yksityiskohtia aukeamat sisältävät. Tällä kertaa Tatu ja Patu lähtevät Veeran luokse jouluksi. Aika monta juttua menee pieleen ennen kuin lapset voivat rauhoittua joulunviettoon.
Ankkalinnan valkea joulu
Walt Disney
1983 suom. 1985
41 s./Lasten oma kirjakerho
Lapsena kirjahyllyyn eksyi monen monituista Lasten oma kirjakerhon kirjaa, joista suurin osa oli Walt Disneyn, joten rakkaimmat joulukirjatkin ovat Disneyn versioita. Tätä minulla ei vielä ollut, joten tämä oli loistava kirpparilöytö. Ihan hirveästi näissä kirjoissa ei loppujen lopuksi tapahdu, Ankkalinnan asukkaat valmistautuvat jouluun ja voittavat pieniä arkisia esteitä ennen istahtamista joulupöytään. Rauhallinen tunnelma, kauniit lumiset maisemat ja koreat joulukuuset puhuttelevat vuodesta toiseen.
Kaikkein paras joulukirja
Richard Scarry
1981 suom. 2004
43 s./Tammi
Nimensä veroisesti paras joulukirja. En ole ennen lukenut Scarryn tuotantoa, mutta tämä oli kyllä suorastaan ihastuttava. Piirrokset ovat veikeitä, hahmot hassuja ja sympaattisia. Useat eri tarinat sivuavat joulua monin eri tavoin. Tästä tuli kertaheitolla kokoelman tärkeimpiä kirjoja.
Mikin joulu
Walt Disney
1994 suom. 1994
44 s./Lasten oma kirjakerho
Kirja on ollut minulla lapsesta saakka, mutta en muistanut tästä juuri mitään, joten se ei ole kuulunut suosikkeihini. Yleisesti ottaen pidin enemmän Aku Ankasta ja hänen sukulaisistaan kuin Mikistä kumppaneineen. Tässä on kuitenkin ihan kiva joulutarina, mutta kuvitus on modernimpi kuin 80-luvun kirjoissa, joten ei puhuttele minua samalla tavalla kuin vanhemmat kirjat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)